Kasarmien taistelu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kroaatit saivat liittoarmeijan kasarmeista mm. panssarivaunuja.
Itä-Slavonian taisteluja syksyllä 1991.

Kasarmien taistelu (kroatiaksi Bitka za vojarne) eli kasarmien sota oli Kroatian sodassa tapahtunut serbien liittoarmeijan kasarmien saartaminen ja valtaaminen. Se tapahtui Kroatiassa pääosin 14. - 19. syyskuuta 1991. Viimeiset Kroatiassa olevat liittoarmeijan tukikohdat antautuivat vuonna 1992. Kasarmien taistelua pidetään sodan ratkaisutaisteluna, koska huonosti aseistautunut Kroatia sai valtaamistaan kasarmeista itselleen huomatavat määrät raskasta aseistusta. Kroatia tarvitsikin tätä, koska serbit hyökkäsivät loka-joulukuussa kovalla voimalla Kroatiaa vastaan. Ennen 13. syyskuuta 1991 alkanutta kasarmien taistelua Kroatiassa oli taisteltu noin kaksi ja puoli kuukautta 25. kesäkuuta 1991 aloitetun itsenäistymisen jälkeen.

Peter Carrington aloitti EY:n rauhanvälityksen 7. syyskuuta 1991 ja sanoi rakentavansa rauhan kolmessa kuukaudessa[1]. Carringtonin mielestä kolme kuukautta oli liian lyhyt aika, mutta EY:n Hans Van der Broek ei antanut enempää aikaa[1]. Kroatiassa ei luotettu Carringtoniin[1]. Syyskuussa serbit valtasivat Petrinjan kaupungin ja karkottivat kroaatit, jolloin Kupa-joesta tuli raja[2].

13. syyskuuta 1991 Kroatian hallitus irtautui Jugoslaviasta ja kutsui ministerinsä pois Belgradista, mutta ministerit eivät totelleet[2]. Kroatia katkaisi 13. syyskuuta valvonnassaan olevien alueiden liittoarmeijan kasarmien veden, sähköt ja puhelinyhteydet[2]. Van der Broek tuomitsi Kroatian toimet[2], jotka useiden kroaattien mielestä aloitettiin liian myöhään.

Jotkut kasarmit antautuivat taisteluitta. Muutamat kasarmit antautuivat jo 17. syyskuuta 1991, mutta joistakin kasarmeista liittoarmeija vetäytyi vasta vuonna 1992. 27. syyskuuta kroaatit valtasivat Bilogora-hyökkäyksessä Bjelovarin ja Koprivnican kasarmit. Gospicissa käytiin kasarmien valtauksen takia ankaria taisteluita, jotka johtivat kaupungin jäämiseen kroaateille. Ne taisteltiin kroaattijoukkojen (poliisi ja vapaaehtoisjoukot) ja Jugoslavian kansanarmeijan välillä. Sitten kaupungissa tapahtui serbisiviilien joukkomurha. Taistelu oli merkittävä kroaattien voitto, sillä sen johdosta kroaattijoukot saivat arvokasta raskasta kalustoa (tankkeja, tykistöä, raketteja) sotilasparakeista.[3]

Kasarmien taistelu päättyi Ey:n rauhanvälitykseen. Jokaista kasarmia kohden käytiin pitkät neuvottelut ennen evakuointia[4]. Liittoarmeija pyrki tuohoamaan ne varusteet, joita se ei ottanut mukaan[4]. Serbit evakuoivat valtaamattomat kasarmit aseineen 1. joulukuuta 1991 mennessä Bosniaan, josta ne osin lähetettiin takaisin Kroatiaan, nyt serbien puolelle rintamille[2]. Osa kalustosta jäi Bosniaan sinne vuonna 1992 alkavaa sotaa varten[4]. Esimerkiksi Zagrebin lähellä ollut Jastrebarskon kasarmin 160 tankkia ja tykistöä käsittävä suuri asearsenaali herätti karkeruutta kroaateissa[2]. Kasarmien taistelu oli joko tekosyy tai todellinen syy siihen, että liittoarmeija hyökkäsi Slavoniassa ja Dalmatiassa[5]. Dalmatiassa alkoi Dubrovnikin piiritys.

17. syyskuuta ensi kertaa myös Serbian hallituksen ja liittoarmeijan edustajat sopivat Igalossa tulitauosta[6], mutta neuvotteluista olivat poissa serbisissit, ja tulitauko vain kiihdytti sotaa. Liittotasavallan pääministeri Ante Marković erotti Igalon tulitauon jälkeisenä päivänä 18. syyskuuta 1991 puolustusministeri Valjko Kadiojevicin Jugoslavian hallituksesta, mutta Kadiojevic ei piitannut tästä[7]. Toisaalta Kroatia ilmoitti 21. syyskuuta 2011 ettei tunnusta Jugoslavian liittohallituksen valtaa ja kutsui toisen kerran liittohallinnon virkailijansa kotiin[7]. 4. lokakuuta Serbian ryhmä kaappasi varapresidentin johdolla vallan Jugoslaviassa[8].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marita Vihervuori: Tervetuloa helvettiin: välähdyksiä Jugoslavian perintösodasta. Otava 1999. ISBN 951-116-390-6

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Vihervuori 1999, s. 195.
  2. a b c d e f Vihervuori 1999, s. 196.
  3. The War for the Barracks (Croatian Almanac 1998/99) The Homeland War. Branko Hebrang. Viitattu 16.8.2012. (englanniksi)
  4. a b c Vihervuori 1999, s. 197.
  5. Vihervuori 1999, s. 197, 199, 200.
  6. Vihervuori 1999, s. 200.
  7. a b Vihervuori 1999, s. 201.
  8. Vihervuori 1999, s. 202.