Kempeleen vaakuna

Kempeleen kunnanvaakuna on Kempeleen kunnan tunnus, jonka on suunnitellut Kaj Kajander. Vaakunassa on sininen kenttä sekä hopeinen aaltokoroinen vasen pieli ja allekkain kaksi hopeista yläviistoon lentävää sorsaa.[1] Vaakuna-aihe viittaa Kempeleenlahden vesijättömaihin ja sen runsaslukuiseen linnustoon.
Kun laki kunnanvaakunoista oli annettu 8. huhtikuuta 1949, saivat myös maalaiskunnat oikeuden käyttää vaakunaa. Vaakunat suunniteltiin kaikkiaan 466 maalaiskunnalle (vain kolme kuntaa, Koijärvi, Pielisensuu ja Uudenkaupungin maalaiskunta eivät ehtineet koskaan saada omaa vaakunaansa ennen lakkauttamistaan), ja viimeisenä kunnista sisäministeriö vahvisti oman vaakunansa Kempeleen kunnalle 24. marraskuuta 1969.[2] Kempeleen kunnanvaltuusto oli hyväksynyt vaakunakuvauksen aiemmin samana vuonna 10. lokakuuta, joskin valtionarkisto oli tehnyt myöhemmin siihen pienen korjauksen.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kunnat.net: Kuntavaakunat maakunnittain kunnat.net. Viitattu 17.3.2012.
- ↑ Suomen kunnallisvaakunat, s. 18. Suomen Kunnallisliitto, 1982. ISBN 951-773-085-3
- ↑ Sisäasiainministeriön vahvistamat kaupunkien, kauppaloiden ja kuntien vaakunat I:9 Kempele Kansallisarkiston digitaaliarkisto.
- Alavieskan vaakuna
- Haapajärven vaakuna
- Haapaveden vaakuna
- Hailuodon vaakuna
- Iin vaakuna
- Kalajoen vaakuna
- Kempeleen vaakuna
- Kuusamon vaakuna
- Kärsämäen vaakuna
- Limingan vaakuna
- Lumijoen vaakuna
- Merijärven vaakuna
- Muhoksen vaakuna
- Nivalan vaakuna
- Oulaisten vaakuna
- Oulun vaakuna
- Pudasjärven vaakuna
- Pyhäjoen vaakuna
- Pyhäjärven vaakuna
- Pyhännän vaakuna
- Raahen vaakuna
- Reisjärven vaakuna
- Sievin vaakuna
- Siikajoen vaakuna
- Siikalatvan vaakuna
- Taivalkosken vaakuna
- Tyrnävän vaakuna
- Utajärven vaakuna
- Vaalan vaakuna
- Ylivieskan vaakuna
Lakkautettujen kuntien vaakunat
- Haukiputaan vaakuna
- Kestilän vaakuna
- Kiimingin vaakuna
- Kuivaniemen vaakuna
- Oulujoen vaakuna
- Oulunsalon vaakuna
- Paavolan vaakuna
- Pattijoen vaakuna
- Piippolan vaakuna
- Pulkkilan vaakuna
- Rantsilan vaakuna
- Raution vaakuna
- Revonlahden vaakuna
- Ruukin vaakuna
- Saloisten vaakuna
- Temmeksen vaakuna
- Vihannin vaakuna
- Yli-Iin vaakuna
- Ylikiimingin vaakuna
Käytöstä poistuneet vaakunat