Jan Sundberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jan Sundberg (s. 12. tammikuuta 1949) on suomenruotsalainen valtiotieteilijä ja Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin professori emeritus. Hän oli yleisen valtio-opin ruotsinkielisen professorin virassa vuosina 1994–2017[1]. Sundberg on julkaissut monia tutkimuksia suomalaisesta puoluejärjestelmästä niin englanniksi kuin ruotsiksi.

Mielipiteitä ja lausuntoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sundberg on vastustanut Suomen kuntauudistusta ja aikomusta vähentää kuntien määrää jopa sadalla vuoden 2005 tasosta. Hänen mukaansa uudistuksessa taloudelle annetaan liian suuri merkitys ja demokratian toimivuus unohtuu. Sundberg väläyttää myös, että syy poliittisen osallistumisen vähenemiseen ja äänestysvilkkauden laskuun voi olla kuntademokratian heikkenemisessä.[2]

Vuonna 2013 Yle uutisoi, että Sundbergin tietokoneelta oli lähetetty vihaviestejä ruotsinkielisille suomalaisille.[3]

Sundberg on antanut usein haastatteluja ulkomaisille tiedotusvälineille Suomen politiikkaa koskien. Vuoden 2015 vaalien jälkeen Sundberg arveli norjalaisessa Aftenpostenissa, että perussuomalaisten istuessa hallituksessa Itä-Suomessa pakollinen ruotsin opetus poistuu ja tilalle tulee pakkovenäjä[4].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Jan Sundberg