Kaltšikjoen taistelu
| Kaltšikjoen taistelu | |||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Mongolien hyökkäykset Venäjälle | |||||||||||
 Mongolien eteneminen Georgiasta Kaltšikjoelle
| |||||||||||
| |||||||||||
| Osapuolet | |||||||||||
|
Kiovan ruhtinaskunta | |||||||||||
| Komentajat | |||||||||||
|
Mstislav Mstislavitš | |||||||||||
| Vahvuudet | |||||||||||
|
~ 20 000 |
20 000 – 30 000 | ||||||||||
| Tappiot | |||||||||||
|
vähäiset |
20 000 – 30 000 | ||||||||||
Kaltšikjoen taistelu (ukr. Битва на річці Калка), myös Kalkajoen taistelu, oli nykyisen Ukrainan alueella käyty taistelu, jossa mongolit sekä Kiovan ruhtinaat kohtasivat 31. toukokuuta 1223. Nykytiedon valossa taistelu on käyty Azovanmereen laskevan Kaltšykjoen varrella.[1]
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mongolien 20 000 sotilasta käsittävä armeija marssi Jeben ja sotapäällikkö Subutain johdolla Kaspianmeren etelärannikkoa myöten kohti Georgian kuningaskuntaa, minkä jälkeen mongolit taistelivat useita turkkilaisia heimoja, kuten alaaneja, kiptšakkeja ja kumaaneja, vastaan. Osa kumaaneista onnistui pakenemaan länteen ja pyysi apua Kiovan ruhtinailta mongolien pysäyttämiseksi.[1]
Ruhtinaat kokosivat kumaanien kanssa arviolta 20 000 – 30 000 sotilaan vahvuisen armeijan, mutta ruhtinaat marssivat erillisinä osastoinaan kaukana toisistaan.[2] Ruhtinaiden liittoumaan tulivat mukaan Kiovan ja Vladimirin suuriruhtinaskunnat sekä Novgorodin, Galitsian ja Volynian, Tšernihivin ja Smolenskin ruhtinaskunnat. Yhteensä liittoon kuului parisen kymmentä eritasoista ruhtinasta ja hallitsijaa.[3]
Aluksi mongolit lähettivät ruhtinaille viestin, jonka mukaan näiden tulisi pysyä erossa konfliktista, joka koski vain mongolien ja kumaanien välistä sotaa. Mongolien viestinviejät teloitettiin, mutta näiden mukana tulleet muslimitulkit päästettiin menemään.[4] Viestinviejän tappaminen oli mongoleille aina selvä provokaatio ja osoitus siitä, että sota oli ainoa jäljellä oleva vaihtoehto.
Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui Dneprin rannalla, jossa mongolit yrittivät saartaa ruhtinaiden liittouman tässä kuitenkaan onnistumatta. Subutain käskystä mongolit uhrasivat tuhannen sotilaan vahvuisen osaston, jotta loput armeijasta voisi ylittää joen turvallisesti. Ruhtinaat väittelivät pitkään siitä, miten heidän tulisi jatkaa tästä: seuratako mongoleja joen yli vai muodostaa selkeä rintama joen varrelle. Kumaanien halu kostaa aiemmat tappiot johti lopulta siihen, että liittouma päätti edetä ja kohdata mongolit taistelussa. Seuraavat yhdeksän päivää mongolit teeskentelivät vetäytyvänsä. Ruhtinaiden liittouma pidettiin lähellä mongoleja, jotka jättivät tahallaan arvotavaraa ja vankeja jälkeensä, minkä vuoksi liittouma uskoi näiden yrittävän keventävän lastiaan pakomatkalla.[3][4]
Kun mongolit ylittivät Kaltšikjoen, kumaanit olivat aivan näiden kintereillä, mutta suurin osa ruhtinaista oli selkeästi paljon kauempana. Kun kumaanit pääsivät joen yli, mongolit kääntyivät ympäri ja hyökkäsivät pahaa-aavistamottomien kumaanien kimppuun. Tämän jälkeen mongolit ylittivät joen taas ja hyökkäsivät ruhtinaiden kimppuun, jotka taistelivat yksittäisinä joukkoina ennemmin kuin yhtenäisenä armeijana. Mongolien onnistui lopulta saartaa liittouma, kun nämä vetäytyivät Kiovan suuriruhtinas Mstislav III:n johdolla läheiselle kukkulalle ja ympäröivät sen toisiinsa linkittyvillä vaunuilla. Saarto kesti kolme päivää, jonka jälkeen ruhtinaiden oli pakko antautua juomaveden loputtua. Subutai jätti tahallaan pienen aukon, jota pitkin osa liittouman sotilaista pyrki epätoivoisesti pakenemaan, mutta mongolien jousimiehille nämä olivat vain helppoja maalitauluja.[3][4]
Kiinnijääneet ruhtinaat otettiin sotavangeiksi, mutta koska mongolien perinteiden mukaan he eivät saaneet vuodattaa jalosukuisten verta, nämä piti teloittaa muulla tavalla. Mongolikenraalien kerrotaan pitäneen voitonjuhlansa lankkujen päällä, jonka alla Kiovan ruhtinaat Mstislav III, murskaantuivat kuoliaiksi.[4]
Mongolien tappiot taistelun jäljiltä olivat hyvin vähäiset. Sen sijaan ruhtinaiden liittoutuman tappioiksi arvioidaan 20 000 - 30 000 miestä, mutta joka tapauksessa noin 90 % liiton sotilaista kuoli tai joutui sotavangiksi.[1]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mongolit eivät niinkään laajentaneet valtakuntaansa Kaltšikjoen taistelun ansiosta, mutta onnistuivat keräämään arvokasta tietoa Euroopasta, mikä auttoi muun muassa sotapäällikkö Subutaita, kun tämä 1240-luvulla palasi valloittamaan Eurooppaa.[4] Taistelun jälkeen mongolit jatkoivat ryöstöretkeä pitkin nykyistä Ukrainaa, kunnes palasivat Volgan kautta Mongoliaan.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Battle of the Kalka River. Summary Encyclopedia Britannica. Viitattu 8.11.2021. (englanniksi)
- ↑ Slaget vid floden Kalka Sammanfattning. 15.9.2020. Arkistoitu 8.11.2021. Viitattu 8.11.2021. (ruotsiksi)
- ↑ a b c Russian Disaster at the Kalkha River Warfare History Network. 17.3.2020. Viitattu 8.11.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Mongols: Expedition of Subutai and Jebe - Battle of Kalka 1223 Documentary 25.2.2018. Kings and Generals. Viitattu 8.11.2021. (englanniksi)
- ↑ Kalka River encyclopediaofukraine.com. Viitattu 8.11.2021. (englanniksi)