Julija Voznesenskaja
Julija Nikolajevna Voznesenskaja (ven. Юлия Николаевна Вознесенская), myös Julija Toropovskaja, os. Okulova (14. syyskuuta 1940, Leningrad, Neuvostoliitto – 20. helmikuuta 2015, Berliini, Saksa), oli neuvostoliittolainen kirjailija.[1]
Suku ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Julija Okulovan isä oli sotilasinsinööri. Vuodesta 1945 vuoteen 1950 perhe asui Itä-Berliinissä, minne isä oli komennettuna palvelemaan. Hänen molemmat vanhempansa olivat ateisteja elämänsä viimeisiin vuosiin asti, jolloin he kääntyivät ortodoksisuuteen. Julia Okulova Voznesenskaja opiskeli Leningradissa Valtion teatteri-, musiikki- ja elokuvainstituutissa ja oli aktiivinen maanalaisessa taideyhteisössä. Vuonna 1964 hänet pidätettiin ja hän joutui pakkotyöhön.[1]
Kirjallinen ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Julija Voznesenskajan ensimmäiset runot julkaistiin vuonna 1966, jotkut virallisten kanavien kautta, mutta enimmäkseen omakustanteina eli samizdatin kautta. Hänet kastettiin ortodoksiksi vuonna 1973. Muutaman seuraavan vuoden aikana hän osallistui säännöllisesti mielenosoituksiin ja nälkälakkoihin luovien taiteilijoidensa puolesta. Vuonna 1976 hän oli mukana samizdat-kirjallisuuslehti Tšasy (ven. Часы, 'Tunnit') perustamisessa. Samana vuonna hänet tuomittiin viideksi vuodeksi karkotukseen Vorkutaan neuvostovastaisen propagandan vuoksi. Paettuaan karkotuksesta osallistuakseen toisinajattelija ja ihmisoikeusaktivisti Juli Rybakovin oikeudenkäyntiin Leningradissa vuonna 1976 Voznesenskaja tuomittiin vankeuteen kahdeksi vuodeksi ja vapautettiin vuonna 1979. Rybakov oli vangittuna poliittisin perustein vuoteen 1982 asti. Lännessä Voznesenskajan runo julkaistiin ensimmäisen kerran Edges-lehdessä vuonna 1978.[1]
Hänet karkotettiin Neuvostoliitosta hänen osallistuttua feministisen ryhmän toimintaan yhdessä Natalija Malahovskajan, Tamara Mamonova ja Natalija Gorbanevskajan kanssa. Kaikki ryhmän jäsenet karkotettiin länteen. Ryhmä ehti julkaista samidzat-kokoelman Ženštšina i Rossija (Nainen ja Venäjä, 1979), jossa tuotiin esille epäkohtia naisten asemassa Neuvostoliitossa. Voznesenskaja osallistui myös hengellisen Maria-ryhmän julkaisuihin.[2] Vuonna 1980 hän muutti Länsi-Saksaan kahden poikansa kanssa ja asui ensin Frankfurt-am-Mainissa, sitten Münchenissä, missä hän työskenteli Radio Libertyssä.[1] Hän avusti Länsi-Saksassa emigrantti-lehdissä Posev ja Grani.[2]
Emigroitumisen jälkeen hän julkaisi proosateoksen Naisten Decamerone (ven. Женский декамерон, Damski Dekameron, 1985, suom. 1986), jossa kymmenen erilaisia etnisiä ja sosioekonomisia taustoja edustavaa raskaana olevaa naista sairaalan eristettyinä 10 päiväksi vuodeosastolla kertoo vuoron perään rohkeita ja ronskeja tarinoita elämästään. Romaani Žvezda Tšernobyl (ven. Звезда Чернобыль, Tšernobylin tähti, julkaistu ensin New Yorkissa 1987) kertoo Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden tapahtumista ja siihen liittyvistä tiedonkulun laiminlyönneistä. Myöhemmin Vozneseskaja kirjoitti muun muassa dekkareita.[2]
Vuodesta 1996 vuoteen 1999 hän asui Lesninski-ortodoksiluostarissa eli Lesnan kaikkein pyhimmän jumalankirkon luostarissa (ven. Леснинской женской обители Пресвятой Богородицы), joka on vuodesta 1967 lähtien sijainnut Chauvincourt-Provemontissa, Ornen departementissa Normandiassa, Ranskassa. Vuodesta 2002 kuolemaansa asti 20. helmikuuta 2015 hän asui Berliinissä.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Юлия Вознесенская vera.mipt.ru. Arkistoitu 31.8.2006. Viitattu 8.3.2023.
- ↑ a b c Rytkönen, Marja. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 8. Pysähtyneisyydestä perestroikaan: 1960-1990. Kirjailijat maanpaossa: Emigraation kolmas aalto”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 601. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
- ↑ "В Берлине скончалась Юлия Вознесенская" (in Russian). Pravmir.ru pravmir.ru.
|