Käärmeimuri
| Käärmeimuri | |
|---|---|
| Змеесос, (Zmejesos) | |
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Jegor Radov |
| Kieli | venäjä |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Jukka Mallinen |
| Kustantaja | Taifuuni |
| Julkaistu | 1993 |
| Sivumäärä | 368 |
| ISBN | 951-581-013-2 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Käärmeimuri (ven. Змеесос, Zmejesos) on venäläiskirjailija Jegor Radovin (1962–2009) kokeellinen postmoderni romaani [1][2]. Alkuperäisteos valmistui vuonna 1989 ja julkaistiin Venäjällä vuonna 1992[3]. Suomessa Käärmeimuri julkaistiin vuonna 1993 Jukka Mallisen suomentamana[1]. Jegor Radov kuuluu venäläisiin postmodernisteihin[2], joskaan Käärmeimurin Radov ei omien sanojensa mukaan katsonut edustavan perinteistä postmodernismia. [4].
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käärmeimuri on kielellisesti runsas, absurdi ja mystinen kertomus maailmasta, jossa ihmiset ja jumalat vaihtavat jatkuvasti muotoaan: he kuolevat ja syntyvät, murhaavat toisiaan tai heittäytyvät itse kuolemaan vain ruumiillistuakseen uudestaan eri henkilöksi eri tilanteisiin. Kuoleman lisäksi läsnä ovat huumeet, sadismi, masokismi, jumalat ja olemassaolon filosofinen pohdinta maailmassa, jossa väkivaltaan, sukupuolitoimintoihin ja tappamiseen on niin turruttu, että asiat tapahtuvat usein kuin ohimennen.
Käärmeimuri koostuu fragmentaarisista kohtauksista maailmassa, jossa ihmisten elämänkulkua kontrolloidaan tarkkaan vartioidusta Kaiken Keskuksesta käsin. Teoksen maailmassa ihmisillä on ollut syntymästään saakka vasemmassa ohimossaan pieni punainen tähti, jonka kautta heille jaetaan uudelleensyntymässä aina uusia ”minä”-tuntemuksia tai personaalioita. Keskeisin henkilö on jumalista ja heidän ruumiillistumistaan syntynyt Miša Se, joka kulkee uudelleensyntymästä toiseen tehtävänään hävittää jumalallisesta järjestelmästä poispudonnut maailma ja täten pelastaa sen asukkaat ikuiselle olemassaololle. Teoksen edetessä Miša alkaa vähitellen kyseenalaistaa ajatuksen jälleensyntymisestä ja ampuu lopulta itseään keskelle punaista tähteä.
Käärmeimuri dystooppisena teoksena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käärmeimuri tarjoaa runsaasti aineksia dystooppiseen luentaan niin kielellisesti kuin sisällöllisesti. Teoksen yleistunnelma on arvaamattomine väkivallantekoineen kaoottinen ja painajaismainen, mitä vahvistaa Radovin tyylillisesti tempoileva ja räiskähtelevä kieli. Julmistakin teoista kirjoitetaan lyhyesti ja kliinisesti todeten, dynaamista toimintaa kuvataan hitaasti ja absurdin yksityiskohtaisesti, asioihin viitataan kasvottomalla, byrokraattisella käsitteistöllä ja kerrontaan pudotellaan silkan absurdeja ilmauksia. Tyylin ja sisällön ristiriitaisuus tekee teoksessa näkyväksi kielen roolin vallankäytön välineenä, mikä on dystopioille tyypillistä.[5]
Murhia ja itsemurhia seuraa väistämättä uusi ruumiillistuminen, sillä ihmisillä on otsassaan punainen pieni tähti, joka sitoo heidät jälleensyntymisen jatkuvaan kehään. Yksilö on toisin sanoen sidottu valtaapitävän järjestelmän toimintaan ja pakotetaan osaksi sen rituaaleja. Dystopioissa esiintyy tyypillisesti rituaaleja, joissa julkisen ja yksityisen raja katoaa[6]. Punaisen tähden myötä ihmisestä tulee julkisen rituaalin sija, ja julkinen ja yksilö ikään kuin sulautuvat: "Hänellä oli ollut kuten muillakin syntymästä asti pieni punainen tähti vasemmassa ohimossaan, sillä korkeimmat voimat olivat pitäneet huolta hänen alkuperäisen olemuksensa säilymisestä vuosisatojen kierrossa [– –]." (s. 20) Seuraavan lainauksen perusteella voidaan lisäksi kysyä, onko yksilöitä teoksen maailmassa lähtökohtaisesti edes olemassa: "Lapsen syntyessä sille tehdään välittömästi tämä tähti ja jonkun ’minä’ astuu siihen.” (s. 237)
”Minä”-tunteiden siirtämisen ja jälleensyntymät mahdollistavan järjestelmän on kehittänyt suuri filosofi Antonina Kovalenko, jonka perintönä maailmaan on jäänyt paitsi Keskusten Keskus ja punaiset tähdet, myös kirjallisia tuotoksia, joita luetaan korkeimman viisauden sisältävinä teksteinä. Kovalenkon vaiheita opiskellaan jo koulussa, joten ihmiset indoktrinoidaan valtaapitävään järjestelmään jo lapsesta. On valtiollinen rikos olla uskomatta jälleensyntymiseen, ja Kovalenkoa kyseenalaistavia vainotaan.
Väkivaltaan suhtaudutaan dystopialle ominaisesti joko täysin välinpitämättömästi[5] tai kieroutuneella kiinnostuksella. Erilaisia kuolemisen tai sairastamisen tapoja käsitellään mielenkiintoisina aistimuksina, sillä niitä seuraa väistämättä uudelleensyntymä. ”Nyt meillä on Keskus ja Keskuksessa on Keskusten Keskus, joka suorittaa kaiken tämän. Ja niin meidän maailmamme on olemassa ja kuolema on meille vain mielenkiintoinen arkinen tapahtuma.” (s. 237–238)
Dystopioille tyypillisesti Käärmeimurista on löydettävissä myös uskonnollisia elementtejä.[5] Teoksesta löytyy viittauksia paitsi Raamattuun myös itäisiin uskontoihin. Kirjassa esiintyy huddhismi-niminen uskonto, jonka tunnustajat eivät usko jälleensyntymiseen vaan Todelliseen Kuolemaan. Etenkin huddhismin kuvauksessa teoksesta voi löytää dystopialle tyypillistä satiiria[5][6], jonka kohteeksi joutuvat esimerkiksi kielen ja vallan suhde ("Tämä juuri on huddhismin tärkein rukous, keksin sen äsken. Se noudattaa uskontomme kaikkia sääntöjä: käsittämättömyys (todellinen salaperäisyys), tunnistaminen (jotkin sanat ovat käsitettäviä), ilmestymisen situatiivisuus (keksin sen äsken), alzheimer (harmaan ruunan houretta), epäitsenäisyys (muistuttaa hörlötähöö-runoja), nerokkuus (nerokasta!)" (s. 159)) sekä uskonnolliset rituaalit ja symbolit ("[– –] siksi huddhismi voi käyttää absoluuttisesti mitä tahansa rituaaleja ja vaatteita, ne valitaan riippuen vuodenajasta, säästä ja huddhistien mielialasta." (s. 157–158))
Dystopialle tyypillistä on myös hierarkkisen tai sulkeutuneen yhteisön kuvaus[5]. Käärmeimurissa esiintyvät tarkoin vartioitu Keskusten Keskus, vapaa ja totalitaarinen vyöhyke sekä erilaisia, rajattua tarkoitusta varten osoitettuja tiloja, kuten Urheilun ja Fyysisten Pelien Kompleksi. Myös huumeiden käyttäjistä erotetaan ”tavalliset sunnuntaitykittäjät” sekä arvostetut ammattilaiset, jotka kilpailevat eri huumeiden käytön osa-alueilla ja joille myönnetään arvonimiä, kuten Synnynmaan Kunnianarkomaani ja Kristalliruiskun toisen asteen Kunniaristin Ritari.
Lopuksi dystopialle ominaisesti kerronnasta on löydettävissä yksilön näkökulma sekä yksilön kapina ja mahdollinen tuhoutuminen[5]. Jumalista lähtöisin oleva ja korkeaa tehtävää suorittava Miša alkaa vähitellen kyseenalaistaa ympäröivän yhteiskunnan arvot, ja hänen puheessaan alkaa vilahdella itsensä etsintä. Lopulta Miša suorittaa kapinallisen teon ja ampuu itseään ohimoon keskelle punaista tähteä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Radov, Jegor: Käärmeimuri. (Змеесос, 1993) Suomentanut: Jukka Mallinen. Helsinki: Taifuuni, 1993. ISBN 951-581-013-2.
- ↑ a b Epstein, Mikhail N., Genis, Alexander A. ja Vladiv-Glover, Slobodanka M. (toim.): Russian Postmodernism. New Perspectives on Post-Soviet Culture. New York: Berghahn Books, 1999. ISBN 1-57181-098-6.
- ↑ Радов, Егор ru.wikipedia.org. Viitattu 4.3.2016. (venäjäksi)
- ↑ Roll, Serafima: Contextualizing Transition: Interviews with Contemporary Russian Writers & Critics. New York: Peter Lang, 1998. ISBN 978-0-82043779-8.
- ↑ a b c d e f Samola, Hanna. Johdatus dystopiaan. Luento Tampereen yliopistossa 28.10.2015
- ↑ a b Ågren, Mattias: Phantoms of a Future Past. A Study of Contemporary Russian Anti-Utopian Novels.. Tukholma: Tukholman yliopisto, 2014.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Venäläiskertojat löysivät uuden sävellajin (Arkistoitu – Internet Archive). Pekka Pesosen Helsingin Sanomissa julkaistu kirja-arvio Jevgeni Popovin teoksesta Aaton aattona sekä Jegor Radovin teoksesta Käärmeimuri.