Oulaisten Liikenne

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Käkelän Liikenne)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oulaisten Liikenteen linja-auto Oulussa.

Oulaisten Liikenne Oy on vuonna 1953[1] perustettu linja-autokonserni, jonka kotipaikka on Oulainen. Konserniin kuuluu myös tytäryhtiö Kamusen Liikenne Oy.

Konserni harjoittaa tilausajotoimintaa sekä linjaliikennettä koko Pohjois-Pohjanmaan alueella, joten yritys on Pohjois-Pohjanmaan suurin bussiyritys.

Matkatoimisto Matka-Rasti Oy on Oulaisten Liikenne Oy:n matkatoimisto.

Konsernilla on noin 80 linja-autoa ja 80 työntekijää. Yritys on saanut seitsemäntenä linja-autoyhtiönä Suomessa ympäristösertifikaatin.

Käkelän Liikenteen toimitilat Raahessa tuhoutuivat tulipalossa heinäkuun puolivälissä 2017. [2]

Toimitusjohtajat:

  • 1992 – 2017 Samuli Pirttijärvi
  • 18. syyskuuta 2017 – 22. helmikuuta 2019 Timo Kivelä[3]
  • 19. elokuuta 2019 – Henri Hihnala

Toimipisteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konserniin kuuluvat yhtiöt:

  • Oulaisten Liikenne Oy (emoyhtiö)
  • Kamusen Liikenne Oy
  • Liikenne Huovari Oy (yrityskaupat 1. elokuuta 2023[4])
  • Matkatoimisto Matka-Rasti Oy

Entiset, ylläoleviin yhtiöihin fuusioituneet:

  • J. E. Klemetti Oy (Ylivieska)
  • Käkelän Liikenne Oy (Raahe)
  • Karhun Liikenne Oy (Paavola)
  • K. Hollanti Oy (Pyhäsalmi)

Lisäksi toimintaa Oulussa, Kajaanissa, Haapavedellä ja Kärsämäellä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konsernin muodostavien yrityksien historia alkaa vuodesta 1936, jolloin Joonas Pirttijärvi aloitti liikennöinnin. Samana vuonna Toivo Käkelä myös aloitti linjalla RaaheVihanti–Karhukangas. Vuonna 1938 Johan Emil Klemetti starttasi ensimmäisen linjurinsa välillä YlivieskaHaapajärvi. J. E. Klemetti Oy on Oulaisten Liikenne-yhtymän vanhin sisar. Toivo Konttila Kärsämäeltä on myös yksi yritykseen kuuluvista sisarista. Nimi on kuitenkin jäänyt pois, sillä yhtiö myytiin Oulaisten Liikenteelle vuonna 1989. Syksyllä 2007 yhtiö laajeni ostamalla Karhun Liikenne Oy:n ja keväällä 2008 automäärä nousi 102 linja-autoon, kun Oulaisten Liikenne-konserni osti kalajokisen Kamusen Liikenne Oy:n. Yhtiön linja-autot tunnetaan puna-mustavalkoisesta värityksestä. Linja-autoja löytyy niin tilausajoon, koulukuljetuksiin kuin palvelukuljetuksiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]