Kari Piippo

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kari Piippo (s. 10. joulukuuta 1945 Lappajärvi)[1] on palkittu[2] suomalainen graafinen suunnittelija. Hän on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia graafikoita,[3][4] ja hänet tunnetaan erityisesti julisteiden suunnittelijana.[5]

Piippo on valmistunut graafikoksi Helsingissä Taideteollisesta oppilaitoksesta 1967.[1] Työskenneltyään kaksi vuotta mainostoimistossa hän jättäytyi freelanceriksi ja erikoistui kuvitukseen ja julistesuunnitteluun. Piippo perusti oman studion Design Studio Kari Piippo Oy:n 1987. Piippo on Mikkelin kuvitustriennaalin perustaja ja on useiden alan kilpailujen tuomariston jäsen.

Hän teki kuvituksia Anna-lehteen 1970–1990 ja kirjankuvituksia, kuten Oma Aapinen 1983 ja Oma Lukutaito 2 (1984). Hän on suunnitellut Mikkelin teatterin julisteet (1980–2000) ja Suomen Postille muun muassa postimerkit ”Suomi EU:n jäseneksi”, ”Finnish Design” ja ”Suomi 80 vuotta”. Piippo on tehnyt graafiset ilmeet muun muassa Lääkelaitokselle, Ympäristöministeriölle, Taiteen keskustoimikunnalle, Mikkelin kaupungille, Mikkelin museoille, Kuopion evankelisluterilainen seurakuntayhtymä ja Mikkelin evankelisluterilainen seurakuntayhtymä.

Piippo on julkaissut useita omakustanteisia yhteiskunnallisesti kantaa ottavia julisteita, joita on julkaistu ja ollut laajalta esillä kansainvälisesti, muun muassa Ruanda (1994), Earth Day – Luonnon puolesta (1995), Sarajevon kansanmurhat (1994), Rotusortoa vastaan: We Are Them They Are Us (2003), Kiinan maanjäristyksessä menehtyneiden muistolle (2008).

Hän oli graafisen suunnittelun tuntiopettajana Lahden Muotoiluinstituutissa 1987–1989, graafisen muotoilun lehtori Taideteollisessa korkeakoulussa 1989–1997, ja vuodesta 2004 hän on toiminut vierailevana professorina Tama Art Universityssä Tokiossa ja Shandong University of Art and Designissa Kiinassa.[1]

Piippo on osallistunut töillään kaikkiin tärkeimpiin kansainvälisiin julistekilpailuihin vuodesta 1980 lähtien ja ollut mukana lukuisissa kansainvälisissä kutsunäyttelyissä. Hän on pitänyt omia kutsunäyttelyitä vähintään kymmenessä eri maassa.

Piippo on pitänyt kutsuluentoja, julistetyöpajoja, mestarikursseja ja lopputöiden arviointia alan korkeinta opetusta tarjoavissa yliopistoissa vuodesta 1996 eri puolilla maailmaa. Hänen tuotannostaan on tehty useita kansainvälisiä lopputöitä. Vuonna 1998 Kari Piippo hyväksyttiin kansainvälisen graafisten suunnittelijoiden eliittikerhon Alliance Graphique Internationales AGI:n jäseneksi. Kerhoon hyväksytään vain suunnittelijoita, joilla on merkittävää kansainvälistä näyttöä. AGI:n muut suomalaiset suunnittelijat ovat Tapani Aartomaa, Kyösti Varis ja Jukka Veistola.

Piipon kotikunta on Mikkeli. Hänen isänsä on Jonne Piippo ja äiti Vilma Piippo.

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

KARI PIIPPO: juliste Italiassa (2019)
Ulkomaiset
  • Elämälle ystävällinen maailma – A World Fit to Live In; kansainvälisen julistekilpailun voitto, Unicef, Ranska, 1970
  • Icograda Excellence Award, Chaumont, Ranska, 1990
  • 1. palkinto Mexico International Poster Biennial, 1990
  • Distinctive Merit Award New York Art Directors Club, 1991
  • 1. palkinto Colorado CIIPE, USA, 1999
  • Grand Prix Ekoplagat Triennial, Slovakia, 2000
  • Internationaler Plakat Kunst Hof Rüttenscheid Preis, Design-preisträger, Saksa 2003
  • 1. palkinto Mexico International Poster Biennial, Meksiko 2006.
Kotimaiset
  • Läänin taidepalkinto, Mikkelin läänin taidetoimikunta, 1983
  • Valtion taideteollisuuspalkinto, 1988
  • Pro Mikkeli -mitali, Mikkelin kaupunki, 1991
  • Vuoden Graafikko, Grafia, 1990
  • Platinahuippu 1993 ja neljä Kultahuippua (1990, 1991, 1992, 1993), Grafian Vuoden huiput -kilpailussa.
  • Mikkeli palkinto, Mikkelin kaupunki, 2008
  • Pro Finlandia, 2011[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Yli-Lassila, Jukka: Graafikosta tuli guru Kiinassa. Helsingin Sanomat, 10.12.2005. HS arkisto (maksullinen) Viitattu 26.6.2009.
  2. Lapin yliopisto
  3. Mikkelin taidemuseo
  4. Grafiikan ja mainonnan Vuoden huiput 93 valittu. Helsingin Sanomat, 15.4.1994. HS arkisto (maksullinen) Viitattu 26.6.2009.
  5. Tile, mallisto
  6. Pro Finlandia -mitali 13 taiteilijalle mtv.fi. 1.12.2011. MTV3. Viitattu 5.12.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]