Jules Dumont d’Urville
Jules Sébastien César Dumont d'Urville (23. toukokuuta 1790 – 8. toukokuuta 1842) oli ranskalainen laivaston amiraali, joka teki 1800-luvulla uraauurtavia löytöretkiä nykyisessä Oseaniassa. Hänen retkensä ulottuivat antarktisille alueille saakka.
Tutkimusmatkat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
D'Urville oli mukana navigoijana kahdella hydrografisella ja kasvitieteellisellä tutkimusmatkalla Tyynellämerellä vuosina 1822–1825 ja 1826–1829. Vuonna 1822 alkaneella matkalla hän toimi korvetti Coquillen ensimmäisenä upseerina, vastuullaan kerätä erityisesti kasvi- ja hyönteisnäytteitä ranskalaisille tiedemiehille.[1] Näytteitä kertyi yli 3 000 kasvilajista, joista jopa 400 oli aikaisemmin tuntemattomia, sekä 1 200 hyönteislajista, joista noin 300 oli tieteelle tuntemattomia.[2]
Menestyksekkään tutkimusmatkan johdosta Ranskan meriministeri lähetti d'Urvillen vuonna 1826 uudelle matkalle, tällä kertaa retkikunnan johtajana. Matkaan lähdettiin samalla korvetilla kuin edellisellä matkalla, joskin aluksen nimi oli nyt Astrolabe. Retkikunnan kartoitustyön ansiosta Tyynenmeren saaret jaettiin kolmeen ryhmään, eli Melanesiaan, Polynesiaan ja Mikronesiaan. Lisäksi matkan aikana mitattiin maan magnetismia ja meren lämpötilaa järjestelmällisesti eri syvyyksistä. D'Urville julkaisi tutkimusmatkastaan maailman ympäri kirjan Voyage de la corvette l'Astrolabe, 1826–1829.[2]
D'Urvillen kolmas tutkimusretki 1837–1840 suuntautui eteläisille leveysasteille. Matkan tarkoituksena oli määrittään magneettisen etelänavan sijainti. Retkikunta pääsi Etelämantereen rannikolle lähelle magneettista etelänapaa. Retkikunta myös nousi maihin, pystytti sinne Ranskan lipun ja julisti kapean rantakaistaleen kuuluvan Ranskalle. D'Urville nimesi alueen vaimonsa etunimen mukaan Adélienmaaksi. Palattuaan tutkimusretkeltään vuonna 1840 D'Urville ylennettiin ansioittensa perusteella kontra-amiraaliksi.[2]
Milon Venus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
D'Urville oli vaikuttamassa myös kuuluisan antiikin veistoksen Milon Venuksen päätymiseen Kreikasta Ranskaan. Hän oli vuonna 1820 mukana Ranskan laivaston upseerina merentutkimusmatkalla Välimerellä, kun Míloksen saarella paikallinen Ranskan varakonsuli esitteli hänelle vastalöytyneen patsaan. D'Urville kehotti ryhtymään toimenpiteisiin veistoksen saamiseksi Ranskaan, mikä myöhemmin toteutuikin.[1]
Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
D'Urville kuoli perheineen Ranskan ensimmäisessä junaonnettomuudessa Meudonissa Pariisin Versaillesin linjalla 51-vuotiaana. Junan etummaisen veturin akselin katkeaminen sai junan syöksymään raiteiltaan. Junan viisi ensimmäistä vaunua tuhoutui tulipalossa. Onnettomuudessa kuoli kaikkiaan 55 ihmistä.[3]
Useita paikkoja on nimetty d'Urvillen mukaan. Niiden joukossa ovat d'Urvillenmeri eteläisellä Tyynellämerellä ja d'Urvillensaari Uuden-Seelannin edustalla.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Leikola, Anto: Norsusta nautilukseen. Löytöretkiä eläinkuvauksen historiaan. John Nurmisen Säätiö, Helsinki 2012.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jules Dumont d’Urville Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||||||
