Emil Vähäpassi
Juho Emil Vähäpassi (29. toukokuuta 1885 Kauhava – 27. syyskuuta 1950) oli suomalainen jääkärimajuri. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan Valkoisen Armeijan riveissä komppanianpäällikkönä.[1][2]
Perhetausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Vähäpassi ja Iida Albertina Perälä. Ensimmäinen vaimo Elma Kivelä(s.1899) kuoli keuhkotautiin vuonna 1925. Toisen vaimon Rakel Maria Tannerin(k.1984) kanssa hänet vihittiin vuonna 1927. [1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vähäpassi kävi kansakoulun ja vuosina 1911 - 1912 yhden lukukauden Vaasan kauppakoulua. Suoritti yksityisesti keskikoulukurssin Iin yhteiskoulussa 1930. Hän kävi Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin vuonna 1928.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vähäpassi työskenteli maanviljelijänä Kauhavalla ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 7. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin pataljoonan rintamakomennuksen jälkeen 7. kesäkuuta 1917 alkaen pataljoonan täydennysjoukkoon ja komennettiin erikoistehtäviin Suomeen, mihin hän salakuljetti mukanaan saksalaisia käsiaseita, jotka hänen tuli jakaa Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntien johtohenkilöille. Tällä komennuksellaan hän osallistui suojeluskuntien koulutustyöhön Kauhavalla, Lapualla ja yleensäkin Etelä-Pohjanmaalla. Vuoden 1917 lokakuussa hän sai tehtäväkseen olla vastassa aselaiva S/S Equityä, joka saapui 31. lokakuuta 1917 mukanaan aselasti Pohjanmaan suojeluskunnille, jotka hän toimittikin sitten perille.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissodan aseellisentoiminnan alettua Vähäpassi otti osaa Kauhavan suojeluskunnan mukana venäläisten aseistariisumiseen Lapualla, Seinäjoella, Kokkolassa ja Raahessa sekä taisteluihin Oulusta. Myöhemmin hän toimi Hämeen ryhmän IV Vilppulan pataljoonan 2. eteläpohjalaisen komppanian päällikkönä, josta hänet siirrettiin myöhemmin V Mäntän pataljoonan 3. eteläpohjalaisen komppanian päälliköksi Mäntän rintamalohkolle. Hän otti Mäntän pataljoonan mukana osaa taisteluihin Riihiniemellä, Lylyssä, Hirsilässä, Juupajoella, Aitolahdessa, Takahuhdissa, Messukylässä, Uudessakylässä, Tampereella ja Lempäälässä. Tampereen valtauksen jälkeen hänet määrättiin 9. huhtikuuta 1918 alkaen Vaasan rykmentin II pataljoonan konekiväärikomppanian päälliköksi ja otti sen mukana osaa Viipurin valloitukseen.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vähäpassi palveli sisällissodan jälkeen edelleen Vaasan rykmentissä, josta hänet siirrettiin 27. heinäkuuta 1918 alkaen 3. konekiväärikomppanian päälliköksi Itämeren jalkaväkirykmentti 1:een, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Porin rykmentti. Seuraavaksi hänet siirrettiin 25. heinäkuuta 1924 alkaen 7. Erillisen konekiväärikomppanian päälliköksi, josta hänet määrättiin 27. kesäkuuta 1928 Pohjanmaan jääkäripataljoonan konekiväärikomppanian päälliköksi. Pohjanmaan jääkäripataljoonasta hänet komennettiin 6. joulukuuta 1933 Tampereen rykmenttiin, mutta sai pian komennuksen adjutantiksi Pohjois-Pohjanmaan sotilasläänin esikuntaan. Hän erosi armeijasta saavutettuaan vaaditun eroamisiän 29. toukokuuta 1935. Eronsa jälkeen hän toimi liikemiehenä Helsingissä talvisotaan saakka.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vähäpassi osallistui talvisotaan koulutusupseerina Helsingin suojeluskuntapiirissä, josta hänet siirrettiin myöhemmin pataljoonan komentajaksi 21. divisioonaan ja edelleen Jalkaväenkoulutuskeskus 5:een. Välirauhan aikana hän toimi sota-arkiston palveluksessa.[2]
Jatkosodan puhjettua Vähäpassi komennettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 13:sta päälliköksi ja pataljoonan komentajaksi. Hänet siirrettiin myöhemmin vuonna 1941 Jalkaväenkoulutuskeskus 1:een, missä hän toimi samassa tehtävässä. Vuonna 1942 hänet siirrettiin sota-arkiston palvelukseen ja oli sen palveluksessa vuoteen 1946 saakka. Hänet haudattiin Helsinkiin.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
      |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.