Jukka Väisänen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jukka Väisänen
Henkilötiedot
Ammatti musiikinopettaja

Jukka Väisänen on suomalainen muusikko, musiikinopettaja, säveltäjä ja kuoronjohtaja. Väisänen on esiintynyt pianistina sekä hanuristina mutta myös laulajana, kitaristina, basistina ja rumpalina sekä kapellimestarina ja kuoronjohtajana.

Tanssijana Jukka Väisänen on voittanut kilpatanssin 10-tanssin Suomen Mestaruuden vuonna 2011 Heli Väisäsen kanssa, yli 35-vuotiaitten sarjassa. Vuonna 2013 pari voitti Latin SM-tittelin. 10-tanssin MM-kisoissa pari on sijoittunut sijoille 24 sekä 28. Vuonna 2016 Väisänen saavutti MM-voiton Cavalieros-tanssiryhmän kanssa, IDO:n Latin Show Dance aikuissarjan kilpailussa Pietarissa.

Väisänen on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikinopettajaksi ja pianonsoiton opettajaksi opiskellen pianonsoittoa myös Göteborgin yliopistossa. Hän on valmistunut myös pop/jazzmusiikin pianonsoitonopettajaksi Pop & Jazz Konservatoriosta. Väisänen on työskennellyt Metropolia Ammattikorkeakoulun Pop/jazzmusiikin koulutusohjelmassa lehtorina vuodesta 2002 lähtien. Vuodesta 2014 lähtien Väisänen on toiminut Metropolia AMKn ja YAMK-tutkinnon tutkintovastaavan tehtävissä.[1]

Väisänen säveltää pääasiassa pop/rock- ja viihdemusiikkia sekä myös jazz- ja lastenmusiikkia. Väisänen on myös sanoittaja ja tekee kuorosovituksia. Väisänen on toiminut erilaisissa kokoonpanoissa instrumentalistina ja esiintyy myös trubaduurina ja tanssijana. Äänitteillä Väisänen on esiintynyt lähinnä pianistina sekä hanuristina.

  • Betoniporsas: Rämpätirää. Warner Music Finland. Lastenmusiikki.
  • Simo Naapuri: Jätä Tämä Maa - CD Maxi Single Suomirock.
  • Satu & Sateenkaari: Unohduksen majatalo. PolyGram Finland Oy. Pop-iskelmä.
  • Sinä olet aamuni valo: Tuomasmessun lauluja. Hengellinen.
  • Tuuli soi viestiä: Jorma Elorinne & Etelä-suomalaisen osakunnan kuoro. Hengellinen.
  • Espanjan yössä (säv. san. Jukka Väisänen), esitetty Seinäjoen Tangomarkkinoilla 1996.[2]