Jamie Anderson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Jamie Anderson
Jamie Anderson
Maa:  Yhdysvallat
Naisten lumilautailu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Sotši 2014 slopestyle
Kultaa Kultaa Pyeongchang 2018 slopestyle
Hopeaa Hopeaa Pyeongchang 2018 bir air
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Park City 2019 slopestyle

Jamie Anderson (s. 13. syyskuuta 1990 South Lake Tahoe)[1] on yhdysvaltalainen lumilautailija, joka kilpailee enimmäkseen slopestylessa.[2] Vuonna 2014 hän voitti ensimmäistä kertaa olympialajina järjestetyn slopestylen kultaa Sotšin olympialaisissa.[1] Hän voitti samassa lajissa kultaa myös Pyeongchangissa 2018.[3]

Lumilautailun maailmancupissa Anderson kilpaili ensimmäisen kerran Cardronassa elokuussa 2009 sijoittuen half-pipessa 13:nneksi. Ensimmäisen voittonsa hän saavutti toisessa maailmancupin osakilpailussaan, Copper Mountainin slopestylekilpailussa tammikuussa 2013. Toisen voittonsa hän saavutti Cardronassa elokuussa 2013.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Jamie Anderson sochi2014.com. Viitattu 9.2.2014. (englanniksi)
  2. a b Jamie Anderson Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) tietokannassa (englanniksi)
  3. Enni Rukajärvi voitti olympiapronssia! yle.fi. Viitattu 12.2.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]