Keskustelu:Erik Lyly

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Merkittävyys

[muokkaa wikitekstiä]

En oikein saa selvää miksi tämä sotilaslentäjä, arvoltaan ylikersantti, olisi merkittävä. Itse poistaisin, koska muistaakseni kenraaleja alemmat eivät ole merkittäviä itsestäänselvästi. Sota-ajan lentäjiin voi tietysti liittyä jotain romanttista hohtoa, jonka vuoksi joku voi pitää merkittävänä, mutta samalla tavalla he tappoivat vihollisia kuin kollegat maalla ja merellä. --Tpe1 (keskustelu) 24. maaliskuuta 2018 kello 16.55 (EET)[vastaa]

Artikkelin merkittävyys

[muokkaa wikitekstiä]

Hienoa, että Suomen Ilmavoimien satavuotisen taipaleen juhlavuonna ryhdytään tallentamaan ansioituneimpien hävittäjä-ässiemme henkilöhistoriaa myös wikiin. Ilmailu- ja sotahistorialliset yhteisöt ovat pitkään näitä tämäntyyppisiä tietopaketteja kaivanneet myös niitä ässistä, joita kirjallisuudessa ei ole erikseen käsitelty muutoin, kuin palvelushistorian lyhyinä referointeina. Ilmavoimien palveluksessa sotavuosina Isänmaata puolustaneet edustivat laajaa kirjoa sotilasarvojen osalta. Sotilasarvo ei ratkaissut lentäjään kohdistuvaa kunnioitusta tai myöhempää historiallista kiinnostavuutta, vaan sotilaalliset saavutukset. Wikipediasta löytyykin erittäin hyvin kuvaukset niin liittoutuneiden, kuin akselivaltojenkin taitavimmista lentäjistä. Suomalaisista vain kourallinen. Toivottavasti tämän Erik Lylyä käsittelevän lyhyen historiikin merkitys ymmärretään ja hyväksytään ja sen annetaan innostaa myös muita itsenäisyyden ajan historiasta kiinnostuneita tuottamaan sisältöä Wikipedian yleisten periaatteiden mukaisesti. Ilkkahuutaja (keskustelu) 24. maaliskuuta 2018 kello 18.56 (EET)[vastaa]

Ilmavoimien ässistä kirjoitetut artikkelit ovat tottakai tervetulleita ja merkittäviä. –Kommentin jätti 95.175.104.107 (keskustelu)

Erittäin hyvä kirjoitus

[muokkaa wikitekstiä]

Lylyn kirjoitus kuuluu Suomen ilmailuhistoriaan ja ko. kirjoitus on hyvin tehty. Tämä kuuluu säilytettävien dokumenttien piiriin.

-Jan –Kommentin jätti 91.150.28.82 (keskustelu)

Luettelo suomalaisista hävittäjä-ässistä

[muokkaa wikitekstiä]

Kaikki suomalaiset lentäjä-ässät on lueteltu täällä, myös Lyly, ja löytyypä sieltä kahdeksankin pudotuksen ässistä artikkeli. https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_suomalaisista_h%C3%A4vitt%C3%A4j%C3%A4-%C3%A4ssist%C3%A4

Jonkinlainen artikkeli siis lienee syytä olla.

Lylyn artikkeli on tosin vailla lähdeviittauksia ja CV:mäinen, ehkä ei tarvitsisi jokaista työpaikkaa täällä listata? –Kommentin jätti 86.115.198.134 (keskustelu)

Lähdeviittauksien puuttumisesta

[muokkaa wikitekstiä]

Wikipediaan artikkelia lisättäessä ei ole mahdollista saattaa sitä ns. luonnostilaan, vaan artikkeli tulee julkiseksi heti syötön jälkeen. Työ on siksi kesken lähdeviittausten osalta, jotka ovat tulossa pikimmiten paikoilleen. Pahoittelemme niiden puuttumista keskeneräisessä vaiheessa. Artikkelin suunnitteluvaiheessa perehdyttiin tarkoin siihen, mitä Wikipedian yleiset säännöt edellyttävät ja kaikkia sääntöjä noudatetaan. Seuloja TPE1:n osalta ihmettelimme sitä, että merkittävyyden kyseenalaistaminen näytti perustuvan ennemminkin henkilökohtaiseen maailmankuvaan, kuin faktoihin tai historialliseen asiantuntemukseen. –Kommentin jätti 84.249.230.233 (keskustelu)

Artikkeleita on mahdollisuus luoda luonnostilaan käyttjän alasivuille, esim. omilla käyttäjäsivuillani luonnosteluun sopivan alasivun nimi voi olla muotoa Käyttäjä:Urjanhai/Hiekkalaatikko tms. --Urjanhai (keskustelu) 25. maaliskuuta 2018 kello 23.50 (EEST)[vastaa]

Hyvä artikkeli

[muokkaa wikitekstiä]

Kaikkien suomalaisten hävittäjä-ässäie tulisi saada oma biograafinsa tänne.

Eivät todellakaan olleet mitä tahansa rivisotilaita.. –Kommentin jätti 88.112.135.167 (keskustelu)

Merkittävyys ei ole mielipidekysymys

[muokkaa wikitekstiä]

Hei!

Wikipedian merkittävyyskriteerien perusteella merkittävyyteen ei vaikuta, onko kyseessä kenraali tai kersantti, eikä se, mitä henkilöt ovat tehneet. Tpe1 ei ole mielestäni arvioinut tämän artikkelin merkittävyyttä Wikipedian omien merkittävyyskriteerien perusteella, jotka löytyvät täältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Merkitt%C3%A4vyys. Kopioin myös alle merkittävyyskriteerit.

Mikäli aihetta on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä, sitä voidaan pitää merkittävänä.

   ”Käsitelty huomattavan laajasti” tarkoittaa, että lähteet käsittelevät aihetta suoraan ja tarkasti eikä tiedon erottelemiseksi tarvita uutta tutkimusta. Aiheen ei tarvitse olla käsittelyn pääkohde, mutta sivuhuomautus ei riitä käsittelyn laajuudeksi.
   ”Aiheesta riippumattomissa” tarkoittaa, että aiheeseen sidoksissa olevien tahojen tuottama aineisto ei ole pätevä lähde merkittävyyden arvioimiselle. Tällaista aineistoa ovat muun muassa mainokset ja markkinointi, kohteen itsensä julkaisema materiaali, omaelämäkerrat, kotisivut ja lehdistötiedotteet.
   ”Luotettavissa” tarkoittaa, että lähteiltä edellytetään toimituksellista uskottavuutta, jotta ne voivat tarjota tarkistettavissa olevaa tietoa aiheen merkittävyydestä. Aihetta käsittelevien lähteiden saatavuus on hyvä testi aiheen merkittävyydelle.
   ”Lähteissä” tarkoittaa, että ulkopuoliset lähteet antavat parhaat vakuudet aiheen merkittävyydestä. Tarvittavien luotettavien lähteiden määrä ja luonne vaihtelee riippuen käsittelyn laajuudesta ja lähteiden laadusta. Useamman lähteen käyttö on yleisesti toivottavaa.
   ”Voidaan pitää” tarkoittaa, että aiheen saama kate antaa merkittävyydelle arvioimisen lähtökohdan, ei taetta.

Mielestäni tässä on kyse henkilöstä, josta on kirjoitettu huomattavan laajasti useissa toisistaan riippumattomissa historiakirjoissa ja verkkoartikkeleissa. Ja on mielestäni todistettavissa, että artikkeli täyttää edellä mainitut merkittävyyden kriteerit. –Kommentin jätti 196.54.55.19 (keskustelu)

Alkutoteamuksena, että merkittävyyden arviointi on Wikipediassa jokapäiväistä puuhaa eikä siitä kannata ottaa nokkiinsa. Kannatukset kirjoitettu usealla ip:llä ja juuri luodulla tunnuksella, mutta vakituisten käyttäjien arvioita ei vielä ole tullut. Lähteinä on käytetty useita julkaisemattomia lähteitä, kun taas Wikipediassa edellytetään julkaistuja lähteitä (ks. Wikipedia:Tarkistettavuus). Toisin sanoen kirkonkirjat, väestörekisteri ja kantakortit eivät ole julkaistuja lähteitä. Wikipedia itsessään ei tietystikään käy lähteeksi. Teksti on lähteetöntä tarinointia, joka ei tuo esiin merkittävyyttä, vaikka olisi varustettu lähteinkin. Artikkelista ei mielestäni löydy sellaisia ansioita, joiden perusteella ylittäisi merkittävyyskynnyksen. --Weird1e (keskustelu) 25. maaliskuuta 2018 kello 18.26 (EEST)[vastaa]
Varmasti julkastuja lähteitä löytyy. Kommentoijien tunnusten tuoreus ja useat ip:t eivät ole merkittävyyden arviointiin vaikuttavia asioita, joten niistä ei tarvinne täällä keskustella. Lähteetön tarinointi ei luonnollisestikaan kuulu Wikipediaan, joten sellaiset kohdat tulisi poistaa. Mielestäni merkittävyyskynnys ylittyy, kun useista eri lähteistä vahvistettavissa olevia tietoja saadaan koottua Wikipediaan yhteen artikkeliin. Tämä artikkeli voi täydentää tietoja Suomen historiasta ja helpottaa aiheesta kiinnostuneiden henkilöiden tiedonsaantia. Merkittävyyteen liittyy aina tulkintaa, mutta Erik Edward Lylystä on Suomen sotahistorian mittakaavassa kirjoitettu paljon. –Kommentin jätti 196.54.55.19 (keskustelu) 24. maaliskuuta 2018 kello 19.35 (EET)[vastaa]

Deletepedia?

[muokkaa wikitekstiä]

Jopa meinaa alkaa naurattamaan nämä seulojat, viimeisimpänä Weird-nimimerkki. Paremmin jo ymmärrän tämän Suomen wikin "Deletepedia" lempinimen. Eihän tässä keskustelussa ole siitä kysymys, että kuka ottaa nokkiinsa ja kuka ei? Yritin olla provosoitumatta, mutta vaikeaahan se on jos seulontajumalat porukalla käyvät trollaamaan. Suosiolla yhdyn siihen elämäntapaintiaanien näkemykseen, ettei itsenäisyyden historialla ja sen tekijöillä ole wikimerkitystä. Suosittelen julkaisemaan kirjoituksen jollain muulla alustalla, jahka se on nihilistien kansoittamasta ryhmästä ulostettu.

Kiitos ja anteeksi / Ilkka Lyly

P.S. Saan varmaankin bannit wikistä, kiitos siitäkin jo etukäteen😁 Ilkkahuutaja (keskustelu) 25. maaliskuuta 2018 kello 19.14 (EEST)[vastaa]

Itse merkittävyyten en osaa ottaa kantaa, mutta offtopic-vinkkinä: kannattaa noihin sotahommiin suhtautua vähän viileämmin, historia on niin paljon muutakin kuin jo valmiiksi merkitykseltään ylikorostuneet sankarilliset torjuntavoitot. --Väreilyä vesilasissa (keskustelu) 25. maaliskuuta 2018 kello 22.59 (EEST)[vastaa]
Wikipediassa on erilaisia muokkausnäkökantoja, katso Malline:wikipedian näkökannat. Näihin kuuluvat esim. Wikipedia:Deletionismi ja Wikipedia:Inklusionismi. Se mitä Wikipediassa on, muodostuu eri näkökantojen vuoropuheluna, vähän niin kuin politiikka eduskunnasssa. Joissakin tapauksissa luultavasti jokainen myöntää inklusionismille olevan sijansa, joissakin tapauksissa yhtä lailla deletionismille. Muu on sitten neuvottelua, argumentointia ja perustelujen esittämistä. Jotkut merkittävyyskeskustelut päättyvät poistoon, jotkut säilytykseen, joko suoraan tai epäselvissä tapauksissa äänestyksen kautta. --Urjanhai (keskustelu) 26. maaliskuuta 2018 kello 00.11 (EEST)[vastaa]
Toi muu alusta voisi olla harkinnanarvoinen. Toisaalta onhan meillä Lauri Törni, johon kai tätä pitäisi verrata. --Höyhens (keskustelu) 26. maaliskuuta 2018 kello 15.52 (EEST)[vastaa]

Säilyttäisin

[muokkaa wikitekstiä]

Näitä lentäjä-ässiä on suhteellisen harvassa, kaikki varmaan mahtuu wikipediaan. -- Cimon Avaro 25. maaliskuuta 2018 kello 22.44 (EEST)[vastaa]

Ihan relevantti kysymys, onko tämä sellainen sotilashenkilöiden ryhmä, joka halutaan nähdä merkittävänä. --Urjanhai (keskustelu) 25. maaliskuuta 2018 kello 23.59 (EEST)[vastaa]

Säilytettävä Miksi näitäkään pitäisi karsia. Artikkeli on säilytettävä tai toissijaisesti sen merkittävyydestä on käytävä äänestys. –Mahlainen (keskustelu) 26. maaliskuuta 2018 kello 00.36 (EEST)[vastaa]
Wikipediassa ei todellakaan ole tilaongelmaa saati keskusmuistin loppumisen ongelmaa, joten koko karsimisjuttu on lähinnä moot point. Suomalainen Wikipedia on jatkuvien deletointien ja poistojen vuoksi laadultaan hyvin heikko verrattuna englanninkieliseen Wikipediaan. Tämä artikkeli on erittäin hyvin laadittu, jäsennelty ja kuvitettu verrattuna keskivertoartikkeleihin. Sen deletoinnille ei ole mitään perustetta.130.233.200.237 26. maaliskuuta 2018 kello 15.23 (EEST)[vastaa]
Artikkelissa on/oli paljon korjattavaa: ensinnäkin arkistolähteet kuten esimerkiksi kirkonkirjat ja kantakortit ovat hyviä lähteitä sellaiselle julkaistulle kirjoitukselle/kirjalle, jota voitaisiin käyttää Wikipedian lähteenä. Nämä tiedot pitäisi lähteistää jostain jo julkaistusta lähteestä. Artikkelissa on runsaasti armeijalyhenteitä, joita ei tulisi yleisluonteisessa kirjoituksessa käyttää ollenkaan vaan lyhenteet tulisi kirjoittaa auki. Sisäisiä linkkejä pitäisi lisätä oleellisiin käsitteisiin, esimerkiksi säilytysperusteena käytetty "hävittäjä-ässä" oli linkittämätön. Artikkelissa on ollut paljon tietoa merkittynä sulkeisiin eikä oikein ole selvää onko se oleellista vai ei ja jos on, niin miksi se on sulkeissa. Olen koittanut korjata puutteita sikäli kuin aikani antaa myöten. Suomalaista Wikipediaa ei olekaan, on suomenkielinen Wikipedia eikä sen laadussa ole mitään poikkeavaa muun kielisiin Wikipedioihin verrattuna. Artikkelin nykytila ei korjaannu yleisellä märmätyksellä. --Htm (keskustelu) 29. maaliskuuta 2018 kello 11.26 (EEST)[vastaa]
Tämä on nyt ihan yleistä pohdintaa, joka ei liity merkittävyyskeskusteluun: Suomenkielisellä Wikipedialla on oma leiviskänsä sellaisissa aiheissa, joita koskevat lähteet ovat pääasiassa suomeksi. Toki monet tällaisista aiheista ovat suomalaisia. Näissä aiheissa en-wikipedia jää usein aika ohueksi. Varsin hienosti siellä toisaalta on usein on joistain suomenkielisten lähteiden käyttömahdollisuutta vaativista aiheista hyviäkin tiiviitä artikkeleita. Tämä kertoo siitä, että on sekä suomen että englannin (tai muuta) kieltä käyttämään kykeneviä muokkaajia, jotka haluavat välittää tietoa myös suomen kielen puhujayhteisön ulkopuolelle. Tätä kautta eri wikit täydentävcät toisiaan.--Urjanhai (keskustelu) 29. maaliskuuta 2018 kello 11.37 (EEST)[vastaa]

Poistin merkittävyys-mallinneen, sillä valtaosa keskustelijoista oli artikkelin säilyttämisen kannalla. Halutessaan joku voi toki viedä poistoäänestykseen. --Mahlainen (keskustelu) 27. maaliskuuta 2018 kello 17.10 (EEST)[vastaa]

IP-kommentoijia ja äkillisesti syntyneitä tunnuksia ei oikein voi laskea erillisiksi kommentoijiksi. Parasta pistää äänestykseen. --Tpe1 (keskustelu) 27. maaliskuuta 2018 kello 17.23 (EEST)[vastaa]
Siinä määrin kaoottinen merkittävyyskeskustelu, että kieltämättä perusteltu päätös. --Mahlainen (keskustelu) 27. maaliskuuta 2018 kello 18.08 (EEST)[vastaa]

Etunimeksi vain Erik?

[muokkaa wikitekstiä]

Wikipediassa pyritään saamaan artikkelin nimeksi vain "Etunimi Sukunimi" -pari, kun se on mahdollista. Mikä tämän henkilön kutsumanimi on ollut? Jos se on Erik, artikkeli pitäisi siirtää nimelle "Erik Lyly". Ainoastaan silloin jos kutsumanimi ei ole enää jälkipolvien tiedossa tai jos molemmat etunimet ovat olleet käytössä, artikkeli saisi olla kahden etunimen kera. --Pxos (keskustelu) 30. maaliskuuta 2018 kello 20.19 (EEST)[vastaa]

En ole katsellut lähteitä, mutta artikkelissa Hävittäjä-ässä etunimenä on Erik. Olen joskus siirtänyt jonkun artikkelin uudelle nimelle kesken merkittävyyskeskustelun tai jonkun vastaavan toimen ja siitä tuli jotain kupruja. Parempi siirtää vasta kun äänestys on päättynyt.--Htm (keskustelu) 30. maaliskuuta 2018 kello 21.56 (EEST)[vastaa]
Artikkelin lähteisiin kuuluvassa Suomen ilmavoimien historiassa koko nimeksi ilmoitetaan Erik Edvard Lyly (siis v:llä eikä w:llä). Ilmeisesti muussa kirjallisuudessa tunnetaan Erik Lylynä, joten artikkeli todennäköisesti kannattaa siirtää sille nimelle. --Risukarhi (keskustelu) 4. huhtikuuta 2018 kello 17.10 (EEST)[vastaa]
Siirsin.--Htm (keskustelu) 4. huhtikuuta 2018 kello 21.58 (EEST)[vastaa]

Rautatien rakentamisen tiedot kyseenalaistettu

[muokkaa wikitekstiä]

»Kyydit ympäri Lappia eivät kuitenkaan tarjonneet riittävää elantoa, ja hän otti vastaan uuden työtehtävän, kooten Mond Nickel Ltd:n Englannista lähettämän veturin ja rakentaen kuljetusradan Pummangin aallonmurtajalta satamaan vuosina 1939 Petsamon Nikkeli Oy:n rautatieinsinöörinä. Rautatien ja veturin valmistuttua ja tultua käyttöön, – – »

VIRHEELLINEN TIETO: hän otti vastaan uuden työtehtävän, kooten Mond Nickel Ltd:n Englannista lähettämän veturin ja rakentaen kuljetusradan Pummangin aallonmurtajalta satamaan vuosina 1939 TÄMÄ EI PIDÄ TOTUUDEN KANSSA YHTÄ. Mond Nickel Ltd:llä ei ollut mitään tekemistä Pummangin kanssa. Pummangissa oli "Rautatie" muutama satametriä maalla ja aallonmurtajalla, jota tämän radan avulla rakennettiin, ei varsinaista satamaa siellä ollut, vaan kalastuslaiturit. ( rautatietä ei myöskään ole koskaan ollut Kolosjoelta, siis Petsamon Nikkeliltä Liinahamariin, ei myöskään NL.n aikana eikä senkään jk. Korjattaneen tekstiä ( toikun 9.7.2021) –Kommentin jätti Toikun (keskustelu – muokkaukset) 9.7.2021 --Kospo75 (keskustelu) 23. elokuuta 2021 kello 18.15 (EEST)[vastaa]