Eurometri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eurometri on Suomen Eurooppaliike -yhdistyksen vuonna 1995 perustama lehti, jonka tavoitteena on Eurooppa-tietouden lisääminen ja Suomen EU-jäsenyyden tukeminen. Eurometri ilmestyy tabloid-formaatissa 3–4 kertaa vuodessa. Lehden painos on ollut keskimäärin noin 100 000 kappaletta.

Lehti on ollut useille suomalaisille europarlamentaarikoille yksi kanava viestiä, useat EU-parlamentin jäsenet kolumnoivat säännöllisesti Eurometrissä. EU-parlamenttivaalien yhteydessä lehdestä on otettu keskimääräistä suurempia painoksia ja siinä on julkaistu runsaasti eri puolueiden ja niiden ehdokkaiden kirjoituksia ja vaalimainoksia. Poliittisen sisällön lisäksi lehdessä kerrottaan laajasti suomalaisen talouselämän ja EU-lobbaajien tavoitteista.

Lehteä on tukenut muun muassa Suomen ulkoasiainministeriö kehitysyhteistyön tiedotusmäärärahoistaan. Lehden päätoimittajana toimi 1995-2005 Matti Niiranen ja vuodesta 2006 alkaen Pauli Kivipensas. Lehdestä on ilmestynyt myös muutama englanninkielinen versio.