Karakarat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pohjantöyhtökarakara (Caracara cheriway)

Karakarat on jalohaukkojen heimoon kuuluva ryhmä lintuja, joka käsittää viisi sukua ja noin kymmenen lajia. Ne ovat pitkäjalkaisia lintuja, jotka eivät juurikaan muistuta varsinaisisia jalohaukkoja (Falco). Ne elävät Etelä- ja Väli-Amerikassa.

Aiemmin karakarat muodostivat jalohaukkojen heimossa oman alaheimonsa Polyborinae tai Daptriinae,[1][2] mutta Handbook of the Birds of the World ja BirdLife International luokittelevat nykyään karakarat pampahaukkasen (Spiziapteryx circumcincta) kanssa Polyborini-tribukseen Falconinae-alaheimossa.[3] Luokittelu perustuu fylogeneettisiin analyyseihin, joiden mukaan karakarat kyllä muodostavat kladin, mutta ne ovat läheisempää sukua pampahaukkaselle kuin muille jalohaukoille.[4][5]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karakarat eroavat ulkonäöltään huomattavasti varsinaisista jalohakoista (Falco).[6][7] Ne tunnistaa niiden pitkistä jaloista sekä poskien ja kaulan punaisesta ihosta.[8] Väritykseltään ne ovat pääasiassa tummia, mutta jotkut lajit ovat alta vaaleita ja joillakin on vaaleaa myös päässä.[9] Karakarat ovat hiirihaukan kokoluokkaa; ne ovat 35–60 senttiä pitkiä ja painavat 280–1600 grammaa.[6][9]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karakarat elävät Etelä- ja Väli-Amerikassa, ja ne ovat siellä paikoin hyvin yleisiä. Ne elävät avomailla, metsissä ja savanneilla.[6][9]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karakarat ovat seurallisia ja aggresiivisia lintuja.[8] Ne vaikuttavat olemukseltaan laiskoilta, sillä ne voivat käyskennellä maassa ja seisoskella pitkiä aikoja näköalapaikalla. Ne voivat kuitenkin juosta ketterästi.[6] Karakarojen ravintoa ovat erityisesti haaskat, mutta ne voivat olla myös hyönteissyöjiä tai kaikkiruokaisia.[7] Pienemmästä koostaan huolimatta karakarat lyöttäytyvät usein korppikotkien sekaan haaskoilla, ja ne ryöstävät joskus ruokapaloja korppikotkalta tai toiselta karakaralta.[7][6][8] Toisin kuin varsinaiset jalohaukat, karakarat rakentavat itse pesänsä. Ne laskevat kaksi tai kolme munaa, joita emo hautoo noin 32 vuorokautta. Poikaset pysyvät pesässä noin 42 vuorokautta.[6]

Suvut ja lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Järvinen, Olli (päätoim.): Maailman eläimet. Linnut. Helsinki: Tammi, 1988. ISBN 951-30-6532-4.
  • Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 2. Iilimato–Leopardit. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01422-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Palmén & Nurminen 1974, s. 476
  2. Koivisto, Ilkka (päätoim.): ”Eläinkunnan järjestelmä”, Kodin suuri eläinkirja. 10. Töy–Ä, s. 308. Espoo: Weilin+Göös, 1981. ISBN 951-35-1713-6.
  3. Handbook of the Birds of the World and BirdLife International digital checklist of the birds of the world. Version 5 (pdf) 2020. Handbook of the Birds of the World & BirdLife International. Viitattu 14.12.2020. (englanniksi)
  4. Fuchs, Jérôme & Johnson, Jeff A. & Mindell, David P.: Rapid diversification of falcons (Aves: Falconidae) due to expansion of open habitats in the Late Miocene. Molecular Phylogenetics and Evolution, tammikuu 2015, 82. vsk, s. 166–182. Elsevier Inc. doi:10.1016/j.ympev.2014.08.010. ISSN 1055-7903. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 14.12.2020. (englanniksi)
  5. Wink, Michael: Phylogeny of Falconidae and phylogeography of Peregrine Falcons. Ornis Hungarica, 1.12.2018, 26. vsk, nro 2, s. 27–37. Sciendo. doi:10.1515/orhu-2018-0013. ISSN 2061-9588. Artikkelin verkkoversio Viitattu 14.12.2020. (englanniksi)
  6. a b c d e f Järvinen 1988, s. 105
  7. a b c Palmén & Nurminen 1974, s. 574
  8. a b c Caracara Encyclopædia Britannica. 22.9.2017. Viitattu 14.12.2020. (englanniksi)
  9. a b c Järvinen 1988, s. 100