Kososlaisuus
Kososlaisuus on vanhoillislestadiolaisuuden sisällä vaikuttanut suunta. Se on saanut nimensä saarnaaja Juhana Alfred Kososelta. Kososlaisuus syntyi 1930-luvulla Viipurissa ja se aiheutti sekaannusta vanhoillislestadiolaisuuden sisällä. Kososlaiset arvostelivat toisia vanhoillislestadiolaisia ja katsoivat ymmärtävänsä uskonasiat muita paremmin. Kososlaiset alkoivat pitää omia erillisiä seuroja Viipurissa. Kososlaisuus levisi Viipurin vanhoillislestadiolaisten mukana Helsinkiin, Imatralle, Jyväskylään, Lappeenrantaan, Ouluun ja Tampereelle.
Viipurin seudun vanhoillislestadiolaisuuden sisäinen hajaannus muuttui selvemmäksi ja ulkonaiseksi vuonna 1932, jolloin entinen uusherännyt pappi Kustavi Lounasheimo "teki parannuksen" eriseurasta ja liittyi vanhoillislestadiolaisuuteen[1]. Kososlaiset nimittäin suhtautuivat Lounasheimoon kielteisesti ja epäluuloisesti, kuten yleensäkin pappeihin ja entisiin eriseuralaisiin. Kososlaisuus oli noin vuosina 1932–1937 ulkonaisestikin erillään vanhoillislestadiolaisuudesta julkisena "eriseurana".[2][3]
Juhana Kosonen sairastui vuonna 1937 vakavasti ja kutsui riidan osapuolet luokseen. Hänellä oli halu sopia asiat sairasvuoteella kuntoon. Riidat sovittiin ja Viipurissa alettiin pitää jälleen seuroja yhdessä. Kososen opetus ja perintö jäi elämään muiden seurakuntalaisten levittämänä. Kososlaisuus aiheutti ristiriitoja vanhoillislestadiolaisuuden sisällä kymmeniä vuosia.
Kososlainen oppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seppo Särkiniemen mukaan kososlaiset uskoivat lankeamattomuuden oppiin. Uskovaisen nimen opetettiin säilyvän Elämän kirjassa synneistä huolimatta. Toisaalta kososlaisuuteen liittyi tiukka ulkonainen hurskaus, joka näkyi esimerkiksi pukeutumisessa.
Tutkija Miikka Ruokasen mukaan 1970-luvulla uskottiin kososlaisuuden olevan "väärä henki", josta on saatava "parannuksen armo". 1960-luvulla ja 1970-luvulla joskus vaadittiin tai kehotettiin monia henkilöitä tekemään parannuksen "kososlaisesta hengestä", varsinkin ns. hoitokokousten yhteydessä. Kososlaisten katsottiin sallivan itselleen liiallisen kireyden arvostellessaan muiden "hempeyksiä" eli suvaitsevaa suhtautumista syntiin. Ruokasen mukaan Juhana Alfred Kososen edustaman kososlaisuuden ja 1970-luvun kososlaisuuden historiallinen yhteys on epäselvä. Molemmille oli kuitenkin yhteistä jyrkkyys.[4]
Kososlaisuus Helsingissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seppo Särkiniemen mukaan kososlaisuus syntyi Helsingissä pikkuhiljaa kanssapuheinstituution sisällä. Muistitieto kertoo, että Viipurista muuttaneiden siirtolaisten tulon jälkeen kososlaisuus alkoi näkyä eripuraisuutena seurakunnan sisällä. Se muun muassa esti SRK:n vuosikokouksen ja suurien seurojen järjestämisen Helsingissä vuonna 1947 sekä suviseurojen järjestämisen vuonna 1953 esityksistä huolimatta. Syksyllä 1951 Helsingin ja sen lähirauhanyhdistysten puhujat pitivät suljetun kokouksen, jossa todettiin puhujien jakaantuneen ja seurakunnissa olevan kososlaista opetusta. Kososlaisuutta yritettiin hoitaa johtokunnassa vuonna 1958, mutta tulokset olivat heikkoja. Kososlaisuus nousi esille myös vuonna 1960 muutamien seurakuntalaisten johtokuntaa vastaan kohdistamana kritiikkinä, jonka mukaan yhdistyksen johtokunta ei nauttinut seurakunnan luottamusta. Puhuttiin varjohallituksesta, joka vaikeutti yhdistyksen toimintaa ja järjesteli toimintaa yhdistyksen johtokunnan ohi. Seurakunnassa ja johtokunnassa oli näkemyseroja, joiden hoitamiseksi järjestettiin Helsingin Rauhanyhdistyksellä 12.5.1962 ylimääräinen kokous, jonka puheenjohtajana oli SRK:n silloinen puheenjohtaja Eino Vaherjoki. Keskustelun jälkeen tehtiin esitys, jossa ehdotettiin, että:
»- - seurakunnassa kososlaisuuden nimellä tunnettu ja ilmennyt väärä opetus ja väärä henki julistettaisiin eriseuraksi, pidettäisiin eriseurana ja eriseuraiset erotettaisiin (2. Tess. 3:6; 1. Tim. 6:3–6; 2. Kor. 6:16–17), eikä heitä enää Jumalan terveellä tervehditä.»
Esitystä kannatettiin, ja monet "tekivät kososlaisuudesta parannuksen". Kaikki "asiasta puhutellut" eivät kuitenkaan tehneet parannusta, joten "eriseura jäi". Asiaa yritettiin vuonna 1971 jälleen hoitaa neuvottelukokouksessa, johon osallistui myös SRK:n johtokuntaa. Kososlaisuus jäi edelleen kytemään pinnan alle ja nousi esille 1977–1981 järjestetyissä lukuisissa seurakuntailloissa, joissa siitä tehtiin parannusta muiden asioiden ohella.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kososlainen eriseura Viipurissa
- Warren Hepokoski: The Laestadian Movement: Disputes and Divisions 1861-2000 2002. Warren Hepokoski. Viitattu 31. heinäkuuta 2012. (englanniksi)
- Ari-Pekka Palola: Kahden kuoren suojassa. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen historia 1. SRK, 2010. ISBN 978-951-843-166-7.
- Mauri Kinnunen (2004): Herätysliike kahden kulttuurin rajalla. Lestadiolaisuus Karjalassa 1870-1939, Jyväskylän yliopisto. ISBN 951-39-1815-7, s. 250–252.
Kososlainen oppi ja kososlaisuus Helsingissä
- Seppo Särkiniemi: "Hyvän Paimenen hoidossa", Helsingin Rauhanyhdistyksen historiaa, SRK 1988, ISBN 951-9422-98-6, s. 133–135.
- Martti Vuollo: Lestadiolaisuus Helsingissä vuoteen 1963, Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys 1999, s. 230–232.
- Miikka Ruokanen: Jumalan valtakunta ja syntien anteeksi antamus. Sarja A N:o 36. Tampere: Kirkon tutkimuslaitos, 1980. ISBN 951-693-073-5, s. 44.