Jan Jalutsi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jan Jalutsi (aiemmin Jan Stefan Moilanen, s. 1962 Kirkkonummi) on tunnetuimpia suomalaisia pankkiryöstäjiä, taparikollisia ja vankikarkureita. Ensimmäisen vankilatuomionsa Jan Jalutsi sai 24-vuotiaana. Hän tutustui käytännössä jokaiseen suomalaiseen vankilaan ja lukuisiin ruotsalaisiin, ja myös karkasi melkein kaikista.

Media nimesi hänet Pohjoismaiden tunnetuimmaksi vankikarkuriksi ja vaarallisimmaksi mieheksi. Pahoinpitelyihin saati henkirikoksiin hän ei kuitenkaan koskaan syyllistynyt. Jalutsi on toiminut sekä vankeusaikanaan että vapaudessa vankien aseman parantamisen hyväksi ja nuorten rikoskierteen ehkäisemiseksi. Jalutsi sanoo uuden sukunimensä olevan yhdistelmä sanoista Jatimatic ja Uzi. Jalutsin mukaan hänellä on todettu ADHD ja hän puhuu kuutta eri kieltä.[1].

Maaliskuusta 2011 Nummi-Pusulassa asunut Jalutsi oli ehdonalaisessa syyskuuhun 2011. Rikoskierre alkoi vuonna 1985. Hän on opiskellut kirjoittamista Oriveden opiston etäopistossa.[2]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lehtniemi, Ninni: V niin kuin vankikarkuri Ylioppilaslehti. 3.4.2009. Viitattu 17.2.2011.
  2. Tiainen, Antti: Vankikarkuri palaa kiven sisään (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 10.6.2011.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.