Keskustelu:Luettelo Riihimäen julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vanhat keskustelut ovat arkistossa.

Riihimäen epäselviä ja paikoilta löytymättömiä[muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa 16.6.2019 havaintoni Riihimäen luetteloisa olleista, paikoilla olemattomista tai ei löytyneistä kohteista.

  • Usko Walveen aurinkokello löytyi Riihimäen lukiosta, mutta ei Karan koulusta ja Kauppaoppilaitoksesta.
  • Jukka Korpiheteen Heijastuksia on uimahallin sisällä, ei avoin tila.
  • Höyryveturi 554 ei ole Asema-aukiolla
  • Königstedtin lasitehtaan muistolaatat Lasimuseon pihalla. Museon vastaanoton työntekijä sanoi, että ei tiedä sellaista olevan, eikä kohdetta löytynyt museon pihalta. Luultavasti kyse on siitä, että kohteen muistolaatta on kadonnut. Tässä kuva laatasta, jota ei ollut kohteessa eilem
    • Googlen satelliittikuvassa näkyy, että Lasimuseolta Metsästysmuseolle johtavan puistokäytävän varrelta on otettu valokuvia (näkyvät sinisinä pisteinä, kun keltaisen ukkelin vie satelliittikuvan päälle). Neljännessä valokuvassa Lasimuseolta lukien näkyy lasinpuhaltaja-patsaan pienoismallin takana (valokuvassa patsaan vasemmalla puolella) möykky, joka muistuttaa Riihimäki-seuran valokuvan lasiuunin pohjaa. Siis siitä oli kyltti poissa?--Htm (keskustelu) 19. kesäkuuta 2019 kello 04.46 (EEST)[vastaa]
      • Juu, näin oli. Kyseisessä paikassa on sammaloitunut lasiuunin pohjamassa asetettuna kahden graniittipalkin päälle. Mutta laattaa ei näkynyt, eikä museon virkailija tiennyt kohteen olemassaolosta. Eli tarpeeksi syitä poistaa luettelosta, palataan asiaan jos joku laatta siihen ilmestyy.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 19. kesäkuuta 2019 kello 11.34 (EEST)[vastaa]
  • Pertti Räsäsen Sanan säilät, Kuukatu 1, ei paikalla.
  • OK - Nina Ternon Sirkusratsastaja, ei ole Uramon koulun alueella.
  • Risto Salosen suomalainen teema on uimahallin sisällä, ei kuulu luetteloon.
  • Erkki Mykrän Syntyminen ei ole Keskusvarikossa ainakaan julkisella paikalla.
  • Jyrki Sailon Venäläisen tarkka-ampujan, rykmentin komentaja eversti Feodor Znamenskin reliefi on suljetulla kasarmialueella.
  • Raskas patteristo -muistolaatta 1983 on Pohjoisen koulun suojetulla sisäpihalla.

Luettelo oli heikosti valmisteltu, mutta sain suurimman osan Riihimäen kohteista kuvattua.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 17. kesäkuuta 2019 kello 09.05 (EEST)[vastaa]

  • OK - Sirkusratsastaja on paikallistettu, ei vielä kuvattu. Kalevankatu oli uramon koulun väistötilojen osoite, koska rakennettiin uusi koulu. Patsas ei ollut väistössä. Uusi koulu valmistui syksyllä 2019. -- Htm (keskustelu) 25. syyskuuta 2022 kello 21.10 (EEST) Ja se on kuvattu. --Htm (keskustelu) 1. lokakuuta 2022 kello 19.57 (EEST)[vastaa]
RLR
554

Riihimäen-Lopen rautatien muistolaatta[muokkaa wikitekstiä]

Luettelossa on muistolaatta, mutta se laatta on junan kyljessä. Eikö itse juna kelpaa muistomerkkiluetteloon? Tallensin juuri yhden kuvan, ja kuvia on enemmänkin. Yllä mainittu kadonnut höyryveturi 554 on tiettävästi ollut erittäin huonokuntoinen. Voi olla että se on yhä kunnostettavana, tai sitten se odottaa entisen asemapaikkansa, remontin alla olevan risteyksen, valmistumista ja palaa paikalleen. --Abc10 (keskustelu) 19. kesäkuuta 2019 kello 13.23 (EEST)[vastaa]

...ja 554 on näköjään ikuistettu ennen katoamistaan. Commons on kadonneiden aarteiden arkku josta löytää sattumia. --Abc10 (keskustelu) 19. kesäkuuta 2019 kello 13.42 (EEST)[vastaa]

Aha, kiitos huomautuksesta, hyvä kun selvisi. Tietolähteessä eikä luettelossakaan ei sanota että laatta on junan kyljessä. Enkä käsittänyt, että alunperin Riihimäellä on ollut kaksi junaa muistomerkkeinä. Jos on näin isosta kohteesta kyse, olisiko parempi että merkitään se isompi vaihtoehto, eli juna joka näkyy helpommin, samasta asiastahan on kyse, eli radan muiston merkistä. Eli ehdotan että korvataan Riihimäki-Lopen radan muistolaatta kuvallasi ja kirjoitetaan teksti sitä ja muistolaattaa vastaavaksi. Juna kelpaa tottakai listaan, jos siinä on joku muistomerkkiä osoittava laatta ym. Samalla tavalla myös tykit ja sellaiset. Riihimäen Lasimuseolla on hankala paikka, kun ei löytynyt muistolaattaa kivenmuhkuran kyljestä. Se on ilmeisesti kadonnut.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 19. kesäkuuta 2019 kello 15.02 (EEST)[vastaa]
Niin ja onhan Luettelo Suomen muistomerkkivetureista, mihin tämä Riihimäen junakin sopii. Riihimäen tapaan muistomerkkijunia ja -vetureita on poistettu viime vuosina esim. Oulun aseman läheltä. Ilmeisesti niiden konservointi on joko paljon vapaehtoisia tai ison nipun seteleitä vaativaa ja ne kulahtavat melko nopeasti ilman asianmukaista suojausta.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 19. kesäkuuta 2019 kello 15.10 (EEST)[vastaa]
En tullut ottaneeksi sivukuvaa niin että laatta näkyisi koko junan kuvassa, mutta jos esimerkkikuva kelpaa niin vaihdan sen Commonsissa on nyt muitakin kuvia, mutta ne eivät käy tähän listaan. Retkelläni oli niin paljon ohjelmaa, etten harkinnut tarkasti otettavia kuvia, ja vasta kotona huomaa, mitä kaikkea olisi pitänyt kuvata. --Abc10 (keskustelu) 19. kesäkuuta 2019 kello 16.43 (EEST)[vastaa]
Molemmat oheiset kuvat ovat nyt luettelossa. --Abc10 (keskustelu) 19. kesäkuuta 2019 kello 17.58 (EEST)[vastaa]
OK --Aulis Eskola (keskustelu) 25. joulukuuta 2022 kello 23.18 (EET)[vastaa]

Viestirykmentin muistokivi[muokkaa wikitekstiä]

Riihimäellä loppui Viestirykmentti 2014 ja muistokivi paljastettiiin [1]. Lieneekö suljetulla alueella? -- Htm (keskustelu) 24. kesäkuuta 2021 kello 00.19 (EEST)[vastaa]

Ilmeisestikin aiempi Viestirykmentti-artikkelissa oleva "Viestikivi" on siirretty uudelle paikalle ja siihen on lisätty laatta - kuvista päätellen. Kuvien rakennuksista päätellen kivi on nyt ilmeisesti aitojen sisällä (aita Karttapaikassa, portti näkyy yhdessä kuvassa). Alueen rakennuksia tässä kaupungin dokumentissa / 2020: https://www.riihimaki.fi/uploads/2021/11/81309a8f-rakennetut_kulttuuriymparistot_2020_pieni.pdf - Aulis Eskola (keskustelu) 4. helmikuuta 2024 kello 22.58 (EET)[vastaa]

Lisättäviä[muokkaa wikitekstiä]

Commonsin kuvista luokasta Riihimäki löytyi monumenttiluokasta tästä luettelosta puuttuvia: file:SamuliParosen-muistolaatta.jpg ja file:Rmk-keskuskentan-ennatykset.jpg.--Urjanhai (keskustelu) 27. toukokuuta 2022 kello 13.42 (EEST)[vastaa]

OK - Samuli Paronen: Hallikuja 5 60.73302|24.76713 --Aulis Eskola (keskustelu) 30. syyskuuta 2022 kello 12.28 (EEST)[vastaa]