Kauko Salovaara

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kauko Salovaara (28. syyskuuta 1916 Sippola17. heinäkuuta 2003 Helsinki) oli suomalainen opettaja ja koulun- ja järjestöjohtaja, joka sai maanviljelysneuvoksen arvonimen.[1]

Salovaaran vanhemmat olivat maanviljelijä Salomon Erland Salovaara ja Anna Tapola ja puoliso vuodesta 1941 Maire Mirjam Pystynen. Salovaara tuli ylioppilaaksi Inkeroisten yhteiskoulusta vuonna 1939. Sekä talvisotaan että jatkosotaan osallistunut Salovaara valmistui agronomiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1947 ja toimi valmistuttuaan Lappeen maamieskoulun maatalouden opettajana ja johtajana vuoteen 1956 asti. Hän oli samalla Länsi-Karjalan maanviljelysseuran konsulentti ja lopulta puheenjohtaja, samoin kuin Etelä-Karjalan maakuntaliiton hallituksen puheenjohtaja. Salovaara oli myös Lappeen kunnanhallituksen jäsen ja kunnanvaltuutettu.[1][2][3]

Maatalousseurojen Keskusliiton toiminnanjohtajaksi Salovaara tuli vuonna 1956 ja hoiti tehtävää vuoteen 1969 asti. Suomenkielisten maatalousneuvontajärjestöjen yhdistyttyä hän toimi Maatalouskeskusten Liitoksi nimensä muuttaneen järjestön johtajana 1970–1979. Salovaaralla oli myös useita asiantuntija- ja luottamustehtäviä. Maatalousneuvoksen arvonimen hän sai vuonna 1971. Sotilasarvoltaan Salovaara oli reservin kapteeni (1966).[1][2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kauko Salovaara Biografiasampo. Viitattu 11.5.2022.
  2. a b Kuka kukin on 1978, s. 863. Viitattu 11.5.2022.
  3. a b Ihmiset. Kuolleet. Maanviljelysneuvos Kauko Salovaara. (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 26.7.2003. Viitattu 11.5.2022.