Jan Kaplicky

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Selfridges-tavaratalo, Birmingham, 2003.
Lord’s-krikettistadionin lehdistökeskus, Lontoo, 1999.

Jan Kaplický (18. huhtikuuta 1937 Praha14. tammikuuta 2009 Praha) oli tšekkiläis-brittiläinen arkkitehti. Hänet tunnettiin orgaanisiin muotoihin perustuvista hätkähdyttävistä rakennuksista, joita hän suunnitteli erityisesti Britanniaan. Hänen tunnetuimpiin rakennuksiinsa kuuluvat Sterling-palkittu Lord’s-krikettistadionin lehdistöaitio (1999) Lontoossa ja vuonna 2003 valmistunut Selfridges-tavaratalo Birminghamissa.[1]

Kaplický valmistui arkkitehdiksi kotikaupungissaan Prahassa, jossa hän työskenteli Prahan kevääseen 1968 saakka. Neuvostomiehityksen aikaan hän pakeni Britanniaan ja sai töitä Richard Rogersin ja Norman Fosterin toimistosta. Vuonna 1979 hän perusti oman arkkitehtuuritoimistonsa nimeltä Future Systems. Siellä hänen läheiseksi työtoverikseen tuli hänen ensimmäinen vaimonsa Amanda Levete.[1]

Vuonna 2007 Kaplický osallistui arkkitehtikilpailuun Tšekin uuden kansalliskirjaston suunnittelusta. Hänen ehdotuksensa voitti, mutta poliitikkojen vastustuksesta ”mustekalaksi” kutsuttua suunnitelmaa ei toteutettu.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Martin, Douglas: Jan Kaplicky, Audacious Czech Architect, Is Dead at 71, The New York Times 26.1.2009. Viitattu 4.4.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]