Kaarlenvaltikka
| Kaarlenvaltikka | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Lamiales |
| Heimo: | Näivekasvit Orobanchaceae |
| Suku: | Kuusiot Pedicularis |
| Laji: | sceptrum-carolinum |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Pedicularis sceptrum-carolinum |
|
| Katso myös | |
Kaarlenvaltikka (Pedicularis sceptrum-carolinum) on suurikokoinen, itäisessä ja pohjoisessa Euroopassa kasvava näivekasvi. Kaarlenvaltikka on suurin Suomessa kasvava kuusiolaji ja sukulaistensa tavoin puoliloinen, joka käyttää muilta kasveilta saamaansa ravintoa, mutta yhteyttää myös itse.[1]
Kaarlenvaltikka on Ruotsin Västerbottenin maakuntakukka.[2]
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monivuotinen kaarlenvaltikka kasvaa 40–80 cm korkeaksi. Varsi on kalju, haaraton, jäykkä ja väriltään usein ruskeanpunainen. Maanmyötäiset ruusukelehdet ovat kapeita, parijakoisia tai pariosaisia, liuskat leveitä ja nyhälaitaisia. Varsilehdet puuttuvat kokonaan tai varren tyviosassa on muutamia pieniä lehtiä. Kukat ovat varren latvassa tavallisesti 2–4 kukan kiehkuroina. Kukka on keltainen lukuun ottamatta alahuulta, joka on punalaitainen. Kukan noin kolme senttiä pitkän teriön suu on umpinainen ja torvi on väljä. Kaarlenvaltikka kukkii Suomessa heinä-elokuussa.[3]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaarlenvaltikan päälevinneisyysalue ulottuu Fennoskandiasta, Baltiasta ja Puolasta Venäjän läntisiin osiin. Satunnaisemmin lajia tavataan Alpeilla, Siperiassa ja Pohjois-Kiinassa.[2] Suomessa kaarlenvaltikka on melko yleinen pohjoisessa, erityisesti Itä-Lapissa ja Kainuussa. Lajia tavataan harvinaisena myös Pohjanmaalla, Keski-Suomessa sekä Kaakkois-Suomessa, mutta Varsinais-Suomesta Pohjois-Karjalaan ulottuvalla vyöhykkeeltä se puuttuu lähes kokonaan.[4]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaarlenvaltikka viihtyy kosteilla kasvupaikoilla. Sitä voi tavata karujen järvien, jokien ja purojen avorannoilla ja vähäturpeisilla tulvaniityillä, tihkupaikoilla ja soistumilla. Lajia tavataan myös ihmisen muokkaamassa ympäristössä kuten laidun- ja venerannoilla, kosteilla hakamailla ja ojissa.[3] Suomessa laji on harvinaistunut maan eteläosissa etenkin soiden ja metsien ojitusten takia.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Uusitalo 2007, s. 152.
- ↑ a b Den virtuella floran: Kung Karls spira (ruotsiksi) Viitattu 4.3.2010.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 391.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2009: Kasviatlas 2008. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2008: Kaarlenvaltikan levinneisyys Suomessa Viitattu 4.3.2010.