Kekrola

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kekrola oli kylä Kivennavan pitäjässä Karjalankannaksella. Kylän keskustasta oli matkaa rajalle nelisen kilometriä, Kivennavan kirkonkylään Seppälän kylän ja Ronnunkylän kautta 12 kilometriä.

Kekrolassa oli talvisodan syttyessä 63 tilaa. Kekrolan tilat olivat pieniä, vain kolmasosa tiloista oli elinkelpoisia ilman muualta hankittuja sivuansioita. Monet pikkutilalliset olivat käsityöammatin harjoittajia. Ennen Suomen itsenäistymistä kekrolalaiset elivät kaupankäynnillä Pietariin. Sinne ja pietarilaisille Kivennavalla ja Terijoella asuville huvila-asukkaille maa- ja karjataloustuotteita sekä kaikkea muuta, marjoja, sieniä, metsälintuja, saunavastoja. Kekrolan kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1902 vuokrahuoneistossa ja omassa koulurakennuksessa v.1906. Kekrolassa kävivät koulua Seppälän kylän ja Ronnunkylän lapset kunnes Seppälän koulu valmistui vuonna 1925. [1]

Nykyisin Kekrolan kylän paikkeilla on muutama talo peltojen ja metsän keskellä tien A120 varrella.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kivennapa kylästä kylään, s. 71-76. Karisto 1987, Hämeenlinna.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]