Jelšanin kulttuuri

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jelšanin kulttuuri tai Elšanin kulttuuri (ven. Елшанская культура, Jelšanskaja kultura, engl. Yelshanian culture tai Elshanian culture tai Elshanka culture) oli Venäjällä Volgan itäpuolella vaikuttanut kivikautinen kulttuuri, joka otti käyttöönsä kivikauden keramiikkaa ensimmäisten joukossa Euroopassa. Keramiikan käyttö ei kuitenkaan edellyttänyt maanviljelyä tai karjanhoitoa, vaan ryhmät jatkoivat mesoliittista elämäntyyliään ollen pääasiassa metsästäjä-keräilijöitä. Tämän vuoksi Jelšanin kulttuuri luokitellaan subneoliittiseksi kulttuuriksi. Kulttuuri ajoitetaan yleensä noin 7100−5500 eaa., mutta sen kaikkia radiohiiliajoituksia eivät kaikki tutkijat vielä hyväksy. Se muuttui myöhemmin laajemmalla alueella vaikuttaneeksi Lugovojen kulttuuriksi.[1][2][3][4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löydetyt asuinpaikat sijaitsevat Itä-Euroopan reunassa Samaran, Orenburgin, Uljanovskin ja Penzan alueiden länsiosissa ja Mordvan itäosissa. Seutu on nykyisen metsä- ja metsäarovyöhykkeen rajalla. Sitä se oli myös boreaalisen ilmastokauden alkaessa, mutta se kuivui ja ruohottui etelästä päin pakottaen ihmiset siirtymään pohjoisemmaksi atlanttisen ilmastokauden alkaessa.

Merkittäviä asuinpaikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jelšanin ryhmät asuivat kausiluonteisesti metsäaron ja aro laikuttamassa ympäristössä jokien ja järvien äärellä pienissä leireissä. Leirit on sijoitettu toistuvasti korkeimman tulvarajan yläpuolelle. Niiden kulttuurikerros on ohut ja kerroksesta on tehty suhteellisen vähän löytöjä. Tämä viittaa asuinpaikan lyhytaikaiseen käyttämiseen, vaikka sitä onkin käytetty toistuvasti pitkän aikajakson kuluessa. Asuinpaikkoja on löydetty Volgan "mutkan" tienoilla. Niitä ovat esimerkiksi Ivanovskaja (ven. Ивановская), Vanha Jelšan 1 ja 2 (ven. Старо-Елшанские), Vilovatovskaja (ven. Виловатовская), Šihan ja Maksimovskaja (ven. Максимовская), jotka sijaitsevat Samaran jokilaaksossa. Yksi asuinpaikka Tšernikov brod on idässä Uraljoen varressa. Sokin (ven. Сок)-joen laaksosta tunnetaan asuinpaikat Stojanki Krasnyi Gorodok (ven. стоянки Красный Городок), Nitžijaja Orljanka 2 (ven. Нижняя Орлянка), Tšekalino 4 (ven. Чекалино IV), Lebjažinka 4 (ven. Лебяжинка IV) ja Iljinka (ven. Ильинка). Myös Volgan länsipuolella on muutama asuinpaikka. Ust-Tašelka sijaitsee lähes Volgan varrella, yksi toinen Vjunovon järveltä Soura-joen varrella ja Ozimjenki 2 Mokšajoen varrella. Kaukaisin paikka, jossa löytyy kulttuurin jäänteitä sijaitsee Kaspianmeren itäpuolella Dzhebelin luolassa.[5][3]

Asuinpaikat oli valittu viisaasti ja ne olivat myös muidenkin kulttuurien käytössä. Siksi löytöaineistot olivat välillä sekoittuneet eikä aina tiedetty, mikä esine kuului mihinkin kulttuuripiiriin. Muutama asuinpaikka oli kuitenkin vain Jelšanin kulttuurin käytössä, joten osa ryhmien erityispiirteistä voitiin tunnistaa.[5]

Ajoitusongelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki tutkijat eivät hyväksy vielä kaikkia ajoituksia ja pitävät niitä liian vanhoina. Tämä johtuu pääasiassa radiohiiliajoituksista, joita on otettu kotilonkuorista, jonka karbonaatin hiili ei vastaa suoraan ilmakehän koostumusta vaan sisältää kalkkikivikalliosta liuennutta ikivanhaa hiiltä. Näistä saadut radiohiilinäytteet antavat kulttuurin alulle noin 8100−7600 eaa. olevia aikoja, kun taas keramiikan orgaanisen sekoitteen tai karstan näytteet antavat noin 5800−5300 eaa. olevia aikoja. Ero on siten merkittävä ja vaikuttaa siihen, voidaanko kulttuuria pitää keramiikan ensimmäisenä käyttäjänä alueellansa.[2][4]

Varhaisia ajoituksia on saatu Tšekalinosta 7100-6500 eaa. ja Ust-Tashenkasta 7100-6300 eaa.. Muuten ajoitukset painottuvat 6000-5700 eaa. jälkeiseen aikaan. Jos myöhäisistä ajoituksista ilmoitetaan vain ne, jotka on otettu muusta materiaalista kuin kotiloista, saadaan seuraava luettelo: Tšekalino noin 6050 BP eli 5000 eaa., Nitžijaja Orljanka noin 5700 BP eli 4600 eaa., Lebjažinka noin 6000 BP eli 4900 eaa., Vjunovon järvi noin 5800 BP eli 4700 eaa. ja kaukainen Dzhebelin luola noin 6100 BP eli 5100 eaa..[2][3][6]

Kiinteät muinaislöydöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asumukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asuinpaikoilta ei ole löydetty jälkiä asumuksista, joissa olisi ollut kiinteitä rakenteita. Asuinpaikoilla saatettiin asua kotamaisissa kevyissä asumuksissa. Tiedetään kuitenkin, että kirveet tai taltat on valmistettu käyttöä varten, mutta mitä niillä on tehty, ei ole vielä selvinnyt.[5]

Haudat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haudat olivat pieniä kuoppahautauksia, jotka peitettiin kalkkikivillä mutta ei merkitty muuten erityisemmin. Vainajan luut löydettiin raajat taivutettuna eikä hautaukseen lisätty hauta-antimia kovinkaan paljon. Esimerkiksi Tšekalino-4:ssa oli nainen haudattuna kyljelleen kyykkyyn ja hänen kätensä oli aseteltu hänen päänsä alle. Kaikkia hänen luitaan ei löydetty, mutta pieni veitsi löytyi hänen päänsä vierestä. Lebjažinka-4:n haudan pohjalla makasi vainaja kyljellään selkä pohjoiseen ja suorassa asennossa. Pään aluseksi oli aseteltu kivi. Mukaan hautaan oli annettu luuharppuuna, jauhinkivi, tasapohjainen keramiikka-astia, hammastettu luutikari ja kilpikonnan kuoren kappale. Osa hautauksista olivat siten hauta-antimiltaan runsaitakin.[5]

Esinelöydöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiviesineitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiviesineet on valmistettu pääosin kahdesta paikallisesta piikivestä. Toisen väri toistaa harmaan eri sävyjä ja toinen on värikkäämpi sisältäen keltaista, punaista, vaaleanpunaista ja ruskeaa. Myös muista kivilajeista tehtiin vähäinen määrä työkaluja. Poimittu piikivi valmistettiin työstämällä sille karkean suippomaisen muodon, josta voitiin irrottaa iskemällä pitkän mallisia säleitä. Osa kivistä on käsitelty tulessa, mistä on jättänyt pintaan tunnusomaisia mikrohalkeamia.[5]

Jos säleen tyvi kavennettiin sopivasti, sopi se nuolen kärjeksi. Kivinen kärki saattoi kelvata suoraan viistona teräksi tai sitäkin muotoiltiin painamalla säleestä irti pieniä lastuja, kunnes haluttu muoto löytyi. Nuolenkärjet olivat useita senttimetrejä pitkiä, mutta korkeintaan pari senttimetriä leveitä ja muutaman millin ohuita säleitä.[5]

Kaapimia valmistettiin kaikenlaisista kivilajeista. Ainoastaan kaavinnassa tarvittava terä on työstetty huolellisesti. Kaapimia on käytetty pintahiontaan, kun esimerkiksi kuorta irrotettiin puusta, rasvat kaavittiin nahasta tai kalat suomustettiin. Pora valmistettiin kaventamalla kiven yksi pää pitkäksi ja kapeaksi "nenäksi", joka työstettiin lopuksi teräväksi.

Kirveet tai taltat olivat yleisiä. Niitä käytettiin puutöissä. Koska mitään puisia rakenteista tai esineitä ei ole löytynyt, asiaan ei tule selvyyttä. Arvailut aseiden, veneiden ja majojen valmistukseen ovat yleisiä.

Luuesineitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vain kaksi luukärkeä voidaan varmuudella liittää Jelšanin kulttuurin aineistoon. Toinen on keihäänkärki, joka on noin 12 cm pitkä ja keskeltä pari senttiä leveä. Sen kiinnityskohta kapenee tasaisesti taaksepäin. Toinen kärki on väkäsellinen harppuunankärki, jossa suuri väkänen tarkoittanee suurien kalojen pyyntiä.[5]

Keramiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jelšanin keramiikka

Astiat on valmistettu mutaisesta savesta, jota löytyy jokivarsien asuinympäristöstä. Saveen, joka oli hieman suolaista, sekoitettiin keramiikan murskaa, orgaanisia kuituja, kalan suomuja ja luumurskaa. Astioiden muoto on yleensä pyöreä-, tasa- tai suippopohjainen ja astian reunat kaartuvat suuaukon kohdalta sisään kääntyen lopussa ulos taivutetussa taipeessa. Koristelu on vähäistä. Se koostuu pienistä ja suurista kuopista, piirretyistä viivoista, jotka muodostivat rivejä, kolmioita, nelikulmioita ja sik-sak-kuvioita. Niitä voitiin korostaa kuoppariveillä.[2][3]

Elinkeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avoimessa ja ruohovaltaisessa tai puolimetsäisessä ympäristössä eli tiettyjä eläimiä, joita metsästettiin. Asuinpaikoilta on löydetty saigan, villihevosen ja kilpikonnan luita, jotka olivat arojen eläimiä. Myös metsien eläinten luita on löydetty: antilooppi, hirvi, majava, näätä, peura, karhu ja saukko. Myös kalastus oli tavallista. Sen sijaan kesyjen eläinten luita ei ole löydetty asuinpaikoilta.[5]

Eläminen perustui asuinpaikan kausittaiseen vaihtamiseen, koska eri eläimet esiintyivät runsaina eri aikoina eri paikoissa. Ehkä juuri asuminen aron ja metsän rajalla mahdollisti kummankin ekosysteemin hyödyntämisen eri vuodenaikoina. Hinta oli jatkuva muuttu ravinnon perässä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Piezonka, Henny: Stone Age hunter-gatherer ceramics of North-Eastern Europe: New insights into the dispersal of an essential innovation. Documenta Praehistorica, 2012, nro XXXIX, s. 23−51. Ljubljana, Kroatia: Ljubljanan yliopisto. ISSN 1408-967X. Verkkoversio (pdf) Viitattu 2.6.2014. (englanniksi)
  • Vybornov, Aleksandr: Time and palaeoenvironment in the Neolithisation of the Povolzhye forest-steppe. Documenta Praehistorica, 2011, nro XXXVIII, s. 267−274. Ljubljana, Kroatia: Ljubljanan yliopisto. ISSN 1408-967X. Verkkoversio (pdf) Viitattu 19.7.2014. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Piezonka, Henny: Stone Age hunter-gatherer ceramics of North-Eastern Europe: New insights into the dispersal of an essential innovation, s.40−41
  2. a b c d Vybornov, Aleksandr: Time and palaeoenvironment in the Neolithisation of the Povolzhye forest-steppe, 2011
  3. a b c d Budja, Mihael: Early neolithic pots and potters in Western Eurasia, 2011
  4. a b Kuzmin, Jaroslav: THE PATTERNS OF NEOLITHIZATION IN THE NORTH EURASIAN FOREST ZONE: A COMMENT ON HARTZ ET AL. (2012)
  5. a b c d e f g h Порталом "Археология России": РАННИЙ НЕОЛИТ - ЕЛШАНСКАЯ КУЛЬТУРА, 2000
  6. Ajoituksien kalibrointi: CalPal- online