Jenni Rope

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Terhi Ekebomin ja Jenni Ropen yhteisteos Pienet maailmat (Small Worlds, 2012) Kaisa-talossa, Helsingin Kaisaniemessä.
Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksen sisääntuloaula. Jenni Ropen Mobile E & W -teoskokonaisuuden osa (2018).

Jenni Rope (s. 1977 Lahti)[1][2] on suomalainen kuvataiteilija joka tekee maalauksia, mobile-veistoksia, kuviosuunnittelua ja animaatioita. Helsingissä asuva ja työskentelevä Rope on opiskellut maalausta Vapaassa taidekoulussa ja Kuvataideakatemiassa, graafista suunnittelua Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, sekä animaatiota London College of Printingissä Lontoossa.

Rope on tehnyt kuvakirjoja, kuvituksia, levynkansia sekä printtisuunnittelua muun muassa Marimekolle ja Vimma Companylle. Rope perusti sarjakuvaa ja taidekirjoja julkaisevan Napa Books -kustantamon Jussi Karjalaisen kanssa vuonna 1997, sekä sen jatkumon Napa Gallerian Helsinkiin vuonna 2007. Hän voitti vuonna 1999 Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun pääpalkinnon ja vuonna 2008 parhaan animaation palkinnon Young Illustrators Award -kilpailussa Zürichissa.[3][4][5]

Helsingin yliopiston kirjaston Kaisa-talossa on Ropen Terhi Ekebomin kanssa tekemä teos teos Pienet maailmat (2012). Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksen kahdessa aulassa on Mobile E & W (2018).[6][7] Vuonna 2016 Ropelle myönnettiin William Thuringin palkintojen ohella jaettava nimikkopalkinto.[8]

Rope on myös soittanut koskettimia Karkkiautomaatti-yhtyeessä.[9]

Julkaisuja[10][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjakuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Miss Simon Ginlemon. Napa Books, 1999.
  • Kinomatti. Napa Books, 2001.
  • Monday. Napa Books, 2002.
  • Tuesday. Napa Books, 2003.
  • Wednesday. Porin taidemuseo / Napa Books, 2003. ISBN 951-9355-84-7.
  • Thursday. B.U.L.B comix / Napa Books, 2004.
  • Friday. Napa Books, 2005.
  • Mitä teet viikonloppuna?. WSOY, 2006. ISBN 951-0-32247-4.

Muita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rope, Jenni: CV (pdf) Jenni Ropen verkkosivut. Viitattu 31.3.2014.
  2. Valjakka, Timo: Sarjakuvapiirtäjällä on sivellin hallussaan. Helsingin Sanomat, 19.5.2009. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 31.3.2014.
  3. Römpötti, Harri: Pohjoismaisuus näkyi Kemin sarjakuvakilpailussa. Helsingin Sanomat, 17.5.1999. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 31.3.2014.
  4. Jenni Rope suunnitteli instituutin uuden visuaalisen ilmeen Suomen Lontoon instituutti. Viitattu 31.3.2014.
  5. Uimonen, Anu: Jenni Ropen animaatio palkittiin Sveitsissä. Helsingin Sanomat, 23.10.2008. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 31.3.2014.
  6. Maija Aalto: HS Augustus etukäteen Kalasatamaan avattavaan valtavaan terveysasemaan, joka on iso testi soten tulevaisuudesta – Onko juhlaan aihetta? hs.fi. 20.1.2018. Viitattu 25.8.2018.
  7. REDI to emphasise experiences of relevance through art (Lähteenä rakennuskonserni SRV Group Plc:n lehdistötiedote) Euroinvestor, euroinvestor.dk. 24.5.2018. Viitattu 25.8.2018. (englanniksi)
  8. William Thuring -palkinto
  9. Hurskainen, Antti: Karkkiautomaatti: Suudelmilla, 1998 Desibeli.net. 6.3.2010. Viitattu 31.3.2014.
  10. Hakutulos: Rope, Jenni Fennica – Suomen kansallisbibliografia. Viitattu 31.3.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]