Keskustelu:Luettelo NHL:n ykkösvarauksista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Koitin korjata yhtä osaa artikkelista, runkosarjassa huonoimmin sijoittunut kun ei ole ollut enää pitkään aikaan automaattisesti ensimmäisen varausvuoron saaja [1]. Mutta tälläkään hetkellä tiedot eivät aivan oikein, sillä myös joukkueilla, jotka ovat aiemmin hankkineet jonkun pudotupelien ulkopuolelle jääneen joukkueen ensimmäisen kierroksen varausvuoron on mahdollisuus saada varaustilaisuuden ensimmäinen varausvuoro. Mutta oli vain kovin hankalaa keksiä, miten tämä olisi järkevää mainita artikkelissa. Ei vain vaikuttanut järkevältä lisätä joka lauseeseen täsmennystä. Esim. näin: yhteen lauseeseen "tai joukkue, joka on aiemmin hankkinut ensimmäisen kierroksen varausvuoron runkosarjassa heikoimmin sijoittuneelta joukkueelta", toiseen lauseeseen "sekä ne pudotuspeleihin päässeet joukkueet, jotka ovat ennen arvontaa hankkineet ensimmäisen kierroksen varausvuoron pudotuspelien ulkopuolelle jääneiltä joukkueilta" ja kolmanteen lauseeseen "tai niillä joukkueilla, jotka ovat aiemmin hankkineet ensimmäisen kierroksen varausvuoron joltakin runkosarjassa heikoimmin sijoittuneista joukkueista". Neljänteen lauseeseen sopisi kaksikin vastaavanlaista täsmennystä. Pitää vain toivoa, että artikkelin lukijat sen verran valistuneita, että tietävät muutenkin, miten homma toimii, asian vääntäminen rautalangasta joka lauseessa kun vaikuttaisi siis aika typerältä. Vaihtoehtona tietenkin myös se, että poistetaan kokonaan lisäämäni maininta ensimmäisen varausvuoron saajan arvonnasta. Tätä kirjoitettaessa alkanut vaikuttaa järkevimmältä vaihtoehdolta. --Nironen (keskustelu) 27. kesäkuuta 2015 kello 22.36 (EEST)[vastaa]

Päädyin lopulta siihen, että poistan lisäämäni tiedot. Kun asian selittäminen täysin oikein on turhan monimutkaista, parempi olla selittämättä ollenkaan. Ja tämähän on tosiaan vain luettelo ykkösvarauksista, arvonta-asian selittäminen sopisi paremmin artikkeliin NHL:n varaustilaisuus. Artikkelissa aiemmin ollut väite, se, että runkosarjassa huonoimmin sijoittunut joukkue saisi automaattisesti ensimmäisen varausvuoron, oli tosiaan vanhentunut jo yli kymmenen vuotta ennen sivun luomista, olisi pitänyt vain poistaa suoralta kädeltä sillä perusteella sen sijaan, että kulutin tämän artikkelin parissa tunteja. --Nironen (keskustelu) 27. kesäkuuta 2015 kello 23.13 (EEST)[vastaa]

Ei koskaan pelannut NHL:ssa -luokittelu[muokkaa wikitekstiä]

Mikä siinä on perusteena? Haetaanko siinä pelaajia jotka eivät koskaan ole NHL:ssa pelanneet eivätkä varmasti pelaa, vsikka vielä elossa olisivatkin? Esimerkiksi Rasmus Dahlinille ei ole tuota merkintää laitettu, vaikkei hän koskaan ole NHL:ssa pelannut. Mikä on tarkka määritelmä milloin tuo merkintä laitetaan? -Vaistolämpö (keskustelu) 9. heinäkuuta 2018 kello 15.38 (EEST)[vastaa]

Merkintä laitetaan uran jälkeen.--MAQuire (keskustelu) 9. heinäkuuta 2018 kello 15.40 (EEST)[vastaa]