Keskustelu:Virtuaalinen eläintenhoito

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Uudelleenkirjoitin suurimman osan artikkelista. Alaotsikon virtuaali-ilmiöitä alle jäi vielä sekalaista, siistimisen tarpeessa olevaa vanhaa tekstiä. Kirjoitan senkin jossain vaiheessa uudestaan, ellei kukaan muu ehdi ensin. Toivon jonkun virtuaalikoiraihmisen lukevan tämän läpi ja tarkistavan kenneleitä koskevat kohdat. Palaute on muutenkin tervetullutta. // Meepu

Älkää siirtäkö ulkoisia linkkejä ripotellen tekstiin - katso: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ohje:Tyyliopas/Artikkelin_rakenne --Aulis Eskola 2. toukokuuta 2006 kello 17.27 (UTC)

Saisiko joku virtuaalista eläintenhoitoa harrastava otettua ruutukaappauksen kuvituksesi? Janika 3. toukokuuta 2006 kello 06.40 (UTC)

"Ensimmäiset suomenkieliset koirahoitolat syntyivät vuonna 1996." Onko kellään tarkkaa tietoa ensimmäisestä virtuaalikennelistä tai mistään muusta vuonna 1996 toimineesta virtuaalikennelistä? Jotkut väittävät ensimmäisten virtuaalitallien syntyneen jo 1994, mutta vanhimmat säilyneet sivut ovat vuodelta 1998. // Meepu

Edelleen, kukaan ei ole vielä esittänyt todisteita vuonna 1996 toimineesta hoitolasta eikä myöskään, ettei sitä ennen olisi ollut muita hoitoloita. "1990-luvun loppupuolella" on siis mielestäni oikeellisempi ilmaus. Meepu 11. syyskuuta 2006 kello 12.40 (UTC)

10-20-vuotiaat vs. 7-25-vuotiaat: On totta, että pelaajista suurempi osa on 10-20-vuotiaita kuin 7-9- ja 21-25-vuotiaita. Kuitenkin nämäkin ikäryhmät ovat selvästi edustettuina, joten ne ovat maininnan arvoisia. Meepu 11. syyskuuta 2006 kello 12.40 (UTC)

Hoitajatoiminnan suosio: Millä perusteella hoitajatoiminta olisi tällä hetkellä erittäin suosittua? Meepu 24. helmikuuta 2007 kello 21.49 (UTC)

Lähteet?[muokkaa wikitekstiä]

Mitkä ovat artikkelin lähteet? Ainakaan tämä ei ole suora käännös englanninkielisestiä Wikipediasta. Erityisesti tuo ongelmat -kappale tarvisi lähteet, ettei jää mahdollisuutta sille että teksti on yksittäisen kirjoittajan mielipide. --Harriv 28. syyskuuta 2006 kello 20.16 (UTC)

Suurin osa tässä artikkelissa käsitellyistä asioista on ihan vain omia kokemuksiani viimeisten seitsemän vuoden ajalta. Tuskin läpäisisi tieteellisen tutkimuksen vaatimuksia, mutta parempaakaan ei ole saatavilla, kyse on kuitenkin melko uudesta ilmiöstä. Uskokaa tai älkää, virtuaalihoitoloista ei ole julkaistu perinteisessä muodossa mitään muutamaa hevoslehtien virtuaalitalliartikkelia lukuunottamatta, ja niidenkin oikeellisuudessa on ollut paljon toivomisen varaa. Kattavia infosivustojakaan ei ole. Artikkelia on mainostettu sekä hevos- että koirapuolen foorumeissa korjauksia pyytäen, mutta niitä on tehty vähänlaisesti. Englanninkielisen digital pets -artikkelin kanssa tällä ei tosiaan ole mitään tekemistä, eiväthän artikkelit edes kerro samasta asiasta. Meepu 21. tammikuuta 2007 kello 14.50 (UTC)
Tuo harhaanjohtava en-artikkeli pitäisi kait poistaa kielilinkeistä?! Mites on muiden kielten viitattujen artikkelien laita, kertovatko ne samasta asiasta? --Aulis Eskola 8. kesäkuuta 2007 kello 17.13 (UTC)
Koko artikkelin nimikin likipitäen "keksittiin tyhjästä", kun aikoinaan alettiin kirjoittaa virtuaalikenneleistä sun muusta ja irralliset artikkelit menivät poistoon. Harrastus on kuitenkin hyvin voimakasta Suomessa ja ilmeisesti vielä kasvussa, joten siitä pitää kirjoittaa Wikipediaan. Luonnollisesti asiaa ei ole vielä tutkittu ja siitä kirjoitetaan lehdissäkin vähän. Muun kielistäkään hyvää yleisesti aiheesta kertovaa nettimateriaaliakaan ei vaan taida olla. Näkisin ainoiksi mahdollisuuksiksi tarkistaa artikkelia ja parantaa sitä saada mukaan kirjoittamaan (ja ainakin tarkistamaan kirjoitettua tekstiä) useiden erilaisten harrastajaryhmien edustajia.
Vaikka WP ei ole paikka uudelle tutkimustiedolle, mielestäni tänne pitää voida kirjoittaa uusistakin tutkimattomista merkittävistä asioista kohtuullisen kiistattomia havaintoja. Useat harrastajat mukana kirjoittamassa toisivat ainakin selvyyttä siihen, mikä on mahdollisesti kiistanalasta. Jossakin harrastuspiireissä tänne on linkitettykin - voisiko harrastajia vähän kehotella kritisoimaan tätä artikkelia? --Aulis Eskola 8. kesäkuuta 2007 kello 17.36 (UTC)

Eläinaiheisia nettipelejä, joihin pelaajien on rekisteröidyttävä, joiden pelaajien on noudatettava tiettyjä sääntöjä ja jotka voivat olla pelaajille maksullisia, ei lasketa virtuaaliseksi eläintenhoidoksi. - Kuka tämän määrittelee? --Iltsu 26. toukokuuta 2007 kello 13.19 (UTC)

Virtuaalihoitolayhteisössä ei ole auktoriteetteja, joten kukaan ei pysty määrittelemään yhtään mitään aiheeseen liittyvää. Kyseessä on yleisesti harrastajien tiedossa oleva hiljainen tieto. Termin merkitys näkyy siinä, että virtuaalihoitoloita käsittelevissä foorumeissa tuollaisia nettipelejä (Horseland, Tallini.fi, Furry Paws yms) käsittelevät ketjut merkitään off topic -tagilla. Niihin kuuluvat virtuaalieläimet eivät ole missään tekemisissä tavallisessa virtuaalimaailmassa elävien kanssa, niitä ei esimerkiksi risteytetä keskenään, eivätkä ne osallistu tavallisen virtuaalimaailman kilpailuihin. (Tavallinen virtuaalimaailma on termi, jota harrastajat käyttävät erottamaan tämän artikkelin aiheena olevat hoitolat em. nettipeleistä. Sitäkään ei ole virallisesti määritelty missään.) Nettipeleissä saavutetuilla palkinnoilla ei ole mitään arvoa tavallisessa virtuaalimaailmassa ja päinvastoin. Meepu 7. kesäkuuta 2007 kello 22.05 (UTC)

Yhdistetty[muokkaa wikitekstiä]

Tähän artikkeliin yhdistettiin tiedot artikkelista Virtuaalinen ratsastajainliitto koska kyseessä ei ole liitto eikä muukaan yhdistys vaan internetissä oleva yhteisö. Nettisivut eivät yleensä ole merkittäviä eikä tällä ole historiallista tai yhteiskunnallisesti merkittävää taustaa. Omana artikkelinaan oli pitkään täydentämättä. Argus 2. marraskuuta 2006 kello 15.43 (UTC)

Linkit[muokkaa wikitekstiä]

Vielä kerran: Ei lisätä artikkeliin linkkejä yksittäisiin hoitoloihin. Niitä kertyisi hyvin nopeasti päälle tuhat. Hoitoloita on jo mahdollista löytää artikkeliin linkitettyjen keskusliittojen kautta. Meepu 21. tammikuuta 2007 kello 14.50 (UTC)

WP-ylläpitäjänä ja artikkelia sopivaan wikimäiseen kuosiin saatelleena kannatan ehdottomasti tätä linjaa, että linkeiksi sallitaan vain muutama keskussivusto. --Aulis Eskola 8. kesäkuuta 2007 kello 17.16 (UTC)

Apua[muokkaa wikitekstiä]

Hei! Olen tässä lähiaikoina luonut artikkelin Virtuaalihoitola tietämättä jo siitä luodusta artikkelistä, eli tästä. Koska omani on aika pieni, ehdottaisin, että artikkelimme yhdistettäisiin. Osaisiko joku? Jos osaa, voisiko yhdistää? Kiitos. Aquagirl96 28. joulukuuta 2007 kello 14.48 (UTC)

Siirsin, kun kukaan muu ei vaivautunut. --Barosaurus Lentus 3. tammikuuta 2008 kello 10.06 (UTC)

Artikkelin nimi[muokkaa wikitekstiä]

Eikö artikkelin nimi kuuluisi olla Virtuaalilemmikki? Se lienee vakiintuneempi kuin nyt otsikkona oleva luultavasti omatekoinen käännös, jota luultavasti käytetään vähemmän tai ei lainkaan (google-osumat näkyvät olevan lähinnä tämä artikkeli ja viittauksia siihen keskustelufoorumeilla). Englanninkielinen artikkeli en:Virtual pet sisältää myös tamagotchin ja se sopisi hyvin pääartikkeli-mallineen kautta tähänkin. Nykyisellään artikkelin nimi vaikuttaa kovasti omalta tutkimukselta ja (huonolta) neologismilta. "Virtuaalinen eläintehoitohan" tuo pikemminkin mieleen sen, että oikeita eläimiä jotenkin hoidettaisiin virtuaalisesti, kun taas "virtuaalilemmikki" ilmaisee selkeästi sen mistä on kysymys, ja käsite on jo vakiintunut suomen kieleen ja kaikki ymmärtävät sen. Virtuaalista eläintenhoitoahan on kai todellisuudessa pikemminkin se, että maanviljelijöillä (oikeasti!) on nettikamerat navetassa, joilla voi seurata lehmän tai emakon poikimisen edistymistä, mutta sen kanssahan tällä ei ole mitään tekemistä. (Jos olen väärässä, niin oikaiskaa.) --Urjanhai 4. toukokuuta 2010 kello 12.02 (EEST)

Virtuaalilemmikistä tulee mieleen mieleen lähinnä juuri ne piipittävät tamakotchit, virtuaaliharrastus ja esimerkiksi virtuaalihevoset ovat asia erikseen. Virtuaalilemmikkinimitys johtaisi harhaan. Kyseessä kun on kuitenkin monenlaiset virtuaaliset eläimet, ei pelkästään lemmikkieläimet, ja minusta olisi hyvä pitää internetissä harrastajien itse luomat virtuaalieläimet ja kaupasta ostettavat valmiiksi ohjelmoidut lelut erillään. Virtuaalieläimet eivät yöskään ole lemmikkejä siinä mielessä että useat ovat virtuaalisesti kilpa- ja siitoseläimiä. Itse en menisi kutsumaan huipputason kilpahevosta ihan heti "lemmikiksi".
Otsikko voisi olla paremminkin muotoiltu, mutta nykyisellään se kattaa hyvin virtuaalihevoset, -koirat, -kissat ja -lehmät sunmuut. Harrastajat harvemmin puhuvat yleisesti virtuaalisesta eläintenhoidosta, puhutaan enemmän virtuaalisesta hevosenhoidosta, virtuaalitallin pidosta, virtuaalisten koirien hoidosta ja niin edespäin. Eri ryhmillä on suurilta osin omat harrastajakuntansa. Ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista tehdä näille kaikille omaa sivua koska ryhmät toimivat perusidealtaan ihan samalla tavalla. Virtuaalilemmikki-nimitystä ei harrastajien kesken käytetä, eikä googlen hakutulokset ko. hakusanalla viitanneet sellaiseen virtuaalimaailmaan mitä tämä artikkeli käsittelee.
Miksikään "omatekoiseksi käännökseksi" en tuota nimitystä sanoisi, sillä suomalaiset virtuaalitallit(puhun nyt etupäässä talleista mutta olen harrastanut myös virtuaalikoiria ja -kissoja) eroavat ulkomaalaisista monilta osin merkittävästi. Niitä käsittelevä artikkeleita on turha suomennella, enkä näe tuota käännöksenä mistään. Mikäli otsikoksi aiotaan asettaa "virtuaalilemmikki" tulisi artikkeli silloin jakaa selvästi harrastajia varten luotuihin eläimiin (lelutamakotcheihin ja virtuaalieläinpeleihin) ja jokaisen harrastajan itse luomiin eläimiin (joita tämä artikkeli nykyisessä muodossaan käsittelee).
Pitää vielä erikseen lisätä että enpä ole ikinä kuullut kutsuttavan virtuaaliseksi eläintenhoidoksi sitä, että maanviljelijä katsoo kameran kautta lehmiään. Ainakin alan mainoksissa (joissa näitä kameroita kaupataan) sitä kutsutaan lähinnä tarkkailuksi, ei monitorin kautta eläimiä hoideta.
--Marsupieni 10. toukokuuta 2010 kello 22.20 (EEST)
Voi olla, että englannin "virtual pet" ja suomen "virtuaalilemmikki" eivät ehkä vastaa täysin toisiaan, jolloin ehkä tämäkin nimi voi olla perusteltu. Koska en tunne asiaa tarkemmin niin en spekuloi enempää. Puolestani voit poistaa nimeämismallineen, jos siksi katsot.--Urjanhai 10. toukokuuta 2010 kello 23.31 (EEST)
Virtuaalilemmikki on yleiskäsite, jonka alle virtuaalisten eläinhoitoloiden kuvitteelliset eläimet kuuluvat. Kyseessä ei kuitenkaan missään nimessä ole sama asia - ehdotus muuttaa tämä sivu yleiseksi virtuaalilemmikkisivuksi kuulostaa minusta samalta kuin ehdotus muuttaa sivu "koira" yleiseksi lemmikkisivuksi, koska lemmikkejähän koiratkin ovat.
Artikkeliin linkitetyillä vieraskielisillä sivuilla ei muuten ole mitään tekemistä aiheen kanssa.
--Meepu 6. kesäkuuta 2010 kello 21.50 (EEST)
Vaihdoin kielilinkit artikkeliin Virtuaalilemmikki, sopivat varmaan paremmin siihen. --Risukarhi (keskustelu) 11. lokakuuta 2013 kello 13.57 (EEST)

Kuva[muokkaa wikitekstiä]

Viitaten äskeiseen kuvan poistoon: Eihän thumb-kuvia ole tarkoitettukaan, että niistä kaikki erottuisi suoraan, vaan se riittää jos kaikki erottuu kun aukaisee varsinaisen kuvasivun.--Urjanhai (keskustelu) 11. lokakuuta 2013 kello 13.54 (EEST)

Itse olen ajatellut, että kuvasta pitäisi erottua ainakin jotain hyödyllistä (siksi olen usein suurentanut kuvatiedostoja, jotta oleelliset yksityiskohdat erottuisivat paremmin). Mitä mainittuun kuvaan tulee, niin tiedoston sisältö ei vaikuttanut suurennettunakaan artikkeliin sopivalta. Jos halutaan kertoa jotain nettikeskustelussa esitettyjen kommenttien sisällöstä, niin repliikkien referoiminen artikkelin tekstissä lienee järkevämpi tapa kuin kuvakaappaukset keskustelupalstoista. Keskustelusivua esittävä kuva olisi hyödyllinen lähinnä kertomaan sivun ulkoasusta, mutta tällä kuvalla ei oikeastaan ollut sitäkään funktiota. Sitäpaitsi kuvan sisältämä teksti oli jonkinlainen mainos. Eli otin sen pois kokonaisarvion perusteella, mutta arvioikoon jokainen itse. --Risukarhi (keskustelu) 11. lokakuuta 2013 kello 14.20 (EEST)