Johan Henrik Wijkman

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Johan Henrik Wijkman (myös Juhana Henrik Vijkman, noin 1698 Porvoo7. syyskuuta 1751 Tukholma) oli suomalainen kihlakunnantuomari ja valtiopäiväedustaja. Wijkman oli yhteistyössä Venäjän kanssa ja pyrki kaatamaan Ruotsia hallineen hattupuolueen hallituksen. Hänet vangittiin maanpetoksen takia ja mestattiin[1].

Wijkmanin vanhemmat olivat Porvoon pormestari Jakob Wickmannus, myöhemmin Wijkman (k. 1728) ja hänen ensimmäinen puolisonsa Anna Elisabet Gottsman. Wijkman seurasi tuomaria käräjillä 1715 ja hän oli Turun hovioikeuden auskultanttina 1720.

Wijkman toimi kamarikollegion ylimääräisenä virkamiehenä vuodesta 1720, Kyminkartanon ja Lappeen tuomiokunnan tuomarin apulaisena vuonna 1722 sekä vuodesta 1722 lähtien Turun hovioikeuden asianajajana. Hän oli Raahen pormestarina vuodesta 1729 ja viimeksi hän oli Pien-Savon tuomiokunnan tuomarina 1740–1751. Wijkman oli myös Raahen pormestarina ollessaan valtiopäivämiehenä vuosien 1731 ja 1738–1739 valtiopäivillä.[2][3][2]

Wijkman pakeni sotaa Ruotsiin 1741, mutta palasi Suomeen tuomarinvirkaan 1743. Kun hänet oli ilmiannettu epäsäännöllisestä elämästä ja omavaltaisesta käytöksestä, hän pakeni 1748 Venäjälle tutkinnan vielä ollessa meneillään, mutta palasi Suomeen 1749. Kruunu takavarikoi hänen omaisuutensa, jolloin hän värväytyi Tukholmassa ollessaan rahapulassa Venäjän asiamieheksi Suomessa 1750. Hänet paljastettiin ja vangittiin 1751, tuomittiin valtiopetoksesta 12.8.1751 kuolemaan ja mestattiin Tukholmassa 7.9.1751.[3][2]

Wijkman oli naimisissa Kristina Elisabet von Ackernin kanssa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gunnar Suolahti: ”Vijkman, Vähä-Savon tuomari”, Elämää Suomessa 1700-luvulla, s. 33, 69, 101–104. Yhteisniteen 2. painos (1.p 1909 ja 1917). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1991. ISBN 951-717-661-9.
  2. a b c Johan Henrik Wijkman. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Verkkojulkaisu 2005. Yrjö Kotivuori. Luettu 30.5.2014.
  3. a b Otavan Iso tietosanakirja osa 9 p. 1509.