Kansalliset puolustusvoimat (Syyria)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kansalliset puolustusvoimat (engl. National Defence Forces NDF, arab. قوات الدفاع الوطنيQuwat ad-Difāʿ al-Watanī) ovat Syyrian hallinnon puolella taistelevia paikallisia puolisotilaallisia joukkoja. Nämä syntyivät, kun Syyrian sisällissota puhkesi täydessä mitassaan kesällä vuonna 2012. NDF on syyllistynyt laajaan ryöstelyyn, sieppaukseen, murhiin ja muihin tyypillisiin rikoksiin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkujaan nämä olivat kansankomiteoiden vapaaehtoisia militioita, joiden tarkoitus oli puolustaa naapurustoja. Näitä syntyi kesällä 2012 kapinallisten ja hallituksen käydessä raivoisia taisteluita suurkaupungeissa. lisäksi armeija alkoi luoda näitä militioita viimeistään elokuussa 2012. Vuoden 2013 alussa Assadin hallitus yhdisti sadat paikalliset itsepuolustusjoukot NDF:ksi.

NDF syntyi kesän 2012 jälkeen, jolloin kapinalliset olivat edenneet Aleppoon ja Damaskokseen ja sisällissota raivosi koko maassa. NDF syntyi Iranin ja Hizbollahin neuvojen pohjalta. Iran ja Hizbollah koulutavat NDF:än jäseniä kaupunkisissisotaan. NDF muistuttaakin Iranin Basij-militiaa. Vuonna 2013 NDF:ssä oli jopa 100 000 sotilasta.

NDF[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet NDF:n jäsenet ovat työttömiä nuoria miehiä, jotka pitävät näitä joukkoja armeijaa kiinnostavampana. Monet kuuluvat Syyrian kansallisiin vähemmistöihin, joita ovat alaviitit, druusit, kristityt, armenialaiset jne. NDF:n taistelijat ovat mukana mm jalkaväkenä hallituksen hyökkäyksissä. NDF:t toimivat pääosin paikallisesti, joskin yksittäiset taistelijat voivat lähteä mukaan armeijan operaatioihin.

Rikokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

NDF:n jäsenillä toisin kuin armeijan sotilailla on lupa ryöstää kapinallisalueiden kodeista jne omaisuutta. NDF:ää on syytetty monista rikoksista, mm ryöstelystä, sieppauksista ja murhista myös hallituksen alueella. Syyrian hallituksenkin valvomalla alueella asukkaat valittivat, että keskushallinto ei toimi ja paikalliset mafiatyyliset jengit, myös NDF, hallitsevat aluetta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]