John Drew Barrymore

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
John Drew Barrymoren tähti Hollywood Walk of Famella.

John Drew Barrymore, oik. John Blyth Barrymore, Jr. (4. kesäkuuta 1932 Beverly Hills, Kalifornia29. marraskuuta 2004 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän oli kuuluisan Barrymoren näyttelijäperheen jäsen. Hänen isänsä oli John Barrymore, hänen setänsä Lionel Barrymore ja tätinsä Ethel Barrymore. Hänellä oli neljä lasta joista yksi on Drew Barrymore.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Drew Barrymore syntyi vuonna 1932 näyttelijälegenda John Barrymoren ja näyttelijätär Dolores Costellon perheeseen. He erosivat pian hänen syntymänsä jälkeen ja John Drew Barrymore lähetettiin alun perin sotilasakatemiaan, mutta päättikin seurata kuuluisan sukunsa jalanjälkiä näyttelijänä. Barrymore alkoi esiintyä pienen budjetin elokuvissa 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa, muttei koskaan saavuttanut samanlaista yltiöpäistä menestystä kuin isänsä aikoinaan. John Drew Barrymore nähtiin mm. Fritz Langin elokuvassa "Huulipunamurhaaja" (1956). Hänen uransa näyttelijänä lopulta päättyi 1970-luvulla. John Drew Barrymore kärsi isänsä tavoin vaikeasta alkoholiriippuvuudesta, ja hän menehtyi syöpään 72-vuotiaana vuonna 2004.


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]