Keskustelu:Korson kapina 1965

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Muistelen lukeneeni jostain (mahdollisesti Kimmo Rentolan kirjoittamasta) kirjasta tai artikkelista, että Jaakko Laakson poliittinen herääminen olisi saanut alkunsa tästä tapauksesta. En muista enää missä se kerrottiin (tai sitten muistan kokonaan väärin). Ehkä joku muu muistaa. --Risukarhi (keskustelu) 5. elokuuta 2013 kello 18.37 (EEST)[vastaa]

Tällaisesta tapauksesta en muista kuulleenikaan, ennen kuin taannoin, lähes sattumalta, huomasin tämän artikkelin täältä. Sen kyllä tiesin, että vuoteen 1968 saakka rukouspäiviä edeltävinä lauantaina oli julkisten huvien järjestäminen eräin poikkeuksin kielletty, mutta että kielto sai osakseen yhä enemmän arvostelua, kunnes se lopulta kumottiin. Tämän tietäenkin tämä herättää kuitenkin ihmetystä ja samalla lisäkysymyksiä, joista tässäkin olisi syytä kertoa jonkinlaisena taustatietona tarkemmin, jos vain tietoa jostakin löytyy.
Ensinnäkin: eikö se kielto koskenut nimenomaan tilaisuuksien järjestämistä? Ei kai silloisessa asetuksessa sanottu, että tanssiminen oli rukouslauantaina kielletty, tanssitilaosuuksien järjestäminen kylläkin. Näin ollen asian luulisi olleen ainoastaan järjestäjien ja esiintyjien, ei läsnä olevan yleisön vastuulla. Eikö näin ollen nimismieskin tulkinnut asetusta virheellisesti keskeyttäessään nuorten liikehtimisen, joka "voitiin tulkita tanssimiseksi?" Järjestäjien ja esiintyjien toimintaan hänen kaiketi olisi pitänyt puuttua, ei yleisön.
Ja eikö siihen aikaan julkisten huvien järjestäminen yleensäkin edellyttänyt poliisiviranomaisten lupaa? Oliko siis joku virkamies menetellyt virheellisesti, kun hän ylipäänsä oli myöntänyt järjestäjille ja The Renegades -yhtyeelle luvan pitää konsertti, vieläpä tanssilavalla, juuri rukouslauantaina? Voisi siis luulla, että jo siinä vaiheessa olisi pitänyt sopia tapahtuman siirtämisestä johonkin toiseen ajankohtaan, jos sellainen vain olisi sopinut samoihin aikoihin mahdollisesti muissakin maissa esiintyneen yhtyeen kiertuekalenteriin. Ehkä vastaavia rukouspäiviä tosin oli muissakin maissa, mutta ei välttämättä samaan aikaan; niiden ajankohdistahan päätti valtioneuvosto jokaiseksi vuodeksi erikseen.
Vaikuttaisi siis siltä, että sen aikaisen asetuksen puitteissakin tässä olisi kahteen kertaan syyllistytty virkavirheeseen; ensin myönnettäessä huvilupa kyseiseksi illaksi, sitten tilaisuuden aikana paikan päällä. Johtivatko virkavirheet toimenpiteisiin jo ennen kuin lakia muutettiin? -KLS (keskustelu) 5. kesäkuuta 2015 kello 14.01 (EEST)[vastaa]