Jukka Mäkelä (kuvataiteilija)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo taidemaalarista. Muita samannimisiä luetellaan täsmennyssivulla Jukka Mäkelä

Jukka Pekka Mäkelä (31. heinäkuuta 1949 Jyväskylä6. helmikuuta 2018 Fiskari,[1] Raasepori) oli suomalainen kuvataiteilija.[2] Hän kuului suomalaisen postmodernismin ja uusekspressionismin kärkihahmoihin.[3]

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkelä opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa 1967–1968 ja Suomen Taideakatemian koulussa 1968–1972 Helsingissä. Hän toimi myös asiantuntijatehtävissä, kuten Wihurin rahaston taideostolautakunnassa.[4]

Taiteellinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkelä on tehnyt suurikokoisia hillityn värisiä ekspressionistisia akryylimaalauksia, jotka liikkuvat abstraktin ja luontovaikutelman rajamailla. Maalausten lähtökohtana ovat usein vesi, lumi ja peruskallio.[5] Hän on työstänyt myös metalligrafiikkaa. Läpimurtonsa Mäkelä teki 1970-luvulla vähäeleisen konstruktivistisilla töillään, 1980-luvulla hän herätti laajaa huomiota rosoisilla, ekspressionistisilla töillään. 1990-luvulla taiteilijan ote keveni muuttuen herkäksi, graafisemmaksi ja "estetistisemmäksi".[6] 2000-luvulla Mäkelän töissä alkoivat korostua värit, voimakkaampi viiva sekä maalipinnan päälle liimattu japaninpaperi.

Mäkelän teoksia oli esillä laajassa näyttelyssä Merkki ja ele – maalauksia kolmelta vuosikymmeneltä Kiasmassa 1999.[4] Laaja katsaus Mäkelän uudempaan tuotantoon nähtiin Helsingin Taidehallissa Herkkyys ja voima -suurnäyttelyssä syksyllä 2015.[7]

Mäkelä sai Valtion taidepalkinnon 1977 ja 1981,[8] ja Pro Finlandia -mitali hänelle myönnettiin 2007.[9] Hän edusti Suomea Venetsian biennaalissa 1988. Taiteilijaeläke myönnettiin Mäkelälle 2013.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Valjakka, Timo: Taidemaalari Jukka Mäkelä on kuollut. Helsingin Sanomat, 8.2.2018, s. B 2. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.2.2018.
  2. Kuka kukin on 2003, s. 632. Helsinki 2002. ISBN 951-1-18086-X
  3. Nyberg, Patrik: ”Mäkelä, Jukka (1949–2018)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 795–796. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9. Teoksen verkkoversio.
  4. a b Kantokorpi, Otso: "On oltava edellä itseänsä.". Helsingin Sanomat, 30.7.2009, s. B 5.
  5. Jaukkuri, Maaretta – Nyberg Patrik: Jukka Mäkelä: Merkki ja ele – maalauksia kolmelta vuosikymmeneltä. Nykytaiteen museon julkaisuja 49/1999. Helsinki: Nykytaiteen museo Kiasma, 1999. ISBN 951-53-1909-9.
  6. Kuusela, Altti: ”Ilmaisun maalausmaastossa: Jukka Mäkelän kolme vuosikymmentä ja kahdeksan vuodenaikaa”, Jukka Mäkelä: Merkki ja ele, s. 14, 24. Kiasma 1998.
  7. Herkkyys ja voima -näyttely.
  8. Jukka Mäkelä taiteilijamatrikkelissa
  9. Katri Helena ja Pirkko Saisio saivat Pro Finlandian (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. Heille myönnettiin uudet taiteilijaeläkkeet 26.6.2013. Iltalehti. Arkistoitu 29.6.2013. Viitattu 26.6.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]