Siirry sisältöön

Jean Paul

Wikipediasta
Johann Paul Richter, Heinrich Pfenninger 1798
Jean Paul eli Johann Paul Friedrich Richter, Friedrich Maier 1810

Johann Paul Friedrich Richter, kirjailijanimi Jean Paul (21. maaliskuuta 1763 Wunsiedel, Fichtelgebirge, Bayreuthin ruhtinaskunta − 14. marraskuuta 1825 Bayreuth, Baijerin kuningaskunta, Saksan liitto) oli saksalainen kirjailija ja humoristi.[1][2]

Hänen teoksensa olivat valtavan suosittuja 1800–1820 -luvuilla. Hänen kirjailijanimensä Jean Paul heijasteli hänen ihailuaan ranskalaista valistusfilosofi ja kirjailija Jean-Jacques Rousseauta kohtaan. Jean Paulin kirjoitukset toimivat siltana kirjallisuuden siirtymässä Weimarin klassismin muodollisista ihanteista varhaisromantiikan kirjallisuuden intuitiiviseen transsendentalismiin.[2]

Suku ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johann Paulin isä Johann Christian Christoph Richter (1727–1779) oli latinakoulunopettaja[2] ja urkuri, joka toimi vuodesta 1765 pappina Joditzissa lähellä Hofia ja vuodesta 1776 alkaen Schwarzenbachissa kirkkoherrana. Hänen äitinsä oli Sophia Rosina Kuhn (1737–1797), joka oli kankurimestarin tytär.[3]

Protestanttisen maaseudun pappilan ilmapiiri muovasi Johann Paulin lapsuutta. Valistuksen aatteisiin hän tutustui vähemmän konservatiivisen isänsä kuin kunnioitetun opettajan ja naapurikaupungin Rehaun pastori Erhard Friedrich Vogelin kautta. Kaukana aikansa poliittisista ja kirjallisista keskuksista Johann Paul koulutti itseään ja viidentoista ikävuoteen mennessä hänellä oli laaja kirjaosaaminen, jota hän kokosi vihkosiksi. Richter aloitti koulunsa Hofin lukiossa alkuvuodeta 1779, jossa hän tapasi Adam Lorenz von Oerthelin, Christian Otton sekä Johann Bernhard Hermannin, joista tuli hänen läheisiä ystäviään ja esikuva monille hänen romaanihahmoilleen, kuten Siebenkäsin Leibgeberille. Muutamaa kuukautta myöhemmin hänen isänsä kuoli, mikä ajoi perheen vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin.[2][4][3]

Kun Richter kirjoittautui vuonna 1781 Leipzigin yliopistoon, hänellä oli mukana kirjallinen todistus köyhyydestään. Yksi lukuvuosi teologiaa sai hänet ymmärtämään, ettei hänestä olisi seuraamaan tällä alalla isänsä jalanjäljissä. [2][4] Hän sai vaikutteita kirjoittamiseensa Goethen "Nuoren Wertherin kärsimykset" (1774), Jean-Jacques Rousseaun "Julie, ou la nouvelle Héloïse" (1761) ja Johann Martin Millerin (1750–1814) "Siegwart, eine Klostergeschichte" (1776), jotka kaikki olivat aikansa myyntimenestyksiä. Hän jatkoi Hofin lukiossa jo aloittamiaan "ajatteluharjoituksia", jotka koostuivat lyhyistä populaarikulttuurisista filosofisista tutkielmista ja aforistisista muistiinpanoista valmistautuakseen tulevaan kirjoittamiseen, johon vaikuttivat yksinomaan ranskalaisten ja englantilaisten kirjailijoiden Claude Adrien Helvétiuksen, Jean-Jacques Rousseaun, Voltairen, Alexander Popen, Jonathan Swiftin, Edward Youngin ja Laurence Sternen teokset.[3]

Jean Paul Richter, Carl Christian Vogel von Vogelstein 1822
Jean Paul työskentelee puutarhassaan Bayreuthissa, vävy Ernst Försterin piirros

Kirjallinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johann Richter päätti ruveta kirjailijaksi. Hänen varhaisille kirjallisille tuotoksilleen ei ollut helppo löytää kustantajaa. Ensimmäinen painettu kirja Grönländische Prozesse sai kurjat arvostelut ja tuotti tappiota kustantajalle,[2] joka kieltäytyi painamasta kirjasta enempää kuin kaksi osaa. Richterin velkataakka Leipzigissa kävi ylivoimaiseksi, ja hän pakeni vuonna 1784 takaisin äitinsä ja perheensä luo Hofiin.[4]

Hän julkaisi salanimen turvin kaksi satiirista esseekokoelmaa Jonathan Swiftin tyyliin: Grönländische Prozesse (1783; Grönlantilaiset koettelemukset) ja Auswahl aus des Teufels Papieren (1789; ”Valinta paholaisen papereista”), mutta nämä eivät tulleet suosituiksi.[2] Näitä teoksia ei otettu kovin hyvin vastaan, eikä Richter itsekään myöhemmällä iällä tuntenut myötätuntoa niiden satiirista sävyä kohtaan.[4]

Jean Paulin muistomerkki Wunsiedelissä

Elämä perheen luona tarjosi ehkä pakopaikan velkojain kynsistä, mutta köyhyyden aiheuttama kurjuus oli vastassa sielläkin. Kukaan Richterin veljistä ei osoittanut taipumusta tasapainoiseen uraan, ja veli Heinrich hukuttautui Saalejokeen vuonna 1789 perheen viheliäisen rahatilanteen vuoksi. Myös hänen koulutoverinsa Johann Bernhard Hermann oli kuollut. Richter toimi kirjoitustyön ohella hiljattain kuolleen toisen koulutoverinsa Adam Lorenz von Oerthelin nuoremman veljen kotiopettajana Töpenissä, Hofin lähellä sijaitsevassa kylässä vuosina 1787–1790 ja vuosina 1790–1794 seitsemän eri lapsen kotiopettajana useissa perheissä Schwarzenbachissa.[2][4][3] Hän pääsi Hofissa keskiluokkaisten perheiden piiriin. Heidän tyttäriensä Renate Wirthin, Amöne Heroldin ja Helene Köhlerin kanssa hän viljeli rakkauden ja ystävyyden välillä vaihtelevia sosiaalisia suhteita, joita hän leikillään kutsui "eroottiseksi akatemiakseen".[3]

Vuodesta 1794 eteenpäin Jean Paul asui jälleen äitinsä ja veljiensä kanssa Hofissa, edelleen köyhyydessä. Vain vierailut Bayreuthissa, josta hän oli koulutoverinsa Christian Otton lisäksi löytänyt toisen elinikäisen ystävän Emanuel Osmundista, toivat hänet pikkukaupungin elämän rajojen ulkopuolelle. "Hesperuksen" menestys toi muutoksen. Kirjallisuusmesenaatti Johann Wilhelm Ludwig Gleim, Christoph Martin Wieland, Johann Kaspar Lavater ja Johann Gottfried Herder tulivat tietoisiksi hänestä. Lukijoiden joukossa, jotka kirjoittivat hänelle tunteellisia kirjeitä, oli Charlotte von Kalb. Hän otti vastaan heidän kutsunsa Weimariin kesäkuussa 1796. Hänet otettiin lämpimästi vastaan ​​Herderin taloudessa, ja myös Weimarin leskiherttuatar Anna Amalia otti hänet vastaan ​​Tiefurtin kesälinnassa, kun taas Johann Wolfgang Goethe ja Friedrich Schiller suhtautuivat häneen varauksella. [3]

Noin vuonna 1790 henkilökohtainen kriisi (veljen ja kahden koulutoverin kuolema)[3] sai hänet hylkäämään katkeran satiirin ja siirtymään sentimentaaliseen huumoriin kirjoituksissaan, ja Laurence Sterne korvasi Jonathan Swiftin hänen esikuvanaan. Hänen maineensa alkoi kasvaa sentimentaalisella romaanilla Die unsichtbare Loge, 2 osaa (1793), ja sen vakiinnutti Hesperus (1795).[2]

Die unsichtbare Logen vastaanoton rohkaisemana hän lähetti kustantajalle nopeasti peräkkäin Hesperuksen (1795), Biographische Belustigungen unter der Gehirnschale einer Riesinin (1796), Leben des Quintus Fixleinin (1796), Blumen- Frucht- und Enderstückeden, Dornentückeden, Dornentückeden. des Armenadvokaten Siebenkäs (1796–1797), Der Jubelsenior (1797) ja Das Kampaner Tal (1797). Tämä teossarja toi Richterille varman paikan saksalaisessa kirjallisuudessa, ja hänen loppuelämänsä aikana jokainen hänen tuottamansa teos sai laajan ihailijapiirin tervetulleeksi.[4] Hänestä tuli tunnettu julkisuuden henkilö. Kriitikko Johann Gottfried Herder ja hänet Weimariin kutsunut suojelija, rouva Charlotte von Kalb ylistivät häntä.[2]

Jean Paulin tuotannon toista kautta leimaavat hänen pyrkimyksensä sovittaa yhteen koominen satiirikko ja sentimentaalinen harrastaja itsessään. Tämän ajanjakson romaaneihin kuuluvat Blumen-, Frucht-, und Dornenstücke, 3 osaa (1796), joka tunnetaan yleisesti nimellä Siebenkäs sankarinsa mukaan; Leben des Quintus Fixlein (1796); Titan, 4 osaa (1800–1803), jota hän piti klassisena mestariteoksenaan; ja keskeneräinen Flegeljahre, 4 osaa (1804–1805).[2][4]

Jean Paulin patsas Bayreuthissa, hänen mukaansa nimetyllä Jean Paul Platzilla, kuvanveistäjä Ludwig von Schwanthaler 1841

Ensimmäinen todella merkittävä kirja on Die unsichtbare Loge ('Näkymätön loosi'), joka ilmestyi vuonna 1793. Persoonallisen romaanin kertojana oli ensimmäistä kertaa henkilö nimeltä Jean Paul. Tätä nimeä ei voi suorastaan pitää pseudonyyminä, sillä Richter ei kirjoja julkaistessaan koskaan halunnut suorastaan salata henkilöllisyyttään. Richter julkaisi kirjansa nimellä Jean Paul, mutta tämä oli puhtaan kirjailijanimen sijasta osittain fiktiivinen hahmo hänen romaaneissaan. Monet lukijat, etenkin Richterin naispuoliset ihailijat, uskoivat vilpittömästi, että Richter ja fiktiivinen Jean Paul olivat todella sama henkilö. Richterin maine kasvoi ja hän sai valtavasti ihailijoita. Hänestä tuli hyvin kuuluisa, ja legendoja hänen epätoivoisten naisihailijoidensa tempauksista löytyy edelleen elämäkertakirjallisuudesta. Richterillä oli useita kosijoita ja hän oli kihloissa monta kertaa. Charlotte von Kalb tunsi intohimoa Jean Paulia kohtaan; Julie von Krüdener ja kirjailija Emilie von Berlepsch vierailivat hänen luonaan Hofissa, ja jälkimmäinen seurasi häntä Leipzigiin. Weimarin aikanaan Jean Paulin "samanaikainen rakkaus" kohdistui Josephine von Sydowiin, Henriette von Schlabrendorffiin ja Karoline von Feuchtersiebeniin. Hän kihlautui Karolinen kanssa Hildburghausenissa syksyllä 1799. Jean Paulin kirjeenvaihto näiden naisten kanssa osoittaa, kuinka vähän hän itse kosiskeli heitä ja kuinka ensisijaisesti näiden suhteiden kirjallinen luonne oli hänelle.[3]

Richtereitten asuintalo Bayreuthissa 1808–1811, Friedrichstrasse

Äitinsä kuoleman jälkeen hän muutti vuonna 1797 Leipzigiin ja seuraavana vuonna 1798 Weimariin, missä hän vietti paljon aikaa filosofi ja kirjailija Johann Gottfried Herderin kanssa, joka arvosti häntä lämpimästi. Hän ei tullut läheiseksi J. W. Goethen ja Friedrich Schillerin kanssa, jotka hän oli tavannut ensimmäisen kerran Weimarissa vuonna 1796, koska molemmille hänen kirjalliset menetelmänsä olivat vastenmielisiä. Weimarissa, kuten muuallakin, hänen huomattavat keskustelutaitonsa ja hyvät käytöstapansa tekivät hänestä suositun seurapiireissä.[2]

Hänen Berliinissä vuonna 1800 saamansa vastaanotto nopeutti hänen päätöstään lähteä Weimarista. Hän tapasi Johann Gottlieb Fichten, Friedrich Schleiermacherin ja Ludwig Tieckin, liikkui Rahel Varnhagenin, Henriette Herzin ja Helmina von Chézyn kirjallisuuspiireissä ja Preussin kuningatar Luise kutsui hänet Sanssoucin linnaan.[3]

Rollwenzelei majatalo Bayreuthissa, jota Jean Paul käytti työskennellessään

Vuonna 1801 hän meni naimisiin Karoline Meyerin kanssa, jonka hän tapasi Berliinissä toukokuussa 1800. He asuivat ensin Meiningenissa, sitten Coburgissa[4] ja lopulta vuonna 1804 he asettuivat Bayreuthiin.[2] Täällä Richter vietti hiljaisen, yksinkertaisen ja onnellisen elämän, jatkuvasti kiireisenä kirjailijantyönsä parissa. Hän lähti Bayreuthista vain satunnaisesti lyhyille tai pidemmille matkoille. Kaupungin ulkopuolella sijaitseva "Rollwenzelei"-majatalo oli pitkään hänen lähes päivittäinen työpaikkansa.[3] Vuonna 1808/1809 Reinin liiton prinssiprimaatti, Frankfurtin suurherttua Karl von Dalberg (1744–1817) vapautti hänet taloudellisista huolista ja myönsi hänelle 1 000 floriinin eläkkeen,[4] jota tämän jälkeen jatkoi Baijerin kuningas Maksimilian I Joosef.[5] Ennen Bayreuthiin asettumistaan ​​Richter oli julkaissut kunnianhimoisimman romaaninsa Titan (1800–1803) ja tätä seurasi Flegeljahre (1804–1805), kaksi teosta, joita hän itse piti mestariteoksinaan.[4]

Richtereitten asuintalo vuoden 1811 jälkeen Bayreuthissa

"Das heimliche Klaglied der jetzigen Männer" ilmestyi vuonna 1801; "Dr. Katzenbergerin Badereise" (1809); "Des Feldpredigers Schmelzle Reise nach Flätz" (1809); "Leben Fibels" (1812); "Der Komet, oder Nicolaus Markgraf" (1820–1822); "Die Vorschule der Aesthetik", hänen ensimmäinen tärkeä filosofinen teoksensa, ilmestyi vuonna 1804, ja sitä seurasi koulutusta käsittelevä teos "Levana, oder Erziehungslehre" (1807). Muita nimikkeitä ovat "Friedenspredigt " (1808); "Dämmerungen für Deutschland" (1809); '"Mars und Phöbus' Thronwechsel im Jahr 1814'"(1814) ja "Politische Fastenpredigten" (1817). Hänen ennen kuolemaansa toimittama kootut teokset kokoelma Sämmtliche werke julkaistiin 65 osana (1826–1838). "Der Papierdrache", hänen viimeinen teoksensa, julkaistiin vuonna 1845.[5]

Jean Paul Richterin ja hänen poikansa Maxin hautapaasi Bayreuthin hautausmaalla

Hänen elämänsä viimeisiä vuosia leimasivat sairaudet ja poikansa kuolemasta vuonna 1821 hän ei toipunut koskaan.[3] Vuonna 1823 Jean Paul sairastui kaihiin ja sokeutui vähitellen. Hän sai vesipöhön, johon hän kuoli 62-vuotiaana 14. marraskuuta 1825.

Hänet on haudattu Bayreuthin kunnalliselle hautausmaalle poikansa viereen. Hänen ensimmäinen hautakivensä, mustasta marmorista tehty pyramidi korvattiin vuonna 1860 graniittilohkareella.

Avioliitto ja lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän avioitui Berliinissä vuonna 1801 Karoline Meyerin (1777–1860) kanssa,[2] joka oli Berliinin yksityisoikeuden vanhemman oikeusneuvos Johann Siegfried Wilhelm Mayerin ja Caroline Catharina Friederike Germershausenin tytär.[3]

Heille syntyi kolme lasta.[2]

  • Emma (1802–1853), avioitui 1826 taidemaalari ja taidehistorioitsija Ernst Försterin kanssa, joka toimitti appensa Jean Paulin kirjallisen jäämistön: Kootut teokset, osat 61–65; Jean Paulin ja koulutoveri Christian Otton välinen kirjeenvaihto teoksessa ”Totuus Jean Paulin elämästä”, 1829–1833 sekä ”Muistelmia Jean Paulin elämästä”, 1863.[3]
  • Max (1803–1821),[3] kuoli 18-vuotiaana
  • Odilie (1804–1865)

Tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johann Richterin tuotanto on laaja ja osin melko vaikeaselkoinen. Tyylillisesti häntä on vaikea laskea juuri mihinkään koulukuntaan tai ryhmään, vaikka hän eli saksalaisen klassismin ja romantiikan aikana. Hänen saksankielensä on monivivahteista ja sen tähden hänen kirjojaan on vaikea kääntää muille kielille. Hänen teoksiaan ei ole käännetty suomeksi.

Hänen neroutensa fantastinen ominaisuus oli aluksi hämmentävä, mutta vähitellen, kuten Thomas Carlyle on sanomut, häntä alettiin pitää "ei outona, höpsönä harrastajan ja pelleilijän sekoituksena, vaan äärettömän huumorin, herkkyyden, voiman ja läpitunkevuuden miehenä". Hänen tyylinsä on kenties yksi barbaarisimmista ja hänen kirjansa ovat täysin rakenteettomia. Hänen huumorinsa on kuitenkin aitoa, vaikkakin usein kömpelöä. Hän teeskenteli rohkeasti halveksivansa kaikkia kirjallisia mittasuhteita ja tekniikkaa, ja hänet palkitaan sillä, että suurin osa hänen työstään julistetaan vaikeasti luettavaksi tai lukukelvottomaksi. Hänen kirjoituksissaan on kuitenkin hajallaan parhaita aforismeja ja joitakin saksalaisen kirjallisuuden hienoimmin kuviteltuja kohtia. Nämä saattavat selittää Thomas Carlylen ja Thomas De Quinceyn häneen osoittaman kiinnostuksen. Saksan ulkopuolella häntä ei ole luettu paljon, vaikka hänen teoksistaan ​​on olemassa useita englanninkielisiä käännöksiä.[5]

Jean Paulilla on aina ollut ihailijansa ja hän kuuluu saksalaisen kirjallisuuden tärkeimpiin nimiin. Hän oli monille romantiikan ajan kirjailijoille tärkeä esikuva. Lisäksi hänen kirjoillaan oli suuri merkitys eräille romanttisille säveltäjille, esimerkiksi Robert Schumannille ja Johannes Brahmsille.

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näytteitä Jean Paulin tuotannosta suomeksi on antologioissa:

Saksaksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Grönländische Prozesse, 1783, julkaistu salanimellä J. P. F. Hasus
  • Auswahl aus des Teufels Papieren, 1789, julkaistu salanimellä J. P. F. Hasus
  • Die unsichtbare Loge. Eine Biographie. (romaani), 1793
  • Leben des vergnügten Schulmeisterlein Maria Wutz in Auenthal. Eine Art Idylle. (kertomus), 1793
  • Hesperus oder 45 Hundposttage. Eine Biographie. (romaani), 1795
  • Leben des Quintus Fixlein, aus funfzehn Zettelkästen gezogen; nebst einem Mustheil und einigen Jus de tablette. (kertomus), 1796
  • Blumen-, Frucht- und Dornenstücke oder Ehestand, Tod und Hochzeit des Armenadvokaten F. St. Siebenkäs im Reichsmarktflecken Kuhschnappel. (romaani), 1796–97
  • Konjekturalbiographie (kertomus), 1798
  • Titan (romaani), 1800–1803
  • Des Luftschiffers Giannozzo Seebuch, 1801
  • Vorschule der Ästhetik, nebst einigen Vorlesungen in Leipzig über die Parteien der Zeit, 1804
  • Flegeljahre. Eine Biographie. (romaani), 1804–1805
  • Levana oder Erziehlehre, 1807
  • Des Feldpredigers Schmelzle Reise nach Flätz mit fortgehenden Noten; nebst der Beichte des Teufels bey einem Staatsmanne (kertomus), 1809
  • Dr. Katzenbergers Badereise, nebst einer Auswahl verbesserter Werkchen (kertomus), 1809
  • Leben Fibels, des Verfassers der Bienrodischen Fibel, 1812
  • Der Komet, oder Nikolaus Marggraf. Eine komische Geschichte (romaani), 1820–1822

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Jean Paul, BnF päivitetty 26.1.2021, viitattu 13.5.2021 (ranskaksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Jean Paul | German Romantic Author & Philosopher | Britannica www.britannica.com. Viitattu 13.9.2025. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Deutsche Biographie: Jean Paul - Deutsche Biographie www.deutsche-biographie.de. Viitattu 13.9.2025. (saksaksi)
  4. ↑ a b c d e f g h i j 1911 Encyclopædia Britannica/Richter, Johann Paul Friedrich - Wikisource, the free online library en.wikisource.org. Viitattu 13.9.2025. (englanniksi)
  5. ↑ a b c The Encyclopedia Americana (1920)/Richter, Johann Paul Friedrich - Wikisource, the free online library en.wikisource.org. Viitattu 13.9.2025. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Koepke, Wulf: ”Johann Paul Friedrich Richter (Jean Paul)". Teoksessa: German Writers in the Age of Goethe: Sturm und Drang to Classism. Toim. James Hardin ja Christoph E. Schweitzer. Gale Research Inc., Detroit, 213–233. 1990
  • Meid, Volker: Das Reclam Buch der deutschen Literatur. 2004

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jean_Paul&oldid=23554099”