Tämä on lupaava artikkeli.

Jean-Georges Noverre

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jean-Georges Noverre
Jean-Baptiste Perronneaun Jean-Georges Noverren muotokuva.
Jean-Baptiste Perronneaun Jean-Georges Noverren muotokuva.
Syntynyt 29. huhtikuuta 1727
Pariisi, Ranska
Kuollut 19. lokakuuta 1810 (83 vuotta)
Saint-Germain-en-Laye, Ranska
Ammatti balettitanssija, koreografi, balettimestari

Jean-Georges Noverre (29. huhtikuuta 1727 Pariisi, Ranska19. lokakuuta 1810 Saint-Germain-en-Laye, Ranska) oli ranskalainen balettitanssija ja koreografi, joka uudisti balettia draamallista toimintaa korostavan toimintabaletin suuntaan. Hän hylkäsi baletin perinteisen roolin koristeellisena välinäytöksenä ja halusi viedä sitä esittävämpään suuntaan. Noverre aloitti uransa tanssijana, mutta alkoi 1750-luvulla toteuttaa myös omia baletteja. Hän työskenteli balettimestarina muun muassa Stuttgartissa, Wienissä ja uransa loppuvaiheissa arvostetussa Pariisin oopperassa. Hän loi kymmeniä baletteja, mutta hänen vaikutuksensa on välittynyt eteenpäin erityisesti teoksen Les Lettres sur la danse et sur les ballets’n kautta.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus ja tanssiopinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jean-Georges Noverre syntyi Pariisissa 29. huhtikuuta 1727. Hänen isänsä oli sveitsiläinen sotilas Jean Louys Noverre ja äitinsä ranskalainen Marie Anne de la Grange. Vanhemmat halusivat poikansa jatkavan isän sotilasuralla, mutta Jean-Georges oli jo nuorena kiinnostunut tanssista. Häntä alkoi Pariisissa opettaa tunnettu tanssinopettaja Marcel. Pariisin oopperan ensitanssijan Louis Duprén oppilaaksi hän pääsi vuonna 1740.[1]

Noverre teki 1743 tanssidebyyttinsä Opéra-Comiquessa.[2][3] Siellä Duprén ja säveltäjä Jean-Philippe Rameaun ohjauksessa Noverre sai huomattavasti uusia vaikutteita, joita antoi hänelle myös tanssija-koreografi Marie Sallé.[4]

Tanssijasta koreografiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensiesiintymisensä jälkeen Noverre vietti kymmenisen vuotta kiertelevänä tanssijana.[2] Hän suuntasi ensin Berliiniin, missä hän tarinoiden mukaan nauratti Fredrik II Suurta esittämällä aikansa tunnetuimpia ballerinoja. Berliinistä hän jatkoi Marseilleen ja Lyoniin, joissa suunnitteli useita baletteja. Noverre palasi Pariisiin 1754 ja toivoi saavansa paikan Pariisin oopperan balettimestarina. Hän ei päässyt tehtävään, mutta hänet nimettiin Opéra-Comiquen balettimestariksi.[3]

Noverren teoksen Les Lettres sur la danse et sur les ballets nimiösivu.

Noverren ensimmäinen merkittävä baletti oli hänen Opéra-Comiqueen suunnittelemansa Les Fêtes chinoises, jonka ensiesitys oli vuonna 1754. Seuraavana vuonna englantilainen näyttelijä ja teatterinjohtaja David Garrick kutsui Noverren toteuttamaan Les Fêtes chinoisesin Drury Lanelle Lontooseen. Ranskan ja Englannin välinen seitsenvuotinen sota oli tuolloin käynnistymässä, mikä aiheutti levottomuuksia baletin viidennessä ja kuudennessa esityksessä, vaikka Garrick pyrki vakuuttamaan, että Noverre oli sveitsiläinen ja tanssijat englantilaisia. Vaikka baletin esityskerrat jäivät kuuteen, Noverre ja Garrick ystävystyivät ja Garrick kutsui Noverrea jopa ”tanssin Shakespeareksi”.[3] Noverre vietti lopulta kaksi vuotta Englannissa ja aloitti tuona aikana kirjoittamaan teostansa Les Lettres sur la danse et sur les ballets.[2]

Balettimestarina ympäri Eurooppaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noverre työskenteli 1757–1760 Lyonissa, missä hän viimeisteli baletin teoriaa käsitelleen kirjansa Les Lettres sur la dansen. Hänen näkemyksensä mukaan baletin pitäisi olla dramaattinen ja sanaton näytelmä, jossa toiminta kehittyy ilmeikkään tanssimisen kautta. Noverre toi ajatuksiaan toimintabaletista esille Lyonissa suunnitelmissaan baleteissa, joihin kuuluivat muun muassa La Toilette de Vénus ja Les Caprices de Galatée.[3]

Noverre aloitti vuonna 1760 balettimestarina Stuttgartissa, mihin hänet oli kutsunut tunnettu teatterin suojelija Württembergin herttua Karl Eugen. Herttua antoi Noverrelle loisteliaat olosuhteet ja hankki hänelle avukseen muun muassa napolilaisen säveltäjän Niccolò Jommellin, puvustaja Simon Boquet’n ja lavastaja Jérôme Servandonin. Lisäksi Noverren alaisuudessa tanssi lähes kahden vuoden ajan Jean Dauberval, ja tähtitanssija Gaëtan Vestris vieraili Stuttgartissa usein.[5] Noverre loi seitsemän vuotensa aikana Stuttgartissa parisenkymmentä balettia; niistä suosituin oli Jason et Médée.[6]

Württembergista Noverre lähti 1767, kun maan talous oli ajautunut konkurssin partaalle. Hän sai seuraavaksi paikan Wienistä Burgtheaterin balettimestarina ja nuoren arkkiherttuataren Marie-Antoinetten tanssinopettajana.[7] Noverre loi seitsemän vuotta kestäneen kautensa aikana 38 uutta balettia ja uudisti monia vanhoja. Hän teki koreografioita myös useisiin oopperoihin, kuten Christoph Willibald Gluckin teoksiin Alcaste ja Paride ed Elena.[6] Noverre joutui Wienissä kuitenkin myös kiistoihin koreografi Gasparo Angiolinin kanssa, joka väitti, että Noverre oli plagioinut ideansa toimintabaletista, josta oli ensin kirjoittanut Franz Hilferding.[8]

Noverre työskenteli 1774–1776 Milanossa kilpakumppaninsa Angiolinin seuraajana. Hän ei kuitenkaan menestynyt siellä ja jatkoi kiistelyään Angelionin kanssa baletin taiteellisista eroista. Milanosta Noverre pääsi Euroopan tunnetuimman baletin Pariisin oopperan balettimestariksi. Hänet auttoi paikalle entinen oppilaansa, Ranskan kuningattareksi noussut Marie-Antoinette. Noverren kausi Pariisin oopperassa oli kuitenkin vaikea ja täynnä taustajuonitteluja.[6] Noverre erosi Pariisin oopperasta kolme ja puoli vuotta kestäneen kauden jälkeen. Hänen erokirjeensä oli 17 sivua pitkä, ja siinä hän valitti, ettei ollut saanut missään vaiheessa luvattua rahallista tukea.[9]

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariisista Noverre palasi Lontooseen, missä hän menestyi vuosien 1781–1782 aikana King’s Theatressa. Teatterin tulipalon jälkeen hän vetäytyi kotiinsa Pariisin ulkopuolelle. Ranskan vallankumouksen aattona Noverre päätti kuitenkin tuomitun kuningasparin entisenä työntekijänä palata turvallisempaan Lontooseen.[9] Hän järjesti Lontoossa vuosina 1787–1794 Pariisin oopperan tanssijoiden vierailunäytöksiä.[6]

Noverre pyrki vielä vuonna 1791 Ruotsiin Kustaa III:n hovin balettimestariksi. Hän ei saanut paikkaa ja vetäytyi lopulta 1795 kotiinsa Saint-Germain-en-Layeen.[6] Hän oli tuolloin sairas, ja hänen omaisuutensa ja eläkkeensä olivat huomattavasti pienentyneet Ranskan vallankumouksen takia. Viimeiset 15 vuotta elämästään Noverre käytti Les Lettres sur la dansen korjaamiseen ja teatterista kirjoittamiseen.[9] Hän kuoli kotonaan vuonna 1810.[6]

Tyyli ja merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noverren merkitys baletin kehittymiselle on ollut suuri, vaikka hänen omia balettejaan ei ole esitetty 1800-luvun alun jälkeen.[2] Hänen perintönsä onkin siirtynyt jälkipolville kirjallisten teosten kautta, ja hänen kirjasestaan Les Lettres sur la dansen otettiin useita painoksia.[6]

Noverren työ yhdistetään erityisesti draamallista toimintaa korostavaan toimintabalettiin, vaikka hän ei ollutkaan tyylin ensimmäinen kehittäjä.[10] Hän hylkäsi baletin perinteisen roolin oopperoiden koristeellisena välinäytöksenä ja näki baletin mahdollisuudet omien tarinoiden ja hahmojen kertojana.[2] Noverren mielestä tanssin liikkeiden ja eleiden tuli esittää hahmonsa motiiveja tai viedä juonta eteenpäin sen sijaan, että ne olisivat vain tyyliteltyjä asentoja.[11] Noverre halusi tanssijoiden liikkuvan tilanteen ja luonteensa mukaan ja käyttävän esiintymisessä koko vartaloa, ylävartaloa, käsivarsia, käsiä ja kasvojen ilmeitä. Hän onnistui pääsemään eroon muun muassa naamioista, suurista hiuslaitteista ja raskaasta puvustuksesta, jotka vaikeuttivat tanssijan liikehdintää.[6]

Koreografina Noverre oli taitava ryhmien liikkeissä. Hän suosi epäsymmetriaa ja valitsi tanssityylit juonen mukaan, mutta hänen aikalaisensa kritisoivat Noverren traagisia baletteja vaikeaselkoisuudesta.[6] Lisäksi hän nosti töissään corps de ballet’n taustalta tarinan keskeiseksi elementiksi.[11] Noverre halusi nostaa tanssitaiteen arvostusta ja vaati koreografeilta ammattitaidon lisäksi laajaa yleissivistystä.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suhonen, s. 1.
  2. a b c d e Craine & Mackrell, s. 328.
  3. a b c d Clarke & Crisp, s. 27–29.
  4. Lee, s. 103–104.
  5. Lee, s. 105–106.
  6. a b c d e f g h i j Suhonen, s. 2–3.
  7. Lee, s. 107.
  8. Clarke & Crisp, s. 30.
  9. a b c Lee, s. 110.
  10. Lee, s. 111.
  11. a b Craine & Mackrell, s. 38.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]