Jalohirvet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jalohirvet
Sambarhirvi (Rusa unicolor)
Sambarhirvi (Rusa unicolor)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Hirvieläimet Cervidae
Alaheimo: Jalohirvet
Cervinae
Goldfuss, 1820[1]
Suvut ja lajit
  • Katso teksti
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Jalohirvet Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Jalohirvet Commonsissa

Aksishirvi (Axis axis)
Saksanhirvi (Cervus elaphus)

Jalohirvet eli jalokauriit[2] (Cervinae) on hirvieläinten alaheimo, johon kuuluu ainakin neljä sukua. Nykyisin useimmissa lähteissä sukuja on yhdeksän ja lajeja vajaa 30, kun myös muntjakit (Muntiacus) luokitellaan tähän alaheimoon.[3][4] Muntiacus-suvun lajit ja tupsuhirvi (Elaphodus cephalophus) luettiin aiemmin erilliseen muntjakkien alaheimoon Muntiacinae.[5]

Nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotus Cervinae-alaheimon uudeksi suomenkieliseksi nimeksi on nykyisen jalohirvet-nimen[5][6][7] sijasta jalokauriit.[8]

Useimmat jalohirvilajit elävät Aasiassa, mutta saksanhirvi ja kuusipeura myös Euroopassa ja saksanhirven alalaji vapiti (joka usein luetaan omaksi lajikseen) Pohjois-Amerikassa.[5] Useita lajeja on siirrelty niiden luontaisten elinalueiden ulkopuolelle, varsinkin Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.[5][3] Saksanhirviä ja kuusipeuroja on istutettu myös Suomeen.[7]

Jalohirvet pystyvät hyödyntämään selluloosapitoista ravintoa paremmin kuin varsinaiset hirvet.[7] Joustavamman ravinnonkäytön ansiosta jalohirvet voivat elää suurinakin laumoina. Useimpien lajien tyypillistä elinympäristöä ovat avoimet metsät.[7]

Jalohirvet soveltuvat hyvin tarhakasvatukseen, koska ne eivät stressaannu eivätkä sairastu kovin helposti.[7] Suosituimpia tarhahirviä ovat saksanhirvi ja kuusipeura, joiden kasvatus Euroopassa ja varsinkin Uudessa-Seelannissa on laajamittaista.[7]

Suvut ja lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukujen ja lajien lista tässä noudattaa Wilsonin & Reederin (2005) luokitusta, jossa myös muntjakit on sijoitettu jalohirvien alaheimoon eikä omaan alaheimoonsa:[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Cervinae (TSN 552360) itis.gov. Viitattu 8.3.2012. (englanniksi)
  2. jalokauriit – Cervinae Laji.fi. Viitattu 11.10.2020.
  3. a b c Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Cervinae Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 3.7.2010. (englanniksi)
  4. Animal Diversity Web
  5. a b c d e Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 88–89. Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6.
  6. a b c Koivisto, Ilkka; Sarvala, Maija; Liukko, Ulla-Maija (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet 4. Nisäkkäät, Matelijat, s. 57, 65 ja 95. Weilin+Göös, 1992. ISBN 951-35-4689-6.
  7. a b c d e f Nummi, Petri (päätoim.): Suomen luonto: Nisäkkäät, s. 243. Porvoo: Weilin+Göös, 1997. ISBN 951-35-6370-7.
  8. a b Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) luomus.fi. 2008. Viitattu 3.7.2010. [vanhentunut linkki]
  9. Gamlin, Linda; de Rohan, Anuschka: Sademetsän siimeksessä, s. 115. Suomentanut Sevelius, Ilona. Helsinki: Oy Valitut Palat - Reader's Digest Ab, 1998. ISBN 951-584-190-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]