Juho Sairio
| Juho Sairio | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | Juho Oiva Sairio |
| Syntynyt | 4. kesäkuuta 1897 Kymi |
| Kuollut | 1. lokakuuta 1918 (21 vuotta) |
| Jääkäri | |
| Korkein sotilasarvo | jääkärivänrikki |
Juho Oiva Sairio (4. kesäkuuta 1897 Kymi – 1. lokakuuta 1918) oli suomalainen jääkärivänrikki. Hänen vanhempansa olivat välskäri Juho Sairio ja Hildur Josefina Lax.[1][2]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sairio kävi Helsingin suomalaista reaalilyseota ja erosi kahdeksannelta luokalta vuonna 1915 yhtyäkseen jääkäriliikkeeseen. Ylioppilaaksi hän kirjoitti vuonna 1918.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sairio liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppamaan 15. joulukuuta 1915, josta hänet siirrettiin 53 muun miehen kera 2. lokakuuta 1917 perustettuun pataljoonan tiedonanto-osastoon.[3] Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella sekä Aa-joella. Hän suoritti Libaussa vuonna 1917 järjestetyn sotakoulun B-kurssin.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sairio astui 7. helmikuuta 1918 Suomen armeijan palvelukseen Vänrikiksi ylennettynä ja saapui 3. maaliskuuta 1918 aselaiva S/S Virgolla Vaasaan ja liittyi sisällissotaan yliluutnantti von Hertzenin hiihto-osastoon aluksi joukkueen- ja myöhemmin osastonjohtajaksi. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Antooran-Pastuskerin akselilla, Suodenniemellä ja Epilän-Tampereen akselilla. Hän toimi 3. huhtikuuta 1918 alkaen Ylöjärvellä ja Kyröskoskella kutsuntajoukkojen kouluttajana ja siirtyi myöhemmin Porin rykmenttiin, missä toimi joukkueenjohtajana ja komppanianpäällikkönä 2. pataljoonan 7. komppaniassa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisällissodan jälkeen Sairio palveli edelleen Porin rykmentin 2. pataljoonassa ja hänet siirrettiin 18. kesäkuuta 1918 alkaen konekiväärikomppanian päälliköksi, mistä hänet siirrettiin edelleen 4. heinäkuuta 1918 Suomen valkoiseen kaartiin ja sijoitettiin 2. pataljoonan esikuntaan.[1][2]
Jääkärin kohtalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sairio liittyi heinäkuun lopulla vuonna 1918 kapteeni Toivo Kuisman johtamaan Vienan-Karjalan retkikuntaan. Hän toimi Vuokkiniemen taisteluissa konekiväärikomppanian päällikkönä, missä taistelussa koki kohtalonsa ja kaatui taistelussa 1. lokakuuta 1918 ja hänen viimeiseksi leposijakseen tuli hauta Äijä-järvestä.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
   |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Suomalainen, Jaakko, Sundvall, Johannes, Olsoni, Emerik ja Jaatinen, Arno (toim.): Suomen jääkärit: toiminta sanoin ja kuvin II, 2. painos. Kuopio: Osakeyhtiö Sotakuvia, 1933.