Jan Baudouin de Courtenay

Jan Baudouin de Courtenay
Henkilötiedot
Koko nimi	Jan Niecisław Ignacy Baudouin de Courtenay
Syntynyt	13. maaliskuuta 1845 ja 13. maaliskuuta 1846 Radzymin
Kuollut	3. marraskuu 1929 Varsova, Varsova
Kansalaisuus	Puola, Venäjän keisarikunta
Koulutus ja ura
Opinnot	Kaarlen yliopisto, Humboldt-yliopisto, Varsovan yliopisto, Jagellon yliopisto, Szkoła Główna Warszawska, Leipzigin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja	Izmail Sreznevski
Instituutti	Tarton yliopisto, Kazanin federaatioyliopisto, Jagellon yliopisto, Varsovan yliopisto, Pietarin valtionyliopisto, John Paul II Catholic University of Lublin, Imperial St. Petersburg University, Kazan Imperial University, Imperial University of Dorpat
Opettaja	Izmail Sreznevski
Oppilaat	Anatoli Guenko, Vasiliy Bogoroditsky (käännä suomeksi), Sergey Bulich (käännä suomeksi), Mikołaj Kruszewski, Yevgeny Polivanov (käännä suomeksi), Lev Shcherba (käännä suomeksi) ja Lev Petrovich Yakubinski (käännä suomeksi)
Tutkimusalue	Kielitiede
Palkinnot	Pyhän Annan ritarikunta, 2. luokka, Pyhän Annan ritarikunta, 3. luokka, Pyhän Stanislauksen ritarikunta, 2. luokka, Pyhän Vladimirin ritarikunta, 4. luokka, Pyhän Stanislauksen ritarikunta, 3. luokka, Medal In memory of Alexander III
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Jan Niecisław Baudouin de Courtenay (venäläisissä lähteissä Иван Александрович Бодуэн де Куртенэ; 13. maaliskuuta 1845 Radzymin, Kongressi-Puola – 3. marraskuuta 1929 Varsova, Puola) oli puolalainen kielitieteilijä, joka vaikutti etenkin foneemin käsitteen muodostumiseen sekä foneettisten ja morfofonologisten vaihtelujen kuvaukseen. Hänen tuotannossaan esiintyy monia myöhemmin Ferdinand de Saussuren tunnetuksi tekemiä ajatuksia, ja joidenkuiden tieteenhistorioitsijoiden mielestä Baudouin esitti ne tätäkin selkeämmin. Saussure oli samalla niitä harvoja länsimaisia kielitieteilijöitä, joka jo tämän elinaikana tunsi ja arvosti Baudouinin työtä. He myös tapasivat Société linguistique de Paris’n tapaamisessa vuonna 1881. Baudouinin tuotanto on kaikkiaan varsin laaja, mutta varsinaista pääteosta hän ei urallaan koskaan kirjoittanut.

Elämä ja ura

Jan Baudouin de Courtenay syntyi vuonna 1845 Kongressi-Puolassa, joka tuolloin oli osa Venäjän keisarikuntaa, sukuun, jonka usean sukupolven takainen esi-isä oli ollut ranskalaista aristokratiaa. Baudouin itse piti itse kuitenkin itseään aina vahvasti puolalaisena.

Yliopisto-opintonsa Baudouin suoritti Varsovassa, missä hän maisteroitui historiallis-filosofisesta tiedekunnasta vuonna 1866. Tämän jälkeen hän opiskeli useita vuosia eri indoeurooppalaisia kieliä Prahassa, Berliinissä, Jenassa, Leipzigissa ja Pietarissa aikansa merkittävimpien kielitieteilijöiden kuten August Schleicherin, August Leskienin, Karl Brugmannin ja Berthold Delbrückin johdolla. Väitöskirjansa hän teki Leipzigin yliopistoon vuonna 1870. Siinä hän perusteli ensi kertaa yhden nuorgrammaattisen koulukunnan keskeisen teesin eli analogian roolin kielenmuutoksessa; teosta pidettiin aikanaan otteeltaan turhankin rohkeana. Väitöskirjansa yhteydessä Baudouin sai myös toisen maisterin arvon Pietarin yliopistosta, koska Venäjällä hänen aiempaa puolalaista tutkintoaan ei tunnustettu. Hänen maisterintutkielmansa käsitteli 1300-luvun puolaa.

Valtaosan urastaan Baudouin vaikutti Venäjän yliopistoissa: Pietarissa (1870–74 ja uudelleen 1900–1918), Kazanissa (1875–1883) ja Dorpatissa eli nykyisessä Tartossa (1883–1893), minkä vuoksi hänen ajattelunsa jäi lännessä verrattain tuntemattomaksi. Ensimmäisellä Pietarin-kaudellaan (1870–75) vertailevan kieliopin dosenttina Baudouin teki kenttätyötä Itävallan ja Pohjois-Italian sloveenin murteista, mistä hän ansaitsi vielä toisen, venäläisen tohtorinarvon vuonna 1875. Poliittisten näkemystensä ja esihenkilöään kohtaan ilmaisemansa halveksunnan vuoksi hän ei kuitenkaan voinut jatkaa Pietarissa vaan siirtyi Kazaniin, ensin apulaisprofessoriksi ja vuoden kuluttua täydeksi professoriksi.

Vaikka Baudouin koki Kazanin etäiseksi ja siellä työskentelemisen vastenmieliseksi, Kazanin-kausi oli hänen yleiskielitieteellisen tuotantonsa tuotteliain. Yhdessä myöhemmin saapuneen työtoverinsa Mikołaj Kruszewskin (1851–1887) kanssa hän muodosti Kazanin kielitieteellisen piirin, joka vaikutti suuresti kaikkeen myöhempään venäläiseen kielitieteeseen, etenkin ns. Leningradin koulukuntaan. Kruszewskista tuli heti saavuttuaan tärkeä Baudouinin tärkeä yhteistyökumppani, vaikka Baudouinin suhtautuminen häneen vaihtelikin aikojen saatossa ylistävästä vähättelevään. Esimerkiksi Kruszewskin maisterintutkielmaa vanhasta kirkkoslaavista Baudouin vuolaasti kehui, mutta Kruszewskin sairastuttua vuonna 1884 hermosairauteen, jonka vuoksi hän vietti puolitoista vuotta mielisairaalassa, ja puolitoista vuotta sen jälkeen kuoltua, Baudouinin muistokirjoitus tästä oli paitsi tasapainoton myös sävyltään aivan toinen. Baudouin ei koskaan tuntunut täysin toipuneen kollegansa kuolemasta.

Kun Dorpatiin eli Tarttoon vuonna 1883 perustettiin vertailevan slaavilaisen kieliopin professuuri, Baudouin siirtyi mielihyvin sinne, paljon itseään miellyttävämpään ympäristöön. Kruszewski jäi hänen Kazanin-oppituolinsa haltijaksi, kunnes hänen sairautensa esti häntä jatkamasta siinä. Tartosta Baudouin siirtyi vuosiksi 1893–1899 Krakovaan silloiseen Itävalta-Unkariin, missä hänen vahva puolanmielisyytensä aiheutti hänelle kuitenkin kitkaa itävaltalaisten valtaapitävien kanssa eikä hänen työsopimustaan viisivuotiskauden jälkeen uusittu vaan hän joutui palaamaan Pietariin. Sielläkin hän ajautui poliittisiin vaikeuksiin, joiden vuoksi joutui viettämään muutamia kuukausia vankilassa, mistä hänet vapautettiin ensimmäisen maailmansodan sytyttyä. Hän opetti Pietarissa vielä jonkin aikaa, kunnes sodan jälkeen hänet kutsuttiin takaisin Puolaan, missä hän toimi professorina uudelleen perustetussa Varsovan yliopistossa vielä vuodesta 1919 aina kuolemaansa eli vuoteen 1929 asti.

Kazanin-kaudellaan, jo ennen yhteistyötään Kruszewskin kanssa, Baudouin muotoili käsityksensä perustavasta erosta puheen foneettisen ja fonologisen tutkimusotteen välillä (jälkimmäistä, vasta myöhemmin syntynyttä termiä tietenkään käyttämättä). Hän oli myös yksi ensimmäisistä kielentutkijoista, joka vaati nykykielten (murteineen), eri yhteiskuntaluokkien puhekielten, ammattikielten, yksilönkielen ja kielipatologian tieteellistä tutkimusta.

Julkaisuja

• Einige Fälle der Wirkung der Analogie in der polnischen Deklination (1868)
• О древнепольском языке до ХIV столетия (1870)
• Einigen allgemeinen Bemerkungen über Sprachwissenschaft und Sprache (1871)
• Опыт фонетики рязанских говоров (1875)
• Myśli nieoportunistyczne (1898)
• Szkice językoznawcze (1904)
• Krzewiciele zdziczenia (1905)
• Национальный и территориальный признак в автономии (1913)
• Zarys historii języka polskiego (1922)

Lähteet

• Anderson, Stephen R. 2021: Phonology in the twentieth century. Toinen, uudistettu ja laajennettu laitos. History and philosophy of the language sciences 5. Language Science Press, Berlin. Saatavilla avoimesti: https://langsci-press.org/catalog/book/327
• Jakobson, Roman 1942 [1990]: The concept of phoneme. Teoksessa: Roman Jakobson: On language. Toim. Linda R. Waugh & Monique Monville-Burston. Harvard University Press, Cambridge (Mass.) & London. 217–241. Luvut 2 ja 4 Jakobsonin École Libre des Haute Étudesissa New Yorkissa vuonna 1942 pitämästä luentosarjasta, julkaistu ensimmäisen kerran 1970-luvulla.
• Jakobson, Roman 1966: Jan Baudouin de Courtenay (1845–1929). Teoksessa: Thomas A. Sebeok (toim.): Portraits of linguists: A biographical source book for the history of western linguistics, 1746–1963. Indiana University Press, Bloomington 1966. 533–537.
• Koerner, E. F. K. 1972 [1978]: Jan Baudouin de Courtenay: His place in the history of linguistic science. Teoksessa: E. F. K. Koerner: Toward a historiography of linguistics: Selected essays. Amsterdam Studies in the theory and history of linguistic science III: Studies in the history of linguistics 19. John Benjamins, Amsterdam. 107–126. Alk. julkaistu: Canadian Slavonic Papers / Revue Canadienne des Slavistes 14: 4: 663–682.