Keskustelu:Nekalan talo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Merkittävyys[muokkaa wikitekstiä]

Tuskin merkittävä. Hävinnyt suurtalo muiden joukossa. Koska rakennuksiakaan ei liene enää jäljellä, ei ole merkittävä edes rakennetun kulttuuriperinnön näkökulmasta. Siirretään maininnaksi Nekala-artikkeliin.--Kaikenlaisia 28. joulukuuta 2011 kello 21.09 (EET)[vastaa]

Kaupunginosan historiaan sopii, kun on antanut nimensä koko kaupunginosallekin. Kylän muodostava yksinäistalo (jollaiselta tämä tietojen perusteella vaikuttaa) varmaankin olisi kylänä merkittävä, mutta kun kaupunginosa on samanniminen, niin historia sopii varmaan selvimmin sen yhteyteen paremmin kuin täsmentein varustetuksi eri artikkeliksi. Konsensushan taitaa yleisesti olla sensuuntainen, että kylät ja kartanot ovat merkittäviä, mutta talot vain poikkeustapauksissa, jolloin talo sopii kylän (tai tässä kaupunginosan) artikkeliin.--Urjanhai 28. joulukuuta 2011 kello 21.23 (EET)[vastaa]
Ja siirretiinkin jo, mutta hiukan voisi vielä koettaa upottaa paremmin artikkelin kokonaisrakenteeseen. Keskustelusta myös huomassin että artikkelia Nekala on joskus lyhennetty rajusti, mitä ei voi ainakaan perustella sillä, että kaupunginosa ei olisi tarpeeksi merkittävä pitkään artikkeliin; esimerkiksi Kärsämäki (Turku), joka historiansa pituudelta hyvin rinnastuu Nekalaan, on hyvä artikkeli, ja kummastakin lähteitten puolesta varmaan saisi suositellunkin, kellä vain riittää intoa askarrella.--Urjanhai 28. joulukuuta 2011 kello 21.37 (EET)[vastaa]

Joskin tämä on kyllä niin hyvin kirjoitettu (ja luultavasti perustuu lähteisiin) että sääli hävittää, varsinkin kun artikkelin Nekala rakenne näköjään tulisi näköjään kokonaan muokata uusiksi, jotta tämän saisi sinne uppoamaan luontevasti. Mutta ehkä se toisaalta onnistuukin. --Urjanhai 28. joulukuuta 2011 kello 21.45 (EET)[vastaa]

No ei nyt ehkä ihan onnistunut, pitäisiköhän erottaa Nekalan historia omaksi artikkelikseen?--Urjanhai 28. joulukuuta 2011 kello 21.56 (EET)[vastaa]
Kun karsi väliotsikoita, niin tuli ehkä hiukan siedettävämpi. Nekalastahan näyttää tosiaan olevan lähteitä, joten artikkelia lienee kyllä helppo laajentaa muilta osin.--Urjanhai 28. joulukuuta 2011 kello 22.16 (EET)[vastaa]

Jos kuitenkin olisi niin, että Nekala olisi ollut yksinäistalon muodostama kylä, niin kylänä se olisi merkittävä, mutta omalle artikkelille olisi nyt ehkä lähinnä tarvetta vain siksi että kaupunginosa-artikkeli on muuten niin suppea, että näin pitkää historiakuvausta (joka muuten on kyllä kiinnostava) on vaikea perustella artikkelin tasapainoisuuden kannalta (eli Kalle Päätalon sanoin "silmä sairastaa"; Päätalohan kai myös muuten vaikutti jossain tuolla suunnalla).--Urjanhai 28. joulukuuta 2011 kello 21.56 (EET)[vastaa]

Erillistalo on merkittävä. Erllinen artikkeli eli tämä säilyisi. -Htm 29. joulukuuta 2011 kello 02.52 (EET)[vastaa]
Yksinäistalo (jos tämä sellainen on) olisi merkittävä kylänä mutta ei talona, ellei poikkeuksellisestiitse talo olisi muuten merkittävä. Ja lisäksi, kuten alla esitän, kun kun kylän/talon nimi on sama kuin kaupunginosan, niin etenkin täsmenteiden hankaluuden takia kylänkin käsittely samannimisen kaupunginosan artikkelissa voi olla selvempää.--Urjanhai 29. joulukuuta 2011 kello 14.13 (EET)[vastaa]

Kyllä tämä artikkeli on tärkeä. Sitä ei tulisi poistaa, mutta sen voi liittää Nekala-artikkeliin. Parempi olisi kyllä omana artikkelinaan, kun nyt on linkitettynä. Artikkelin tekstihän on peräisin suoraan (luotettavasta) kirjasta, lähes muuttamattomana. Kyllä Nekalan talolla nyt oma artikkeli täytyy olla. -Nekala 29. joulukuuta 2011 kello 10.53 (EET)[vastaa]

Merkityksettömältä vaikuttaa - kaikki, mihin löytyy lähde, ei ole tietosanakirjamerkittävää. --Aulis Eskola 29. joulukuuta 2011 kello 12.43 (EET)[vastaa]
Nekalan kaupunginosan kannalta talo on erittäin merkittävä, ja silloin voisi ajatella poikkeusta lähinnä sillä perusteella, että vaikka talot eivät yleisesti ole merkittäviä, niin esimerkiksi kaupunginosan ytimenä ollut ja sille nimensä antanut talo voisi poikkeuksellisesti ylittää merkittävyyskynnyksen, mutta en tiedä saisiko tällainen tulkinta kannatusta. Kun artikkelit Nekala ja Nekalan talo oli alun perin kirjoitettu erillisiksi, nyt yhdistetyssä tuotteessa vähän saumat irvistävät (tai niin kuin Kalle Päätalo sanoisi, "silmä sairastaa"), mutta jos Nekalan artikkelia laajentaa muuten (tai tekee Nekalan historiasta oman artikkelinsa) niin tämäkin voi korjaantua. Sinälläänhän artikkeli oli kyllä niin hyvin kirjoitettu ja kiinnostava, että sen puolesta sen olisi mielellään antanut olla. Ja tekijänoikeuksista muuten sen verran, että Wikipedian tekstien lisensointi ei salli aivan suoraa kopiota lähteestä (paitsi tekijän luvalla, joka vaatii joitain tiettyjä byrokraattisia menettelyjä), mutta kylläkin omin sanoin tehdyn, asiasisällöltään lähteen mukaisen lähteiden käytön. Eli tällöin siis tekijänoikeussyistä useinkin joudutaan tekstiä muuttamaan omin sanoin kerrotuksi, jotta tekijänoikeusrikkomukselta ja monimutkaiselta byrokratialta vältyttäisiin.--Urjanhai 29. joulukuuta 2011 kello 14.13 (EET)[vastaa]
Mielenkiintoinen tämä on. --Höyhens 30. joulukuuta 2011 kello 03.29 (EET)[vastaa]

Tampereella sijainnut talo, johon kuului myös muutamia talousrakennuksia. Kaupunginosa sai nimensä talon mukaan, mutta miksi? Ei käy ilmi miksi olisi merkittävä. Lisäksi vain ensimmäinen kappale käsittelee aihetta. Voidaan kertoa Nekala-artikkelissa, kuten nyt on jo siirretty. –Makele-90 30. joulukuuta 2011 kello 18.15 (EET)[vastaa]

Luotettavat ja riippumattomat lähteet puuttuvat. Pois. Tarvittaessa tiedot voisi viedä kaupunginosasivulle.--Nedergard 31. joulukuuta 2011 kello 17.04 (EET)[vastaa]

Päin vastoinhan artikkelissa nimenomaan on lähteet, jotka eivät ole mitenkään epäluotettavia tai ei-riippumattomia, joten se ei ole tässä tapauksessa ongelma. Mutta koska luotettavissa ja riippumattomissa lähteissä (tyypillisesti esimerkiksi maakuntamuseoiden tai kaupunkien museoiden rakennusinventoinnit) saattaa olla luotettavat ja riippumattomat tiedot vaikkapa kaikista jonkin kunnan ennen vuotta 1940 rakennetuista asuinrakennuksista tai jonkun kaupunginosan kaikista rakennuksista, niin tähän on otettu tiukempi linja.--Urjanhai 31. joulukuuta 2011 kello 18.22 (EET)[vastaa]
Ko. kaupunginosayhdistyksen julkaisema (omakustanne)kirja ei ole riippumaton lähde - päinvastoin (luotettava tosin varmasti). Jos muita lähteitä löytyy niin asiaa voitaneen harkita muutoin tuonne kaupunginosa-artikkeliin.--Nedergard 31. joulukuuta 2011 kello 18.44 (EET)[vastaa]
Eiväthän paikkakunnalla toimiva yleishyödyllinen yhdistys ja paikkakunnalla ollut hävinnyt talo (joka ei ole tai ei liene koskaan ollut esimerkiksi yhdistyksen toimitila tms.) ole missään riippuvuussuhteessa toisiinsa. Mutta koska vastaavia (tai jopa parempia) lähteet saattaa olla (ainakin museoiden rakennusinventoinneissa) suuresta osasta laajojen alueiden rakennuskantaa, niin rajaus ja merkittävyyden harkinta on tästä riippumatta useissa tapauksissa tehtävä muun kuin lähteiden perusteella. Tällaisten yhdistysjulkaisujen (EDIT: Ehditkin jo näköjään korjata, että toisena julkaisijana on Tampereen kaupunki) taso toki voi vaihdella, voi olla joko harrastelijoiden kirjoituksia tai pätevien ammattitutkijoiden yhdistyksen nimissä julkaisemia tutkimuksia (EDIT: mutta kun kaupunki on mukana, niin luultavammin jälkimmäisiä, joskin sillä ei niin liene väliä, koska lähteitä lienee myös ei-merkittävistä kohteista). Ja kun yleinen linja on, että talot eivät ole merkittäviä sinällään, niin silloin on arvioitava, onko jotain poikkeuksellista merkittävyyttä - ja tähän taas jotkut ovat esittäneet että ei ja jotkut kyllä. Itse ehkä olisin tässä tapauksessa valmis myös yhdistämään kaupunginosan artikkeliin, johon tämä kuitenkin melko luontevasti on upotettavissa.--Urjanhai 31. joulukuuta 2011 kello 19.22 (EET)[vastaa]

Aiheen rajaus[muokkaa wikitekstiä]

Jos aihe on merkittävä ja artikkelin nimenä pidetään "Nekalan talo", kertoilua erinäisistä Nekalan alueen asioista on rajattava pois. --Aulis Eskola 29. joulukuuta 2011 kello 12.43 (EET)[vastaa]

Tämä on nyt arvuuttelua, koska lähteitä ei ole käsillä, mutta siitä lienee aiempien keskustelujen (ehkä jo ennen kuin aloin itse muokata) perusteella konsensus, että talot (poislukien kartanot) eivät ole merkittäviä kuin poikkeustapauksissa, mutta kylät ovat, ja yksinäistalo (jos tämä on sellainen?) on yhdestä talosta koostuva kylä. Silloin kuitenkin artikkelin aiheena olisi kylä (joka on merkittävä) eikä talo, ja artikkelin nimeksikin sopisi pikemmin Nekala (kylä). Mutta kun kaupunginosan nimi on sama, niin selvempää ehkä olisi silloinkin käsittely samassa artikkelissa, koska tällaisissa tapauksissa täsmenteet enemmän sekoittavat kuin selventävät. (Paitsi jos poikkeuksellisesti tässä tapauksessa talo katsottaisiin merkittäväksi, mutta tämä ei ehkä saisi kannatusta.)--Urjanhai 29. joulukuuta 2011 kello 14.13 (EET)[vastaa]
Joka talohan ei ole merkittävä, mutta harva näinkin tunnettu kaupunginosa on saanut siitä nimensä. Kannattanee säilyttää ja linkit hoitaa. --Höyhens 30. joulukuuta 2011 kello 03.30 (EET)[vastaa]
Niin, tässähän ainakin lähdevaatimus täyttyy, koska aihetta on laajasti käsitelty luotettavissa ja riippumattomissa lähteissä (joskin esim. museoiden inventoinneissa on toki seikkaperäisesti käsitelty suurtakin määrää taloja). Merkittäviä talojahan (esimerkiksi jonkin kaupungin, kaupunginosan tai vaikka koko maaan kannalta) on sekä kaupunkitaloissa että (entisissä) maaseudun taloissa (kuten Paikkarin torppa jne.). Eli mihin ja millä kriteereillä vain kynnys asetetaan.--Urjanhai 30. joulukuuta 2011 kello 10.35 (EET)[vastaa]
Kun materiaalia ei lähdetä näköjään järjestelemään uudelleen, poistin nimen ohi menevät muista taloista kirjoittelut. --Aulis Eskola 2. tammikuuta 2012 kello 19.43 (EET)[vastaa]
Oli varmaan aiheellinen ratkaisu. Muut "talot" voi mainita, jos ne olivat esim. Nekalan torppia, jota en tiedä. -Htm 2. tammikuuta 2012 kello 20.01 (EET)[vastaa]
Poistetusta tekstistä en saanut käsitystä, että olisivat Nekalan torppia. --Aulis Eskola 2. tammikuuta 2012 kello 20.11 (EET)[vastaa]