Jussi Koskiluoma

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sigfrid Johannes (Jussi) Koskiluoma, vuoteen 1927 Sirenius (9. toukokuuta 1904 Räisälä[1]23. toukokuuta 1969[2]) oli Yleisradion suomenkielinen ohjelmajohtaja vuodesta 1945 kuolemaansa asti. Hän oli sitä ennen Yleisradion toimittaja ja radioreportaasityön uranuurtajia 1930-luvulla. Hänen isänsä oli Sigfrid Sirenius.[3] Jussi Koskiluoma oli naimisissa opettaja ja kääntäjä Hilkka Koskiluoman kanssa.[4]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jussi Koskiluoma kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1924 ja valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1931 ja maisteriksi vuonna 1932. Hän työskenteli Suomalaisuuden Liiton pääsihteerinä vuosina 1932–1934 ja 1936–1937. Välillä hän toimi Suomen Matkailijayhdistyksen (myöhemmin Suomen Matkailuliitto) julkaisujen toimittajana vuosina 1934–1936. Opiskeluaikoinaan Koskiluoma oli toiminut Ylioppilaslehden toimitussihteerinä vuosina 1930–1931 ja päätoimittajana 1931–1932. Hän siirtyi Yleisradion palvelukseen vuonna 1937.[1]

Jussi Koskiluoma kuului 1920- ja 1930-lukujen ylioppilaspolitiikassa samaan äärioikeistoa vastustaneeseen aitosuomalaisten ryhmään kuin myöhempi tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Molemmat olivat nuoruudessaan olleet Akateemiseen Karjala-Seuran jäseniä. Myöhemmin Koskiluomalla ja Kekkosella ei liene ollut enemmälti suoria kontakteja, koska esimerkiksi Juhani Suomen kirjoittamassa Kekkosen elämäkerrassa Koskiluomaa ei mainita kertaakaan; näin siitä huolimatta, että Kekkosella oli pääministeri- ja presidenttikausillaan tehokkaat linkit Yleisradion johtoon.[5]

Liberaalina porvarina pidetty Koskiluoma nimitettiin Yleisradion ohjelmajohtajaksi hänen edeltäjänsä Ilmari Heikinheimon jouduttua jättämään paikkansa. Einar Sundströmin pääjohtajakautta Yleisradiossa (1949–1964) voi Historioitsija Raimo Salokankaan mukaan ohjelmapoliittisessa mielessä pitää Koskiluoman kautena, koska pääjohtaja ei ollut juuri kiinnostunut ohjelmista, kun taas ohjelmajohtaja piti niitä tiukasti näpeissään. Koskiluomalaista ohjelmapolitiikkaa luonnehtivat konservatiivisuus, varovaisuus ja syrjäänvetäytyvyys. Politikointia ja muita ristiriitoja oli sallittua käsitellä vain tiukasti rajatuissa puitteissa eikä ministereistä – vielä vähemmän tasavallan presidentistä – sopinut tehdä pilaa. Uutistoiminnan jättäminen Suomen Tietotoimiston vastuulle sopi samaan linjaan, koska Yleisradio välttyi näin ottamasta kantaa edes uutiskriteerien kautta. Koskiluoman erityisen valvonnan kohteena oli Neuvostoliiton käsittely ohjelmissa: suuren naapurin kustannuksella ei saanut vitsailla eikä uhmata sen historiantulkintoja.[5] Historioitsija Raimo Salokankaan mukaan Yleisradio oli Sundströmin ja Koskiluoman kaudella "yhteiskunnan sivullinen", mitä osoitti muun muassa se, että vuoden 1956 yleislakko sivuutettiin radio-ohjelmissa käytännössä täysin.[6]

Eräs koskiluomalaista ohjelmapolitiikkaa kuvannut tapaus sattui vuonna 1952, jolloin radion musiikkiosastolle Sävelkimara-ohjelmaa vapaasti juontanut toimittaja Sampo Sovijärvi tuli leikilliseksi tarkoittamassaan juonnossa maininneeksi Italian taskuvarkaiden maana. Tämän seurauksena loukattu valtio jätti Helsingin-suurlähettiläänsä välityksellä Suomen ulkoministeriölle tiukkasanaisen nootin, ja asia jouduttiin selvittämään perinpohjaisesti. Asia johti Sovijärvelle langetettuun usean vuoden esiintymiskieltoon radiossa ja ohjelmapäällikön paimenkirjeeseen Yleisradion osastopäälliköille ohjelmien entistä huolellisemmasta ennakkotarkastuksesta.[7]

Erityinen ongelma Koskiluomalle olivat viihdeohjelmat. Yleisradion toimiluvan mukaan viihdettäkin oli tarjottava ja sen tuli olla sopivaa. Koskiluoman linjan mukaan sopivuus määräytyi keskiluokkaisten arvojen ehdoilla ja niinpä kevyt musiikki oli hänen epäsuosiossaan. Hänen mielestään valtaosa kotimaisista iskelmistä oli ala-arvoisia eikä niitä sopinut esittää radiossa kuin hyvin säännöstellysti. Tällaisesta linjauksesta syntyi ristiriita radion kuuntelijoiden enemmistön tahtoessa kuulla sitä, mitä ohjelmajohto piti huonona.[5] Koskiluoma ei myöskään ollut alkujaan lainkaan innostunut Niilo Tarvajärven ideoimasta, hyvin pian suosituksi tulleesta "Tervetuloa aamukahville" -ohjelmasta.[8] Kalle-Kustaa Korkki -kuunnelmatkin saivat Koskiluomalta hyväksynnän vasta kun Kuopion piispa Eino Sormunen oli Yleisradiolle lähettämässään kirjeessä sanonut pitävänsä niistä; tosin muut radion ajanvieteohjelmat eivät piispaa miellyttäneet.[9]

Koskiluoman väline oli nimenomaan radio, ja vaikka televisiokin kuului hänen alaisuuteensa, se pääsi uutena välineenä viihteellistymään radiota enemmän. Reporadion aikana Koskiluoman kärsivällisyys joutui lujille, koska radikaalit ohjelmat rikkoivat jokseenkin kaikkia niitä käytäntöjä, joiden puolesta hän oli työskennellyt. Esimerkiksi monet Reino Paasilinnan (myöhemmän Yleisradion pääjohtajan) ohjelmat ärsyttivät Koskiluomaa tavattomasti.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kuka kukin on 1964, s. 433. Helsinki: Otava, 1964.
  2. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1970, s. 63. Helsinki: Otava, 1969.
  3. Facta2001, WSOY 1981, 9. osa, palsta 63
  4. Kuka kukin on 1954 (Projekt Runeberg)
  5. a b c d Raimo Salokangas: Aikansa oloinen: Yleisradion historia 1949–1996, s. 55–57. Helsinki: Yleisradio, 1996. ISBN 951-43-0714-3.
  6. Salokangas 1996, s. 14.
  7. Salokangas 1996, s. 38.
  8. Antero Alpola: Viihdevuosien vilinässä: radiokauteni ensimmäinen puoliaika 1945–1960, s. 98. Hämeenlinna: Karisto, 1988. ISBN 951-23-2475-X.
  9. Alpola 1988, s. 48–49.