Kellohattu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Näyttelijä Vilma Banky kellohattuun pukeutuneena, 1927.

Kellohattu on soittokellon muotoinen hattu, joka oli suosituimmillaan 1920-luvulla. Sen englanninkielinen nimitys on the cloche hat; cloche on ranskaa ja tarkoittaa kelloa. Kellohatut valmistettiin yleisimmin huovasta, jolloin niistä tuli helpommin pään muotoon mukautuvia. Hattu oli suunniteltu varjostamaan otsaa, jolloin sen käyttäjän silmät jäivät vain vähän lierin alapuolelle.

Kellohattuihin kiinnitettiin usein erilaisia nauhoja välittämään viestejä kantajastaan. Yleisiä viestejä olivat esimerkiksi nuolenmuotoinen nauha, joka osoitti kantajansa olevan vielä naimaton mutta seurustelevan jonkun kanssa sekä solmittu nauha, joka viittasi kantajansa solmineen avioliiton. Runsaasti koristeltu rusetti tai ruusuke kertoi kantajansa olevan seurustelusta kiinnostunut naimaton yksineläjä.

Kellohattujen suosio ja vaikutukset olivat valtaisat. Haute couture -muotisuunnittelijat, kuten Jeanne Lanvin ja Edward Molyneux avasivat ateljeita, joiden tavoitteena oli koota hatunvalmistajia yhteen tuottamaan hattuja massatuotantona. Hattumuoti loi jopa uusia hiustyylejä: Eton cropin – lyhyen, sileäsuortuvaisen kampauksen, jonka näyttelijä ja laulaja Josephine Baker teki tunnetuksi.

1980-luvun lopulla kehitettiin kellohatusta uusia muunnelmia, kuten Patrick Kellyn versio, jossa on napitettu lieri. Muunnelmat elvyttivät hieman yleistä kiinnostusta kellohattuja kohtaan.