Johannes Alaranta
Johannes Alaranta (14. marraskuuta 1895 Alahärmä – 15. tammikuuta 1979[1]) oli suomalainen jääkärivänrikki. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Alaranta ja Sanna Rjörkholm. Hänen puolisonsa oli Suoma Römpötti.[2][3]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän kävi kansakoulun. Taistelukoulun kanta-aliupseerikurssin jalkaväkilinjan hän suoritti vuonna 1929.[2][3]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä Alahärmäläinen maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 11. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 23. syyskuuta 1917 4. komppaniaan. Johannes Alaranta otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella, Schmardenissa ja Aa-joella.[2][3]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Suomen sisällissota
Johannes Alaranta saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) aliupseeriksi ylennettynä jääkärien etujoukon mukana 18. helmikuuta 1918. Suomen sisällissotaan hänet komennettiin Vähänkyrön–Kauhajoen suojeluskuntakomppaniaan vähäkyröläisten joukkueenjohtajaksi. Sisällissodassa hän osallistui Ikaalisten taisteluun, jossa hän haavoittui Kilvakkalan kylässä 10. maaliskuuta 1918. Hänen haavojaan hoidettiin Vaasan sotilassairaalassa ja parannuttuaan hänet komennettiin 2. jääkärirykmentin täydennyspataljoonan 1. komppaniaan koulutusaliupseeriksi.[2][3]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hänet siirrettiin 8. heinäkuuta 1918 Pioneerikoulutuspataljoonan 1. komppaniaan. 29. marraskuuta 1918 hänet siirrettiin Panssarijuna n:o 1:een, josta hänet siirrettiin 25. huhtikuuta 1919 Pioneeripataljoona 1:een, Rautatiepataljoonaan hänet komennettiin 1. marraskuuta 1923 ja Tampereen rykmenttiin 8. syyskuuta 1927, missä hänet määrättiin ensin 8. komppaniaan ja 1. marraskuuta 1928 aliupseerikouluun koulutusaliupseeriksi.[2][3]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Talvisodassa hän toimi joukkueenjohtajana Talouskoulussa, osallistuen Taipaleen taisteluun. sotien välisen ajan hän toimi komppanianvääpelinä 7. prikaatin 2. pataljoonassa. Jatkosodassa hän toimi Jalkaväkirykmentti 28:ssa joukkueenjohtajana ja osallistui Tyrjän ja Ristilahden taisteluihin. Hän haavoittui Kojolanjärvellä 24. helmikuuta 1942. Haavoista parannuttuaan hänet komennettiin joukkueenjohtajaksi jalkaväenkoulutuskeskus 19:ään. Koulutuskeskuksesta hänet siirrettiin työleirin päälliköksi Sotavankileiri 6:een, jossa hän toimi vuodet 1942–1944. Sotavankileiri 1:n päällikkönä hän toimi vuonna 1944.[3]
Sotien jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän jäi eläkkeelle armeijasta vuonna 1945. Eläkkeellä ollessaan hän osallistui miinanraivaukseen, jossa tehtävässä haavoittui 8. heinäkuuta 1946. Haavoistaan toivuttuaan hän työskenteli Helsingissä Soinne ja K:ni Oy:n palveluksessa vuosina 1949–1967.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
      |
|