Keskustelu:Matti Niiranen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Merkittävä. Monen julkaisun päätoimittaja ja saanut Viron Marianmaan ristin ritarikunnan kunniamerkin (jonka on myös saanut Martti Ahtisaari).--Nedergard (keskustelu) 14. syyskuuta 2012 kello 15.34 (EEST)[vastaa]

Ei merkittävä, tavallinen duunari. Hän on ollut kahden (jo lopetetun) julkaisun päätoimittajana. Kyllä Euroopalle oli käsittääksni tieodoituskampanja, vaikka siitä jostain syystä käytetään nimitystä kansanliike, joka ehkä antaa sen synnystä hiukan liian ylevän kuvan. Eurometri taasen vaikuttaa olevan europarlamantaarikkojen kolumnialusta. Pro Estoniassa hän näyttää olevan nykyjään kustantaja. Onko se nyt sitten sellainen omakustanne? Viittaan myös hiljattain käytyyn merkittävyyskeskusteluun yhdestä päätoimittajasta, joka artikkeli säilyi kuitenkin poistoäänestyksessä. -Htm (keskustelu) 14. syyskuuta 2012 kello 20.57 (EEST)[vastaa]

Merkittävä: Valtakunnallisen liiton pääsihteeri (KKL). Sen merkitys Teiniliiton ja Suomen Lukiolaisten liiton historiassa on sellainen, että kyseinen fakta kannattaisi säilyttää Wikipediassa. Toimittaja-asemia en pidä kovinkaan merkittävinä, vaikkakin Suomen EU-jäsenyydestä järjestettyyn kansanäänestykseen liittyvät kampanjat ovat merkittävämpiä kuin esim. tavanomaiset vaalikampanjat tai muut tiedotuskampanjat. Ville E. (keskustelu) 16. syyskuuta 2012 kello 22.43 (EEST)[vastaa]

Merkittävä. Marianmaan ristin ritarikunnan ritaristin saa vain muutama suomalainen vuodessa. Ollut valtakunnallisen Viro-yhdistysten liiton varapuheenjohtaja. Pro Estonia -lehti oli Viron itsenäistymisvaiheessa ja sen jälkeen toistakymmentä vuotta Suomen estofiilien keskeisin valtakunnallinen lehti. Ollut valtakunnallisen KKL:n pääsihteeri. KKL oli hyvin keskeisessä osassa Suomen Teiniliiton ja Suomen Lukiolaisten Liiton historiaa. Lähteissä mainitun lukiolaisten liiton historiikin mukaan Niiranen oli lukiolaisten liiton perustamisidean isä. EU-kansanäänestyskampanjan Kyllä-puolen valtakunnallisen lehden päätoimittajuus on kyseisen kansanäänestyksen ainutkertaisuus ja merkittävyys huomioiden tärkeä tehtävä. Tunnettu suomalainen toimittaja, jolla monipuolisia vaiheita. KristianKr (keskustelu) 20. syyskuuta 2012 kello 00.57 (EEST)[vastaa]