Julia Hamari

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Julia (alun perin Júlia) Hamari (s. 21. marraskuuta 1942 Budapest) on unkarilainen mezzosopraano ja kontra-altto. Hän aloitti lapsena pianonsoiton, mutta siirtyi siitä lauluun. Hän opiskeli Ferenc Lisztin musiikkiakatemiassa ja Stuttgartin musiikkikorkeakoulussa. Vuonna 1966 hän debytoi solistina Karl Richterin johtamassa Bachin Matteus-passion esityksessä Wienissä. Muita kapellimestareita, joiden kanssa Hamari on työskennellyt, ovat olleet Herbert von Karajan, Sergiu Celibidache, Rafael Kubelík, Georg Solti, Karl Böhm ja Pierre Boulez. Yhdysvalloissa hän teki ensiesiintymisensä Chicagon sinfoniaorkesterin kanssa vuonna 1967.[1]

Hamarilla on ollut myös laaja oopperaohjelmisto, johon ovat kuuluneet esimerkiksi Carmen, La cenerentola ja Così fan tutte. Hänen muuhun ohjelmistoonsa lukeutuvat Bachin kantaatit. Hamari on esiintynyt muun muassa Salzburger Festspielellä, La Scalassa, Covent Gardenissa, Wienin valtionoopperassa, Glyndebournen oopperafestivaalilla ja Metropolitan-oopperassa. Hän on toiminut Stuttgartin musiikkikorkeakoulun professorina.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]