Kemigrafia
Kemigrafia (sanoista kemia ja kreik. graphein, piirtää) on yhteisnimitys metallien syövytystä käyttäville menetelmille, joilla valmistetaan painolaattoja valokuvien ja piirrosten painamiseksi kohopaino- ja syväpainotekniikoilla.[1] Kemigrafiset menetelmät kuten autotypia (rasterikuva), fototypia ja heliogravyyri[1] olivat yleisesti käytössä kuvien painatuksessa läpi 1900-luvun alkupuolen, kunnes 1950-luvulta alkaen kirjapainotekniikka alkoi siirtyä offsetpainoon. Siinä painatus ei enää perustunut eri korkeudella oleviin painopinnan kohtiin, vaan rasvan ja veden toisiaan hylkivään vaikutukseen. Syväpainotekniikassa kemigrafian korvasi tietokoneohjattu painopinnan kaiverrus timantilla tai laserilla. Myös sävykuvien rasterointi ja erottelu osaväreihin (kuten CMYK) eri painomenetelmiä varten tehdään nykyisin ohjelmallisesti tietokoneella.
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Syövytysmenetelmiä piirrosten painamiseksi alettiin kehittää 1800-1uvun alkupuolella, jolloin tehtiin kokeiluja eri happojen vaikutuksista eri metallilevyjen pintaan. Metallilevylle piirrettiin jollain happoa kestävällä aineella niin, että levyä sitten syövytettäessä happoa kestäväksi käsitellyt kohdat eli piirrosviivat jäisivät hieman koholle. Sinkki osoittautui lopulta parhaaksi metalliksi, ja ensimmäinen sitä menestyksellä syövyttänyt kokeilija oli ranskalainen Firmin Gillot (1819–1872). Hän kutsui menetelmäänsä aluksi panikonografiaksi (ransk. paniconographie), ja myöhemmin sitä kutsuttiin sinkografiaksi tai keksijänsä mukaan ranskalaisnimellä gillotage.[2] Hänen poikansa Charles Gillot (1853–1903) kehitti menetelmästä edelleen valokuvien syväpainomenetelmän, foto- eli heliogravyyrin.[3]
1870-luvulla Gillot’n ”ranskalaisen syövytysmenetelmän” kilpailijaksi oli noussut ”wieniläinen kuivatelausmenetelmä” (saks. Wiener Trockenwalzmethode), jonka kehitti Gillot’n opissa ollut itävaltalainen Carl Angerer (1838–1915). Hän avasi vuonna 1871 kuvalaattalaitoksen nimeltä Chemigraphie, josta kemigrafia-sana kulkeutui suomen kieleenkin.[2]
Sekä ranskalainen että wieniläinen menetelmä kykenivät vain mustalla tussilla piirrettyjen viivapiirrosten jäljentämiseen. Sävykuvien kuten valokuvien ja maalausten jäljentämisen painamalla ratkaisi müncheniläinen kuparikaivertaja Georg Meisenbach (1841–1912), joka keksi vuonna 1882 nykyisinkin käytössä olevat pienet rasteripisteet eri värisävyjen ilmentämiseksi. Yhdysvaltalainen Max Levy sai Philadelphiassa vuonna 1893 patentin sävykuvien mekaaniselle rasteroinnille eli autotypialle, mikä aloitti valokuvien ja taidejäljennösten ajan sanoma- ja aikakauslehdissä ja muissa painotuotteissa.[2] Eri asentoihin asetettuihin rasteripisteriveihin perustui myös pian kehitetty värivalokuvien moniväripainatus.
Kemigrafian alku Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1891 saksalainen kivipainaja Ferdinand Tilgmann perusti painotaloonsa Helsinkiin kemigrafisen laitoksen. Hänen poikansa Ernst (1864–1938) perehtyi Saksassa ja Itävallassa fotokemiallisiin menetelmiin ja toimi vuodesta 1887 Suomen Pankin setelipainon teknisenä johtajana. Kolmas Suomen kemigrafian pioneerina toiminut veljessarjan edustaja oli kirjailijanakin tunnettu Knut Tilgmann, joka ryhtyi vuonna 1895 perustetun perheyrityksen Aktiebolaget F Tilgmanns Bok- och Stentryckeri samt Kemigrafi tekniseksi johtajaksi, ja veli Ernst toimitusjohtajaksi. Asiantuntijaksi yritykseen tuli Saksasta Michael Wagner, jota pidetään suomalaisen kemigrafian isänä.[4] 1900-luvun alussa Tilgmannin tarjoamat kuvanjäljennysmuodot olivat autotypia, fototypia, duplex-autotypia, kolmiväripainatus, kromotypia, alumiinipainatus, fotolitografia, värilitografia, kartografia, litografia, heliogravyyri ja syövytys.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Kemigrafia, Tietosanakirja, osa 4. Kaivo–Kulttuurikieli, s.711-712, Otava 1922.
- ↑ a b c d Kautto, Hannu: Kuvitus, kuvanvalmistus ja painopinnanvalmistus 1796–1917, Hakan mediakronikkaa -blogi 5.2.2012. Viitattu 10.8.2016.
- ↑ Kemigrafia, Kemigraafi Klubin 50-vuotisjuhlajulkaisussa Kemigrafia & sen tekijät (1959) julkaistu lyhennelmä W. Laurellin Kirjapainotaito-lehdessä 1914 olleesta artikkelista. Eero Hämäläisen yksityinen verkkosivusto. Viitattu 10.8.2016.
- ↑ Vanha valokuva kertoo…, Eero Hämäläisen verkkosivusto 10.2.2006. Viitattu 10.8.2016.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hämäläinen, Eero: Kuvanvalmistuksen tekniikka. Otava 1979. ISBN 951-1-02494-9.
- Nieminen, Hj.: ”Kemigrafia” (tms.), kirjassa Kirja ja kirjapainotaito, toim. Lauri Hendell ja V. A. Vuorio, Otava 1942.
- Vilja, Y. E.: Kemigrafia & sen tekijät. Kemigraafi Klubin 50-vuotisjuhlajulkaisu 1909–1959. Kemigraafi Klubi 1959.