Keskustelu:Taivalkoski

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jokijärvi kuntana[muokkaa wikitekstiä]

Täsmennyssivulla Jokijärvi EDIT: muutin kunnes tulee mahdolinen varmuus muusta ja tässä artikkelissa sekä artikkelissa Jokijärvi (Taivalkoski) mainitaan Jokijärven olleen "oma kuntansa" ja tätä ilmaisua käytetään myös kahdessa lähteessä, josta toisen kirjoittaja on historian professori Jouko Vahtola. EDIT: mutta tämä siis ei tarkoittanutkaan, että oma kuntansa erotuksena Taivalkoskesta vaan oma kuntansa, jonka nimi vain sitten muuttui myöhemmin Jokijärvestä Taivalkoskeksi, ks. selvittelyä alempana.

Epäselväksi kuitenkin jää esillä olevan tiedon perusteella, onko se mitä on tapahtunut, että koko ajan on ollut vain yksi kunta, jonka kirkko ja kunnallinen keskus on jossain vaiheessa siirtynyt Jokijärveltä Taivalkoskelle ja samalla kunnan ja seurakunnan nimi on muuttunut Taivalkoskeksi, vai onko jossain vaiheessa ollut kaksi kuntaa (siis Taivalkoski ja Jokijärvi), joista sitten Jokijärvi olisi lopetettu ja liitetty Taivalkoskeen.

Jos tilanne on ensimmäisen vaihtoehdon mukainen, niin silloin ei voida sanoa, että Jokijärvi olisi "entinen kunta" muuten kuin siinä mielessä että kunnan nimi on muuttunut, vrt. Turtola (kylä) ja Pello. Vain jos olisi ollut rinnan kaksi kuntaa, Jokijärvi ja Taivalkoski, joista toinen olisi lopetettu ja liitetty toiseen, voitaisiin puhua "entisestä kunnasta". Muuten on kyseessä vain kunnan ja seurakunnan nimen ja keskuspaikan muutos. Samoin Jokijärven luokittelu luokkaan Luokka:Suomen entiset kunnat on väärä, jos onkin koko ajan ollut vain yksi kunta, jolla vain nimi ja keskuspaikka on muuttunut.

Jos Taivalkoskelta on olemassa tämän ajanjakson kattava pitäjänhistoria, niin asia on siitä helposti tarkistettavissa ja varmaan muitakin lähteitä on.--Urjanhai (keskustelu) 4. tammikuuta 2018 kello 09.48 (EET)[vastaa]

Eri lähteissä on sen verran tietoa että emäseurakunta on ollut Pudasjärvi, jossa on ollut kappelikuntia. Taivalkoskesta tuli itsenäinen seurakunta 1879, ja kun Jokijärvi kappelikuntana lakkautettiin 1884, olisiko silloin liitetty Taivalkoskeen, jonne kirkkorakennus oli siirretty 1878. Tuo "itsenäisyys" on varmaan syntynyt kyläläisten itsetunnon kohotukseksi. Linkkien sisällöt ovat kyllä aika sekavia: Jokijärvi, Taivalkoski, Jokijärvestä sivun lopulla. --Teakoo (keskustelu) 4. tammikuuta 2018 kello 11.51 (EET)[vastaa]
Kirjastovirma näyttää poistuneen vuonna 2021, rahoitusta uudelleenjulkaisulle on näköjään haettu, linkki arkistoituna: [1]. --Urjanhai (keskustelu) 15. lokakuuta 2022 kello 19.25 (EEST)[vastaa]
Myös Pohjois-Pohjanmaan ympäristöhistoriaa -julkaisu on vaihtanut osoitetta: [2], josta: [3], josta: [4] (pdf). --Urjanhai (keskustelu) 15. lokakuuta 2022 kello 19.29 (EEST)[vastaa]
Tämän vuoden toukokuussa Käyttäjä:Ville Siliämaa oli löytänyt tällaisen lehtiuutisen. Tuossa linkitetyssä versiossa kirjoittajan nimi ei näy, mutta haulla löytyy [5] ja viitattu tutkimus: Jaakkola, Eevi (2005) Jokijärven kappeliseurakunnan synty. Teologian pro gradu -tutkielma. Helsinki. Helsingin yliopisto. Tuon koillissanomien kirjoituksen pohjalta tilanne näyttää selvältä: Vuonna 1843 saatiin lupa kirkon (oik. rukoushuoneen) rakentemiseen Pudasjärveen kuuluneelle Jokijärvelle. Rukoushuone valmistui 1848. Silloin Jokijärvi oli rukoushuonekunta. Kappeliseurakunta Pudasjärven alaisuuteen Jokijärvestä tuli 1858, jolloin myös sen rajat määriteltiin. Kun kappeliseurakunnista oli vuoden 1665 kunnallisaetuksella mahdollisuus tulla kuntia, niin Jokijärven kunta perustettiin Jokijärven kappeliseurakuntaa vastaavalle alueelle vuonna 1868. Vuonna 1877 saatiin lupa siirtää Jokijärven kirkko Taivalkosken kylään, josta sahatoiminnan myötä oli tullut suurempi keskuspaikka, ja siirto oli valmis 1880. Itsenäinen Taivalkosken seurakunta syntyi, kun vuonna 1884 Jokijärven kappeliseurakunta nimitettiin itsenäiseksi Taivalkosken kirkkoherrakunnaksi. Tämän seurauksena myös Jokijärven kunta muuttui nimeltään Taivalkosken kunnaksi. (Jokijärven kirkosta vielä toinenkin uutinen: [6].) Tässä Jouko Vahtolan esityksessä sanotaan että itsenäinen Taivalkosken seurakunta muodostettiin 1879. Voi olla että tuo tarkoittaa päätöksen toteutumista, koska monessa kunnassa päätös itsenäisestä seurakunnasta on toteutunut vasta kun emäseurakunnassa kirkkoherra on vaihtunut, koska kappeliseurakunnan itsenäistyessä emäseurakunnan kirkkoherran palkkaus muuttui, ja tämä vaati siksi joko emäseurakunnan kirkkoherran suostumuksen tai kirkkoherran vaihdoksen..--Urjanhai (keskustelu) 15. lokakuuta 2022 kello 22.40 (EEST)[vastaa]
Nuo vuodet 1879 ja 1884 voivat vielä vaatia yksityiskohtein tarkistamista ja lisälähteiden etsimistä, että miten tuo oikein lopulta tarkasti ottaen meni. --Urjanhai (keskustelu) 15. lokakuuta 2022 kello 23.07 (EEST)[vastaa]
Eli tuon perusteella siis näyttäisi että on tapahtunut vain Jokijärven kunnan ja kappeliseurakunnan nimenmuutos Taivalkosken kunnaksi ja Kirkkoherrakunnaksi kun kappeliseurakunta itsenäistyi. Artikkelin nykyinen sanamuoto, joka on lähteistetty Suomenmaa-teoksella, on tässä suhteessa hiukan epäselvä, koska yllä viitattujen lähteiden mukaan mitään kuntaliitosta ei olisi tapahtunut vaan ainoastaan kunnan ja seurakunnan nimenmuutos. Pitäisi vielä kuitenkin tarkistaa, onko tämä yhtäpitävä myös Suomenmaa-teoksen kanssa, ja jos ei, niin tarkistaa lähteitä lisää. Kun joskus sanamuodot lähteissä ovat epäselviä, se voi aiheuttaa sekaannuksia, mutta Tuo Ville Siliämaan löytämä Eevi Heikkilän kirjoitus vaikutta selkeältä, eikä Jouko Vahtolankaan kirjoitus ole sen kanssa ristiriidassa.--Urjanhai (keskustelu) 16. lokakuuta 2022 kello 14.22 (EEST)[vastaa]
Ja kysymys ei silloin ollutkaan siitä, että, Jokijärvi olisi ollut oma kuntansa erotuksena Taivalkoskesta, vaan siitä, että Jokijärvestä (mukaan lukien myös myöhemmin kuntakeskukseksi noussut Taivalkosken kylä ja sahayhdyskunta) tuli oma kuntansa, ja tämän kunnan ja seurakunnan nimi sitten vain muuttui Taivalkoskeksi kun ensin kirkko ja kunnan hallinto oli siirretty Jokijärven kylästä Taivalkoskelle, ja kun sekä Jokijärven seurakunnan että kunnan nimi seurakunnan itsenäistyessä muutettiin Taivalkoskeksi. --Urjanhai (keskustelu) 16. lokakuuta 2022 kello 14.43 (EEST)[vastaa]