Keskustelu:Segregaatio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Laatuarviointi[muokkaa wikitekstiä]

Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Hyvän tasolle. --Hartz (keskustelu) 12. joulukuuta 2020 kello 23.26 (EET)[vastaa]

Kannatan. Niin pitkä artikkeli, ettei sitä jaksa kokonaan lukea, mikä kai tarkoittaa hyvää. --Vyörykkä (keskustelu) 12. joulukuuta 2020 kello 23.31 (EET)[vastaa]

::Lähteet ovat tarkistamatta. Ne olisi läpikäytävä ja korjattava toimiviksi. Toimimattomien lähteiden vuoksi en lukenut sisältöä kuin osin. Ei hyvä, eikä lupaava nykymuodossaan. Yleisvaikutelmana artikkeli toi tuntuman ainakin jonkun esimerkin jääneen keskeneräiseksi, yli 10-vuoden taakse. Esimerkiksi kerrotaan kokeilusta Hollannissa ja sitä seuranneesta hallinnollisesta ohjauksesta ja rajoituksista kokeilualueelle muuttavien osalla 2000-luvun puolivälissä. Miten tarina jatkui, puriko sääntely, ja miten onnistumista/ epäonnistumista mitattiin? Voisi kuvata myös onnistumisia segrekaation vähentämiseksi. Eikös esimerkiksi julkisesti lainoitetuissa asuintaloissa kunta tai muu ottanut jonkun huoneiston jaettavakseen? Onko onnistumisia Suomesta, mikä on tilanne vaikkapa Turun Varissuolla? Jotekin moni väittämä tuntuu nykyversiossa olevan yhden, ehkä jotain (esim. oikeistolaista) poliittista näkemystä edustavan tutkijan tai poliitikon (esim. pormestarin) mielipiteen varassa. On varmaan muitakin näkemyksiä. Kansainvälisiä lähteitä toivoisi enemmän. Saatan lukea paremmin, jos lähteistys toimii. --Paju-apu (keskustelu) 13. joulukuuta 2020 kello 01.07 (EET) Kannanotto kumottu, en ota kantaa aputunnuksella. --Paju (keskustelu) 13. joulukuuta 2020 kello 15.04 (EET)[vastaa]

::SegrekaatioSegregaatio-artikkelin alussa Tämä artikkeli... -kohdassa ohjataan vaihtoehtoisesti rodullisesta segregaatiosta käsittelevään artikkeliin. Maantieteellinen/aluepoliittinen ja rodullinen segregaatio eivät kuitenkaan ole ainoat vaihtoehdot. Esimerkiksi koulutuksessa ja työelämämässä on segregaatiota myös Suomessa esimerkiksi sukupuolen mukaan. https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/tyo-ja-toimeentulo/ammattialojen-sukupuolen-mukainen-segregaatio , https://tietokayttoon.fi/ajankohtaista/blogi/-/blogs/sukupuolittuneet-ammattikasitykset-yksi-ammatillisen-segregaation-syy . Vaikuttaa siltä, että fiwikissäkin tarvittaan täsmennyssivua tai koonti-artikkelia. Enkkuwikissä esimerkiksi: en:Segregation, josta löytyy myös muita merkityksiä. Täsmennyssivun löytyy yleensä perusmuotoisella sanalla (Segregaatio), joten alueellista segregaatiota koskeva artikkeli tulisi varustaa lisämääreellä. --Paju-apu (keskustelu) 13. joulukuuta 2020 kello 01.07 (EET), typojen fiksaus (k→g) klo 14.00 (EET) Kannanotto kumottu, en ota kantaa aputunnuksella. --Paju (keskustelu) 13. joulukuuta 2020 kello 15.04 (EET)[vastaa]

Jossain kai lukevat hyvän artikkelin kriteerit. Pelkkä pitus ei ole sama asia kuin hyvä.--Urjanhai (keskustelu) 13. joulukuuta 2020 kello 07.13 (EET)[vastaa]
Tässä kertauksena lupaavan ja hyvän artikkelin kriteerit eli ohjeet. Ohjeen mukaan ehdottaja sitoutuu ehdottaessaan työstämään artikkelia kohti kriteerejä, jollei lähtötaso ole vaadittava. Kahvihuoneen tekniikkapalstan kautta löytyi (vanhentuneen linkin tilalle) jollain lailla toimiva ulkopuolinen työkalu wikipedia-artikkelin lähteiden tarkistamiseen; linkki sinne on Checklinks (englanniksi). Artikkelin nimi syötettävä muodossa fi:Segrekaatio. Vaikkei tuloksissa värikoodaus ei täysin toiminut, saa sillä kuitenkin esille korjauksia kaipaavat viitteet. --Paju (keskustelu) 13. joulukuuta 2020 kello 14.06 (EET)[vastaa]
Selvennyksenä huomautan: otin epähuomiossa kantaa Paju-apu -aputunnuksellani keskusteluun. Sittemmin kirjauduin sisään päätunnuksellani. Toin mielestäni varsin neutraalisti ja (ainakaan uutta) kantaa ottamatta esiin apuvälineitä ja wikipedian artikkeliluokituksen kriteerejä. Tarkoitukseni ei ole esiintyä kahtena eri osallistujana.--Paju (keskustelu) 13. joulukuuta 2020 kello 14.37 (EET)[vastaa]
Teknistyyppisen mokani vuoksi en ota kantaa puolesta tai vastaan tähän arvioon päätunnuksellanikaan. --Paju (keskustelu) 13. joulukuuta 2020 kello 15.04 (EET)[vastaa]

Artikkeli on istunut melkein kuukauden arvioinnissa, eikä uusia muutoksia tahi ehdotuksia ole tullut. Annetaan nyt kuitenkin olla vielä muutama päivä? --Hedelmätiski (keskustelu) 10. tammikuuta 2021 kello 02.35 (EET)[vastaa]

Ei taida olla kannatusta, tai ylipäätään kiinnostusta artikkelin kehittämiseen. Lopetan keskustelun tuloksettomana ja arkistoin. --Miihkali (KM) 17. tammikuuta 2021 kello 09.27 (EET)[vastaa]