Jomalvikin kanava

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jomalvikin kanavan silta

Jomalvikin kanava on Tammisaaressa Raaseporissa Jomalvikenin ja Edesvikenin välissä sijaitseva avokanava. Kanava on 450 metriä pitkä ja sillä on syvyyttä noin yksi metri. Kanavaa alettiin rakentaa vuoden 1937 loppupuolella. Sen tarkoituksena oli lyhentää saaristossa asuvien matkaa Tammisaareen kymmenellä kilometrillä. Sotavuodet 1939-1945 viivästyttivät rakennustöitä kymmenellä vuodella. Kanava valmistui lopulta vuonna 1951.[1] Kanavan ylittävä silta yhdistää Gullön saaren Degerön saareen.[2]

Alun perin Gullön ja Degerön saarten välinen salmi ei ole ollut nykyisen kanavan paikalla vaan siitä noin kilometri länteen nykyisen Sundängenin kohdalla. Vielä ruotsalaisten sotilaskartoittajien 1700-luvun loppupuolella tekemässä rekognosointikartassa salmi nykyisen Sundängenin kohdalla näkyy kokonaan avovetenä.[3] Vuonna 1880 tehdyssä merikartassa salmi on jo ummessa.[4]

Kesäkuussa 2010 kanavassa sattui vakava veneonnettomuus, jossa kuoli yksi ihminen.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jomalvikin kanava Suomen kanavat. Bosse Arnholm. Viitattu 15.2.2020.
  2. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 16.2.2015.
  3. Harju, Erkki-Sakari (toim.): Kuninkaan kartasto Etelä-Suomesta´1776-1805, s. 60. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 978-952-222-366-1.
  4. Strang, Jan, Erkki-Sakari Harju & Seppo Laurell (toim.): Suomenlahden saaristokartasto 1880. Uusintapainos K. G. Ekebomin merkikartoista Viipurista Hankoon, s. 149. Helsinki: Genimap, 2006. ISBN 951-953--002-2. (suomeksi) (ruotsiksi)
  5. Jyrki Järvilehto rajussa veneturmassa Iltalehti.fi. 18.6.2010. Viitattu 1.12.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]