Kaanan häät

Kaanan kylässä vietetyt häät oli Johanneksen evankeliumissa mainittu tilanne, jossa Jeesus teki ensimmäisen ihmetekonsa, muutti veden viiniksi, kun sulhasen tilaisuuteen tuoma viini oli päässyt loppumaan.[1]
Raamatun kertomus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaanaan häistä kerrotaan Uuden testamentin Johanneksen evankeliumissa.
»Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: "Heillä ei ole viiniä." Mutta Jeesus vastasi: "Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut." Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanookin, tehkää se."
Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: "Täyttäkää astiat vedellä", ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: "Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle", ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: "Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti."
Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.»
(Joh. 1:1-11, vuoden 1992 käännöksen mukaan)
Kaanan sijainti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]700-luvulta peräisin oleva perinnetieto yhdistää Kaanan kylän nykyiseen Kefr' Kennan kylään 7 kilometriä Nasaretista, Jeesuksen kotipaikasta, pohjoiseen[2]. Uudempi tutkimus ehdottaa myös raunioitunutta Kenet-al-Jalilin kylää edellisestä 9 kilometriä pohjoiseen, tai vielä lähempänä Nasaretia sijaitsevaa Ain Kanaa, paikoiksi, jotka on saatettu Raamatussa mainita. Libanonilainen Qanan kylä on nykytutkimuksen valossa epätodennäköinen ihmeen tekopaikka, mutta monet libanonilaiset kristityt uskovat ihmeen tapahtuneen juuri siellä.lähde?
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Joh. 2:1–11
- ↑ Catholic Encyclopedia, 1914
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kaanaan häät Wikimedia Commonsissa