Käyttövoimavero

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Käyttövoimavero on ajoneuvoverolain perusteella perittävän ajoneuvoveron osa, joka peritään niiltä, jotka eivät käytä ajoneuvonsa polttoaineena bensiiniä. Käyttövoimaverosta käytetään puhekielessä usein nimitystä dieselvero, koska käyttövoimamaksua suorittavat useimmiten ne, joilla on dieselkäyttöinen henkilöauto, pakettiauto tai kuorma-auto.

Linja-autoista, diplomaattiautoista, museorekisteröidyistä ajoneuvoista, pelastus- ja sairasautoista sekä puolustusvoimien ja valtion kokonaan omistamista ajoneuvoista ei tarvitse maksaa ajoneuvoveroa eikä siksi myöskään käyttövoimaveroa.

Käyttövoimaveroa kerätään kuitenkin myös muuta käyttövoimaa kuin dieselmoottoria liikenteessä käyttävistä ajoneuvoista. Tällaisia ovat muun muassa kaasu- ja vetykäyttöiset autot, sähköautot ja kaikki ne, joiden osalle ei tule bensiinin kaltaista valmisteverotusta liikennemenojen lisärasitukseksi.

Veron määrään vaikuttavat ajoneuvon tyyppi ja kokonaismassa. Esimerkiksi vuonna 2013 käyttövoimavero henkilöautolle, jonka kokonaismassa on 1800 kg on runsaat 361 euroa. Saman painoiselle pakettiautolle vero on noin 59 euroa.

Kaasukäyttöisten henkilöautojen käyttövoimavero on lähtökohtaisesti 3,1 senttiä päivässä jokaiselta kokonaismassan alkavalta 100 kilogrammalta. Keskikokoisella kaasuautolla käyttövoimavero on noin 200 euroa vuodessa. Vastaavalla diesel-ajoneuvolla vero on noin 360 euroa vuodessa.

Käyttövoima snt/pv/alkava 100 kg
Maa- ja biokaasu 3,1
Sähkö 1,5
Sähkö ja bensiini 0,5
Sähkö ja diesel 4,9
Diesel 5,5

*Käyttövoimavero kaasukäyttöisille pakettiautoille 0,9 snt/pv/alkava 100 kg

Poliittinen keskustelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska diesel-polttoaineen hinta 2008 on noussut öljyn hinnannousun vuoksi huomattavasti, ovat jotkut kuorma-autoilijat vaatineet kompensaatiota polttoaineen hinnannousulle käyttövoimaveron laskemisella tai poistamisella raskaalta liikenteeltä.

Muun muassa Vihreä liitto on kannattanut käyttövoimaveron poistamista.[1] Käyttövoimaveron keventämistä kuorma-autoliikenteen osalta Euroopan unionin verotuksen alarajalle on esittänyt entinen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.).[2]

Entisen valtiovarainministerin Jyrki Kataisen (kok.) mukaan käyttövoimaveron keventäminen ei tule kysymykseen.[3] Ennen eduskuntavaaleja 2007 Katainen kuitenkin esitti käyttövoimaveron poistamista kokonaan.[4]

Keskustelua käytiin myös vuonna 2018.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Minttu Mikkonen: Vihreät: Käyttövoimavero pois dieselautoilta Helsingin Sanomat. 29. elokuuta 2007. Arkistoitu 9.9.2007. Viitattu 22.6.2008.
  2. Pekkarinen keventäsi dieselveroa, hyöty marginaalinen Ilta-Sanomat. 9. kesäkuuta 2008. Arkistoitu 9.6.2008. Viitattu 22.6.2008.
  3. Katainen ei lupaa pikaista helpotusta kuljetusalan kustannusongelmiin Yle.fi. 11. kesäkuuta 2008. Viitattu 22.6.2008.
  4. Minna Jalovaara ja Kari Pekonen: Kokoomuspomot ennen vaaleja: Dieselvero joutaa romukoppaan Iltalehti. 19. helmikuuta 2008. Viitattu 22.6.2008.
  5. Analyysi: Tajuavatko dieselveron poistamista vaativat, että verosta luopuminen nostaisi dieselin litrahintaa 26 senttiä? Yle, 2018

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]