Keskustelu:Falun Gong

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Neutraali näkökulma?[muokkaa wikitekstiä]

Artikkeli tuntuu tuputtavan ateismia vainon syyksi. Ateismi tarkoittaa kuitenkin vain uskon puutetta jumalaan/jumaliin, eikä siten voi olla looginen syy vainoon. Oikeat syyt lienee jotain muuta kuin se minkä taakse tässä on menty. Eli artikkeliin pitäisi mainita kenen mielestä syynä on ateismi, ja mitä muita vaihtoehtoja syyksi on tarjottu. --anon 80.231.220.128 24. elokuuta 2011 kello 10.33 (EEST)[vastaa]

Ilmeisen hyvin on indoktrinaatio toiminut, kun kaikki korkeasti koulutetut kiinalaiset pitävät Falung Gongia lähinnä kouluttamattomien maalaisten höynätyksenä ja kertovat siitä, kuinka ihmisiä on muun muassa kuollut suuria määriä heidän jättäytessään sairaalahoidon ulkopuolelle ja uskoessaan Falung Gongin parantavan sairaudet, puhumattakaan Falung Gongia harjoittaneiden valtavista itsemurhaluvuista. Mielestäni artikkeli on kirjoitettu todella yksipuolisesti ja lähteet ovat suurelta osin aivan täyttä puppua. Tutkimusjärjestöistä ei löydy mitään juttua googlella eivätkä ne ole millään lailla vertailukelpoisia kansainvälisten vertaisarvioitujen tiedejulkaisujen kanssa. Falung Gong menee mielstäni samaan kategoriaan kuin skientologia. Lisää tietoa mm. täällä: http://www.facts.org.cn/krs/sofg/200810/t84642_3.htm 91.156.120.127 2. syyskuuta 2011 kello 16.02 (EEST)[vastaa]

Artikkelissa käytetyistä lähteistä useat ovat vertaisarvioituja tieteellisiä julkaisuja, ja kaikki ovat Wikipedian standardien mukaan luotettavia lähteitä. Riippumattomissa tutkimuksissa ei ole löydetty näyttöä esittämiesi väitteiden todenmukaisuudesta (tai jos sinulla on parempaa tietoa, pyytäisin ko. tieteellisen julkaisun lähdetietoja). Oma linkkisi osoittaa Kiinan hallituksen propagandasivustolle. Olaf Stephanos 1. maaliskuuta 2012 kello 01.19 (EET)[vastaa]

Arkistoitu vertaisarviointi[muokkaa wikitekstiä]

Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Englanninkielisestä artikkelista käännetty uusi versio ei ole vielä aivan valmis (etenkään sisäelinryöstöjä koskevan kappaleen osalta), mutta mielestäni sillä on lähitulevaisuudessa hyvät mahdollisuudet päästä suositelluksi artikkeliksi. Mitä mieltä olette? Olaf Stephanos 28. heinäkuuta 2011 kello 19.42 (EEST)[vastaa]

Enpä haluaisi epäillä, mutta lähteitä tuskin on tarkistettu? Ainakaan niitä ei ole käännetty suomeksi, mikä saa epäilemään myös tarkistamista. Viite 135 ei toimi. --Lakritsa 28. heinäkuuta 2011 kello 22.56 (EEST)[vastaa]
Kiitos kommentista. Olen itse tutkinut aihetta, ollut mukana toimittamassa englanninkielisen Wikipedian artikkelia kausiluonteisesti vuodesta 2005 sekä tarkistanut useimmat lähteet jo aiemmin. Käännöksen viimeistelyvaiheessa aion vielä käydä ne kertaalleen läpi sekä tietysti kääntää ja siistiä lähdeluettelon kokonaisuudessaan. Olaf Stephanos 28. heinäkuuta 2011 kello 23.45 (EEST)[vastaa]
Viitteet on korjattu (joskaan ei vielä käännetty) ja käännös tehty pääartikkelin osalta loppuun. Otan vielä materiaalia muutamista sitä täydentävistä "tytärartikkeleista". Olaf Stephanos 30. heinäkuuta 2011 kello 22.50 (EEST)[vastaa]
Elinryöstöjä käsittelevä kappale on käännetty valmiiksi. Käyn vielä viitteet läpi ja laitan sivun suositeltu artikkeli -äänestykseen, ellei kenelläkään ole mitään sitä vastaan. Olaf Stephanos 31. heinäkuuta 2011 kello 23.56 (EEST)[vastaa]
Muistutan, että vertaisarvioinnin pitää kestää kaksi viikkoa ennen SS-äänestystä. Yritän lukea artikkelin ajatuksella ja huolella läpi, kunhan löytyy sopiva reikä töistä. --Lakritsa 1. elokuuta 2011 kello 08.14 (EEST)[vastaa]
Nyt loputkin viitteet on siistitty, päivitetty ja läpikäyty. Viitemerkintöjen yhdenmukaistamisessa on vielä vähän työtä (kursiivien lisäämisessä tai poistamisessa, kaikkien samaan lähteeseen viittaavien viitetägien niputtamisessa jne.), mutta en aio tehdä sitä nyt, koska sen voi tehdä joku muukin, ja kyse on lähinnä kosmeettisista seikoista. Muilta osin kaiken pitäisi olla kunnossa. Kehotan kaikkia lukemaan artikkelin läpi. Kenties olen jäävi sanomaan, mutta omasta mielestäni se on aivan erinomaisen hyvä. Lähteitä on käytetty monipuolisesti, monet niistä ovat vertaisarvioituja julkaisuja, ja Wikipedian sääntöjen kieltämää uutta tutkimusta ei ole lainkaan. Suomen kielellä ei ole aiemmin ollut saatavilla mitään vastaavaa. Olaf Stephanos 1. elokuuta 2011 kello 17.00 (EEST)[vastaa]
Alustavasti jo muutama kehitysehdotus: Johdannosta vitteet pois, sillä sen pitäisi olla tiivistelmä artikkelista eikä esitellä uutta tietoa. Viitteet pitäisi olla mallineissa, voin yrittää autella tässä huomenna/keskiviikkona/torstaina. Tuosta Falun -symbolista voisi olla kuva. Jäin miettimään onko artikkelissa liikaa suoria lainauksia. --Lakritsa 1. elokuuta 2011 kello 23.23 (EEST)[vastaa]
Falun-symbolista on kuva johdantokappaleen sivupalkissa. Viitteiden sisällyttäminen mallineisiin on hyvä idea. En ollut siltä osin selvillä suomenkielisen Wikipedian käytännöistä. Itseäni suorat lainaukset eivät haittaa, mutta ne on toki helppo kirjoittaa auki, jos se on tarpeen. Olaf Stephanos 2. elokuuta 2011 kello 03.25 (EEST)[vastaa]
Täältä löytyy tietoja viittaustekniikoista. --Lakritsa 2. elokuuta 2011 kello 10.14 (EEST)[vastaa]

Li Hongzhi'sta voisi ainakin tehdä artikkelin.--Soppakanuuna 2. elokuuta 2011 kello 15.09 (EEST)[vastaa]

Kun yritin lisätä artikkeliin sse-mallineen, se osoittaa jonkun muun vuonna 2005 tekemään suositeltu sivu -äänestykseen, joka kaatui. Kuinka linkin saa osoittamaan uuteen äänestykseen? Olaf Stephanos 10. elokuuta 2011 kello 00.33 (EEST)[vastaa]

Laita artikkelin alkuun {{sse|Falun Gong 2}}, mutta suosittelen ensin korjaamaan va:ssa havaittuja puutteita ja odottamaan, että vertaisarviointi on ollut hiljaisena pari viikkoa. Ei kannata kiirehtiä. --Lakritsa 10. elokuuta 2011 kello 08.19 (EEST)[vastaa]

Kyseenalainen[muokkaa wikitekstiä]

Kyseenalaisia lähteitä, esimerkiksi liikkeen omaa äärioikeistolaista The Epoch Times -julkaisua käytetään kuin "neutraalia" uutislähdettä. Muutenkaan ei käsitellä aiheita kuten äärioikeistolaisyhteydet, ja esim. homovastaisuus sivuutetaan, eikä liikkeen perustajan homovastaisia lausuntoja mainita mitenkään. Kyseenalainen artikkelin neutraalius. --Vilutar (keskustelu) 3. lokakuuta 2022 kello 19.50 (EEST)[vastaa]