Jokioisten Verkatehdas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jokioisten Verkatehdas oli Turun läänin maaherran E. G. v. Willebrandin 1797 perustama verkatehdas, joka sijaitsi Tammelan pitäjässä Jokioisten kartanon alueella, Loimijoen rannalla.

Willebrandin aikakausi 1797–1809[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ernst Gustaf von Willebrand.
E. G. v. Willebrandin hauta.

E. G. v. Willebrand perusti 1797 villaverkatehtaan omistamansa Jokioisten kartanon maille, saamansa privilegion oikeuttamana, vaikka se oli tuon ajan asetuksien vastaista, sillä ne kielisivät manufaktuurien perustamisen maaseudulle.[1] Turun verankutojat syyttivät Willebrandia luvattomasta veranvalmistuksesta, jonka jälkeen Willebrand laillistutti tuotantonsa ja rupesi maksamaan tuotteistaan säädettyjä leimamaksuja.[2][3]

Jokioisten kartano

Willebrand omisti Jokioisten kartanon yhteydessä olevan suuren lampolan, josta saatuja villoja käytettiin tehtaassa raaka-aineina.[4][5] Verkatehtaassa oli vuonna 1797 käytössä kaksi kutomokonetta.[3]

Willebrandin aikana Jokioisten verkatehdas oli Suomen suurin verkatehdas, molemmat muut tuona aikana toiminnassa olleista kahdesta verkatehtaasta olivat selvästi pienempiä.[5]

Tulipalo tuhosi 1798 verkakutomon ja värjäämön. Uudelleen rakennetussa tehtaassa oli jo vuonna 1800 karstaus- ja kehruukoneita, mikä oli tuohon aikaan Suomessa vielä hyvin ainutlaatuisia.[6]

Tehtaan koneet vuonna 1803:

  • Wolf kone, jonka tehtävänä oli möyhiä pesty villa.
  • Plyysikone, joka suoritti esikarstauksen.
  • Kaksi skrubbel konetta, jotka toimivat hienopiikkisinä karstauskoneina.
  • Kaksi karstauskonetta, lopulliseen hienompaan karstaukseen.
  • Viisi kehruukonetta, varustettuina kukin 40 värttinällä ja 2 viipsintällä, jotka kelasivat langat[7]

Koneiden voimanlähteenä oli vesivoima, ja koneita käyttämään tarvittiin 15 aikuista ja 8 lasta. Alkuaikoina tuotanto oli pääasiassa sotilasverkaa. Kehräämöstä valmistui viikossa 500 vyyhtiä lankaa.[7]

Tehtaan työvoima oli vuosina 1799–1806 noin 60–70 henkeä. Tehtaan tuotanto myytiin suureksi osaksi Ruotsiin, jossa verka käytettiin armeijan vaatettamiseen. Tehtaan yhteydessä toimi tehtaankoulu, jonka opettajana oli seurakunnan pappi. Tehtaan yhteydessä oli myös työväestön sairaus- ja hautausapukassa.[3]

Willebrand perusti myös kaksiraamisen sahan ja myllyn sekä vuonna 1804 Jokioisten ruukin, jonka yhteyteen rakennettiin kankipaja, jonka raaka-aineena käytettiin ruotsalaista rautaa.[8]

Willebrandin jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

E. G. v. Willebrandin kuoltua vuonna 1809 Jokioisten kartanon omisti hänen leskensä Venla Gustava von Willebrand vuoteen 1820 asti, jonka jälkeen omistajina olivat heidän lapsensa, jotka ensin vuokrasivat kartanon ja sitten myivät 1826 kapteeni Joseph Brehmerille. Verkatehtaan vuokraajana oli 1810 värjärimestari Fredrik Grek, vuodesta 1823 alkaen J. C. Büttner, vuoden 1827 loppuun tehtailija Carl Nyström.[9][10]

Joseph Brehmer vuokrasi Jokioisten verkatehtaan saksalaisille C. W. Herrenkohlille ja Carl August Dopellille 1827 alkaen viiden vuoden ajaksi. Heidän aikanaan verkatehtaassa oli kuusi kutomotuolia. Vuokra-ajan päätyttyä 1833 saksalainen Carl August Dopell vuokrasi tehtaan kymmeneksi vuodeksi. Vuokrasopimuksessa oli myöhemmin hyvin haitallisesti tehtaan toimintaan vaikuttanut verkatehtaan vesivoiman käytön rajoitus, joka varasi vesivoiman ensisijaisesti rautatehtaan ja myllyjen käyttöön. Tämän velvoitteen johdosta verkatehtaan koneita piti käyttää käsin silloin, kun vesivoima oli vähissä.[11]

Verkatehdasta ei juurikaan kehitetty vuosina 1809–1839, uusia koneita ei hankittu ja vanhatkin koneet olivat kuluneita. Verkatehtaassa oli vuonna 1838 oli Hämeen läänin maaherran kertomuksen mukaan vain kaksi kutomotuolia ja karstauskone sekä kehruukone, jotka kaikki kävivät vesivoimalla. Tehtaaseen kuului tuolloin myös värjäämö ja kuivaamo.[12]

A. W. Wahrenin aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A. W. Wahren
Wahrenin rakennuttamia Jokioisten verkatehtaan rakennuksia.

A. W. Wahren vuokrasi tehtaan Josef Bremeriltä 1838, edellisen tehtaan vuokraajan Carl August Dopellin lopettaessa toimintansa. Wahren teki viiden vuoden vuokrasopimuksen, vuoden 1843 loppuun ja jatkoi sopimusta yhdeksällä vuodella vuoden 1852 loppuun.

Tehtaassa oli vuonna 1840 työntekijöinä 29 täysi-ikäistä ja 16 lasta. Osa työväestä oli tuotu Ruotsista.[10]

Wahrenin tullessa Jokioisten verkatehtaan vuokraajaksi, tehtaan rakennuksia uusittiin. Jokioisten kartanon omistaja Josef Bremerin kustannuksella uusittiin osa rakennuksista ja Wahren rakennutti omalla kustannuksellaan uusia rakennuksia.[13]

Jacquard-kone skotlantilaisten mattojen kutomiseen.

Jokioisten verkatehtaaseen kuului seuraavat rakennukset:

  • Kehräämörakennus: kaksikerroksinen kivirakennus, kosken alajuoksun varrelle vuonna 1841 Bremerin rakennuttama. Kehräämön voimanlähteenä oli 16 hevosvoimaa tuottava vesiratas. Kehräämössä oli: kuusi raasinkonetta, kaksi karstauskonetta. kaksi esikehruukonetta, joiden toiminta perustui Mulejenny-järjestelmään. Kehruukoneissa oli yhteensä 420 värttinää ja kuusi mekaanista veran kutomistuolia. Lisäksi oli yksi leikkuukone ja yksi höyrykattila, lämmitystä varten.[14]
  • Vanutuslaitos: Puurakennus, kosken niskalla, 1841 Bremerin rakennuttama.
Mulejenny-järjestelmään perustuva kehruukone.
  • Kutomo: Kaksikerroksinen hirsirakennus, jonka rakennutti Wahren 1843. 17 kutomatuolia, viisi vakosametti-tuolia, viisi Jacquard-konetta, joilla kudottiin skotlantilaisia mattoja.[14][15]
  • Värjäämö:Puurakennus, Bremerin rakennuttama noin 1840–1841, yksi dekater-kone.[14]
  • Mekaaninen verstas: Puurakennus, rakennettu ennen vuotta 1840. Työntekijöinä kaksi seppää, kaksi puuseppää, sorvari ja valaja.[14][16]
  • Kuivaamot: Rakennettu kivestä 1826. Kuivaamoja oli kaksi.
  • Makasiini.
  • Vanutusrakennus: Puurakennus, rakennettu 1826.
  • Pörhimörakennus: Puurakennus, rakennettu ennen vuonna 1840.

Tehtaaseen kuuluivat myös Wahrenin 1841 rakennuttamat panimo, konttorirakennus, talli ja navetta sekä 1826 rakennetut neljä asuinrakennusta.[16][17]

Wahrenin aikana Jokioisten verkatehdas oli Suomin suurin verkatehdas, toisena oli Littoisten verkatehdas.[18]

Wahren valmisti aluksi verkaa, joka oli keskilaatuista, vuodesta 1840 alkoi friisin, kasmirin, vuorikankaiden ja huopien valmistaminen. Tehtaan laajentamisen jälkeen kyettiin valmistamaan myös satiinia, korderoyta, huopaa, flanellia ja hienoa verkaa. Tehtaan tuotannon arvo vuonna 1840 oli 40 000–50 000 hopearuplaa. Skotlannin mattoja alettiin valmistaa 1844. Tehdas sai manufaktuurirahastosta salaneuvos von Haartmanin suosituksesta 3 000 ruplan lainan mattojen valmistamiseen.[19]

Wahrenin uudistaessa ja laajentaessa Jokioisten verkatehdasta hän joutui jatkuvasti ottamaan velkaa ja sopimaan velkojiensa kanssa erityisiä maksujärjestelyjä. Jokioisten tehdas oli Josef Bremerin omistamalla maalla ja suurimmaksi osaksi myös hänen rakennuksissaan. Wahren maksoi vuokraa 600 hopearuplaa vuodessa, omisti koneet ja osan rakennuksista, jotka oli vuokrasopimuksen päätyttyä myytävä tai vietävä pois.[15] Wahren tahtoi pidentää vuokrasopimusta 30 vuodella, mutta Josef Bremer ei suostunut kuin 10 vuoden sopimukseen.[15]

Jokioisten verkatehtaan valmistamat tuotteet kuljetettiin hevosilla lähimpiin rautatie- tai satamakaupunkeihin, joista paluumatkalla tuotiin usein tuotantoon tarvittavia raaka-aineita. Markkinoilta ostettiin ruokaa ja raaka-aineita, joiden kuljettamiseen tarvittiin runsaasti kärryjä ja hevosia. Turun kesämarkkinoilta vuonna 1845 ostettujen villojen, kalkin ja silakkojen kuljettamiseen tarvittiin 180 hevosta, eivätkä nekään riittäneet, vaan tavaroita piti hakea Jokioisiin toisenkin kerran. Kuljetuksista huolehtivat palkatut pikkutalolliset ja torpparit.[20]

Wahren sai Jokioisten verkatehtaasta tuloja 3 000–4 000 hopearuplaa vuodessa. Hän alkoi suunnitella Forssan tehtaan perustamista vuonna 1844. [19] Hän vuokrasi maanviljelijä Ali-Heikalta Kuhalankosken rannalta maa-alueen. Sen jälkeen Wahren vuokrasi kosken ja myllyn, jotka olivat kuuden talollisen omistuksessa.

Wahren perusti 1847 Kuhalankoskelle Forssan Puuvillan Kehruu Yhtiön, ja siksi hän luopui Jokioisten verkatehtaasta vuonna 1852 ja myi sen A. I. Frietschille. Jokioisten verkatehdas siirrettiin 1859 Tampereelle, ja näin sai alkunsa Tampereen Verkatehdas.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alho, Keijo: Suomen teollisuuden suurmiehiä, Porvoo 1961,
  • Kaukovalta, K. V.: Tampereen verkatehdas 1797–1929, Helsinki, 1930
  • Kaukovalta, K. V.: Forssan puuvillatehtaan historia 1847–1934, Oy Forssa Ab, Hämeenlinna, 1934

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Tampereen verkatehdas 1797–1929, s. 11
  2. ↑ Tampereen verkatehdas 1797–1929, s. 15–16
  3. ↑ a b c Kaukovalta, Forssan puuvillatehtaan historia, s. 7
  4. ↑ Jokioisten verkatehdas (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ a b Värjärimestarina Jokioisilla ja Forssassa
  6. ↑ Tampereen verkatehdas 1797–1929, s. 13
  7. ↑ a b Tampereen verkatehdas 1797–1929, s. 14
  8. ↑ Tampereen verkatehdas 1797–1929, s. 15
  9. ↑ Tampereen verkatehdas 1797–1929, s. 16
  10. ↑ a b Kaukovalta, Forssan puuvillatehtaan historia, s. 10
  11. ↑ Tampereen verkatehdas 1797–1929, s. 16–17
  12. ↑ Tampereen verkatehdas 1797–1929, s. 17
  13. ↑ Tampereen verkatehdas 1797–1929, s. 21–22
  14. ↑ a b c d Tampereen verkatehdas 1797–1929, s. 21
  15. ↑ a b c Kaukovalta, Forssan puuvillatehtaan historia, s. 37
  16. ↑ a b Tampereen verkatehdas 1797–1929, s. 22
  17. ↑ Kaukovalta, Forssan puuvillatehtaan historia, s. 38
  18. ↑ Kaukovalta, Forssan puuvillatehtaan historia, s. 39
  19. ↑ a b Kaukovalta, Forssan puuvillatehtaan historia, s. 43
  20. ↑ Kaukovalta, Forssan puuvillatehtaan historia, s. 48, 51
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jokioisten_Verkatehdas&oldid=22238111”